Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. syyskuuta 2025
Mut tultuani Rooman Paimeneksi, elämän valheen vasta näin ma pohjaan. Näin, ettei siellä sydän saanut rauhaa eik' ylemmäksi enää nousta voinut; minussa siksi syntyi rakkaus tähän. Mut siihen saakka kurja, kaiken ahnas ja irti Luojast' oli sydämeni; nyt, niinkuin näät, ma siitä täällä kärsin.
Toisinaan saattoivat ne olla myös aivan inhoittavia ja vastenmielisiä. Mutta silloin minä en, merkillistä kyllä, epäillyt koskaan niiden todellisuutta, joka tuntui vain vastaavan omia pahimpia aavistuksiani. Ja koko ajan minä loin. Sillä Jumala oli minussa ja minä Jumalassa eikä ollut mitään eroa Hänen ja minun mielikuvillani. Ja koko ajan minä kärsin.
Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani? Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti, sinä Musta Joonas! Armoa, herra kapteeni, armoa! *Rinaldo*. Nouse ylös.
Kerran se oli mikä oli ja muuta ei siihen tule... Minä en kahdesti anna sydäntäni, enkä ota wastaan kahdesti annettua ... siinä solmu... Waikka minä kärsin juuri sentähden, että se niin on, mutta niin se kumminkin on ja kärsiminen tuntuu kuitenkin paremmalta kuin mikään muu keino." "Teitä ei siis woi auttaa mikään!" "Ei mikään." "Oletteko koskaan sitten lähtönne kirjoittanut hänelle?"
Nainen kun tuli tupahan, tuli kuin tukan repijä, muotoansa mullistellen, silmiänsä väännitellen; aina äyhki ähmissänsä, vihoissansa virkkaeli, kutsui kuppeloperäksi, haukkui halkohakkuriksi. "Jopa muistin uuen mutkan, toki toisen tien osasin: kun kolotin koivun oksan, jo likisti linnuksensa; kun karsin katajan latvan, jo kumarsi kullaksensa; kun vielä panin pajuilla, jo kapusi kaulahani."
Nyt se ojennetuilla käsivarsilla nosti ylös katseensa, niinkuin niissä olisi ollut kaikki syy sen turhaan suruun, ja paiskasi ne rajusti maahan jälleen. "Tähän vierevän vuoden aikaan", lausui kummitus, "kärsin minä kaikkein enimmän. Miksi minä astuin kanssaihmisten joukossa, silmät alaspäin, enkä koskaan nostanut niitä tuota siunattua tähteä kohden, joka johdatti viisaat miehet halpaan majaan!
Näin sanottuansa meni piika tiehensä, kuitenkin vielä kerran koetettuansa kehoittaa minua suostumaan neuvoonsa. Minä muistuttelin vielä kerran päivän tapauksia, ja kuin panin toisen toisen rinnalle, näytti se mielestäni olevan liiaksi, jos minun vielä pitäisi kärsimän tämän tapauksen tähden. Ajatellessani muuttui sieluni jänteväksi, joka teki että minä kärsin vähemmän kuin moni kukatiesi luulee.
Tapaus vaikuttaa kovin kiusallisesti minuun, joka jo ilmankin kärsin siitä, että ikäero välillämme on niin suuri. Vaikka olen tullut tänne sitä varten, että tunnustaisin tunteeni, kuluu koko kesä miettiessä, mikä olisi parempi. Olen yhtä epävarma kesän lopulla kuin sen alkaessakin.
Sanoisin mitä nähneheni luulen, Mut enpä tiedä kuinka MACBETH. No niin. Sano! SANANTUOJA. Kun vahtina ma kunnahalla seisoin Ja katsoin Birnamiin, niin metsä käyvän Minusta näytti. MACBETH. Valhettelet, orja! SANANTUOJA. Vihanne kärsin, jos en puhu totta. Sen nähdä voitte virstan parin päässä, Ja niinkuin sanoin: metsä, joka käypi.
Sanoi hän minulle hiljaan: "On meillä alla sillan Kellari syvä ja suuri, Sinne on murhattu juuri Ennenki monta miestä, Ku ei päässyt pois eestä." Niin minä talosta karsin, Matkalle heti marsin, Yksinäni halkiöisin, Tuskinpa tien minä löysin. Lippasin sitte linnaan, Saksan kanssa rinnan; Saksa se minulle sanoi: "Onko sinun miesi jano?
Päivän Sana
Muut Etsivät