Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Siellä jyrisi rattaat, siellä kiisteli katu-pojat, sieltä kuului iloista puhetta, sieltä naurua, sieltä alituista kävelijäin jalkojen kapsetta ja kaikkea kaupunkielämän liikettä. Mutta siitä ei Antti välittänyt. Ei mennyt akkunasta katsomaan, ei kuulemaan sen tarkemmin. Istui vaan penkissään liikkumattomana ja nautti siitä, että oli yksinään.
Astuessaan eräänä iltana hämärissä Leijonain pihan yli, kuuli hän askelten kapsetta Abencerragien salista. Luullen linnassa kävijöitä vielä viipyvän siellä, meni hän sinne katsomaan, kun hämmästyksekseen näki neljä Maurilaista komeassa puvussa, kullatuissa haarniskoissa, kalliista kivistä välkkyvät sapelit vyöllä.
Hetken aikaa jäi hän kuunnellen seisomaan holvin eteen; sillä hänestä oli, ikään kuin olisi täältä kuulunut jalan kapsetta. Mutta kaikki oli hiljaa, yötuuli vaan suhisi palmujen korkeissa latvoissa, ja pisangin leveissä lehdissä. Hän koetti avata holvin ovea avaimella, jonka eno oli hänelle antanut; mutta hänen ihmeeksensä ei lukko auvennut.
Mitä nyt teen? Mihin nyt lähden?" Näistä mietteistään hän heräsi kuullessaan hevosten kavioiden kapsetta ja pari raikuvaa torven törähdystä. Kääntyessään katsomaan hän näki ratsumiesjoukon tulevan ravakkaa vauhtia. Loistavat haarniskat, korskuvat hevoset, kookkaat ja komeat ratsumiehet saivat suomalaisen aivan hämmästyksiinsä.
Mutta sitä vastoin itse hallakerros oli niin paksu ja sakea, että kun Hautalainen käveli kotiin päin, tunsi hän olevansa kuin keskellä lumipyryä. Kun hän oli ehtinyt kylään, oli halla jo siellä muutamin paikoin hälvennyt. Muutamain talojen ikkunoista pilkisteli tulenvalo ja sieltä täältä kuului jalkain kapsetta ja rykimistä, ilmoittaen, että koko kylä oli valveilla.
Kymmenniekka myös ikäänkuin heräsi, nousi äkisti ylös ja veret kasvoilla nähtävästi koetti pakoittaa itseänsä tyyneksi. Hän katsoi kelloansa ja sanoi kylmästi: "ohoh! kello on jo kohta kaksi. Lienee parasta mennä viimeinkin levolle." Riikka kuuli kymmenniekan menevän, mutta luuli etehisessä hänen vielä kerran seisahtuneen. Taas kuului jalkain kapsetta ja sitten kävi kammarin ovi.
Puolenpäivän rinnassa alkoi Leena yhä tuontuostakin silmäillä mäen rinteellä polvittelevalle kivikkotielle. Viimeinkin kuului sieltä askeleiden kapsetta. Katkera hymy väikähti Leenan huulille ne kuultuansa ja hän kiiruusti piiloitti kahvipannun eteisen nurkkaan. Sitte kiiruhti hän kaivolle ja oli askartelevinaan siinä likaisten vaatteiden kanssa.
"Sitten täytyy kiirehtiä!" virkkoi hän luoden silmänsä taivasta kohti. Hetkisen perästä hän vielä toisti: "Mikä taiteilija meneekään maailmasta!" Samassa kuului kavioiden kapsetta: sadanpäämies sotamiehineen varmaan saapui vaatimaan Vaskiparran päätä. "Joudu!" huudahtivat vapautetut. Nero tähtäsi veitsellä kaulaansa, mutta kosketti sitä aivan arasti.
Mutta eikö se ollut juuri tädin iso-äiti, joka aina edeltäkäsin tiesi tunnin, milloin hänen miehensä saapui kotiin oltuaan poissa matkoilla? Oli kyllä. Neljänneksen tuntia edeltäkäsin hän kuuli hevosenkavioitten kapsetta sillalta, joka on kujanteessa, ja silloin hän antoi sytyttää kynttilät joka huoneeseen, ovet avattiin, ja palveliain täytyi seisoa portailla valmiina ottamaan vastaan herraansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät