Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
"Ja minun rakas poikani", huudahti äitini, tullen sen nojatuolin luo, jossa minä olin, ja hyväillen minua, "minun oma pikku Davyni! Tarvitseeko viitata minulle, että minä en rakasta kylläksi kultaista aarrettani, kalliinta pikku olentoa, mikä milloinkaan on löytynyt!" "Semmoisiin ei ole kukaan koskaan viitannut", sanoi Peggotty. "Viittasit oikein, Peggotty!" vastasi äitini.
Siinä säilytti isä omain sanainsa mukaan "kalliinta muistoa", nimittäin sormusta, jonka kannassa oli vaimonsa pienoiskuva ja hiussuortuva lasin sisällä. Nyt oli sormus poissa, vaan sijalla oli kirjelippu, jossa sanat: "Minun täytyy lähteä. En voi seista vastaan. Vien tämän muiston mukaani. Elä tuomitse kovin ankarasti. Jaakko". Itkien tuli äiti huoneesta ja vaipui tuolille surun sortamana.
Kuuriruhtinas katseli niitä hyvin hellästi ja suruisesti, aivan kuin rakastava heittää jäähyväiset rakastetullensa. "Mayer Anshelm Rothschild", sanoi hän, "minä uskon teille sen, mikä minulle on kalliinta, tärkeintä ja tarpeellisinta maailmassa, nimittäin rahani. Minä olen kurja, paon-alainen mies. Te olette varjeleva minua siitä, ett'ei minusta tule kerjäläistä. Tahdotko tehdä sen?"
Minä olen kadottanut, mikä minulle on kalliinta, ja etsin nyt sitä. Andrei. Oletko jo paljon maata mitellyt? Audotja. Paljon, paljon, poikaseni, enemmän kuin te kaikki yhteensä. Täälläkös nuoria paljon! Olen minäkin ollut nuori, kaunis ja iloinen mutta siitä on jo pitkä, pitkä aika. Mari. Oletko ensi kertaa täällä meidän puolella? Audotja. En suinkaan.
Kaikki vaatetukseen kuuluvat esineet, joita hän käytti, alusvaatteet, puku, jalkineet, kaulahuivit, koruneulat, soljet olivat ihan ensimäistä, kalliinta lajia, huomaamattomia, yksinkertaisia, hyvintehtyjä ja arvokkaita.
Ja sellaista vaimoa hän kohdelkoon ja pidelköön kuin omaa silmäteräänsä, kuin sielunsa kalliinta aarretta.
Löfving huomasi sekä Attilan piirteissä että hänen sydämmessäänkin syvää tuskaa ja vastasi vienosti: Kun minä sinä yönä aukasin mökkini oven, en vielä aavistanut mitään. Tulin auttamaan ja varoittamaan, mutta se mitä silloin näin, kun isänne ja äitinne suojelivat luonansa maan vihollisia, sai vereni hyytymään, ja rohkeasti ammuin mitä minulle maailmassa oli kalliinta.
Vaan minä ymmärrän myöskin sen, että nähtyänne kaikkia kärsimyksiä, kaikkea sitä hirmua, mikä tapahtuu vankiloissa, puhui Mariette, pyrkimättä muuhun kun, kiinnittämään Nehljudofia itseensä, naisellisella vainullaan arvaellen, mitä toiselle oli kaikkein tärkeintä ja kalliinta: te tahdotte auttaa vangittuja, jotka niin kauheasti kärsivät ihmisten välinpitämättömyydestä, julmuudesta ... ymmärrän hyvin että sen edestä voi antaa elämänsä, ja olisin itsekin antanut, mutta jokaisellahan on oma kohtalonsa...
Kyllä muutamia puita saa kaataa, mutta ei koko metsää. Niin on satoja vuosia menetelty, ja samaa on jo isoisänikin kuullut". "Se asia ei kuulu minuun. Minulla on nyt muuta ajateltavaa". "Oi hyvä Jumala!" huusi Lents itku silmin, "mitä te nyt olette minulle tehneetkään. Te olette minulta ryöstäneet kalliimman aarteeni tässä mailmassa". "Vai niin? Vai on rahat sinulle kaikkein kalliinta?
Kamppailkoon hän vieläkin elomme onnen tähden; mutta ilman elon kalliinta lahjaa menköön hän hautaansa. ANTON. No, noo, mun poikani, elon tie on vaihteleva. LEO. Mutta minun tästälähin samankarvainen aina, samankarvainen! ANTON. Kuinka hyvänsä, mutta minä tunnen sinun ja näen nytkin sinun kelpo mieheksi. Ja tästä kiitän sinua, Leoni, ravistaen kättäs kuin oma isäs. LEO. Mutta oi kuolema!
Päivän Sana
Muut Etsivät