Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Tämän kasvot karahtivat tulipunaisiksi. Miksi hän noin tuijottaa minuun alinomaa! jupisi Bruno itsekseen, kääntäen katseensa poispäin. Oliko kala elävä vai kuollut? kysyi sanomalehdenlukijan toveri. Elävä se oli, mainitaan tässä, vastasi edellinen.
Lahna on hyvin hyvä kala!» «Ah, punaisen viinikastikkeen kanssa vallan mainio; Tilallani
Hän näytti olevan tarkkasilmäinen mies ja hyvin tottunut toimeensa. Aivan pian huomasi hän jo etäältä, missä kaloja liikkui, ja varsin odottamattani heitti hän voimakkaasti verkkonsa "apajalle." Luulin ensin, että hänen ponnistuksensa olivat aivan turhia, sillä minun mielestäni olisi se aivan kummallinen kala, joka niin helposti antaisi itsensä kiinni.
Minä olin ollut siitä heti selvillä, ja pian oli siitä selvillä myllärikin, kuultuaan, kuinka ja milloin hänen housunsa eilen olivat joutuneet koskeen, vähää ennen kuin otti se suuri lohi niskassa, ja kuinka ja mistä ne olivat löytyneet vähän sen jälkeen kuin pääsi se suuri lohi alasuvannossa. Ettäkö tuota...? Eihän...! Kala se oli...
Ensimmäinen tekijä voi olla välistä edullinen kalastajalle, välistä kalalle, useimmin kuitenkin kalalle, sillä valo harvoin sattuu kalaan yhtä heleästi kuin kalastajaan, vaan on kala päinvastoin varjossa, väri sulautuneena pohjan väriin, ja voi sieltä nähdä niinkuin pimeästä paikasta valoisaan. Toinenkin tekijä on kalalle edullinen.
Mutta se näyttää siltä vain pintapuolisesti katsoen, sillä totisesti kuolee tällä hetkellä ihminen ja syntyy kala hänessä. Kukaan meistä ei surre sitä, kaikkein vähimmän hän itse. Hän on jo kauan tahtonut tulla kalaksi ja sitä varten monta inhimillistä ominaisuutta itsessään tukahduttanut.
Iso minun heitti iljenelle, Maammo maalle paljahalle, Veljet vieville vesille Sisaret sulille soille, Ilman vyöttä, vaattehitta, Iholla alastomalla. Niin minun isoni heitti, Kun on kieron kirvesvarren; Niin minun emoni heitti, Kun on väärän värttinänsä; Niin mun heitti siskoseni, Kun on kartun kalliolle; Niin mun heitti veikkoseni, Kun kala kivisen rannan, Lohi luotoisen apajan.
Ruuan meillä saat syödä jos kuinka hyvän, kuin saada voinet. No, mitäs arvelet?" puheli Herkko ja kohenteli palvelijaneitiä lähelle. "Ei uskoisi kotona tuota Herkkoa, että se täällä on tuommoinen paha verkko. Kotona on tyyni kuin veden kala ja täällä on ihan siipiä vailla", sanoi Sanna Kaisa. Ja muut tytöt nauroivat katketakseen Herkon ilveilyllä. Pekka tunsi olevansa irrallaan.
Se hetki, jolloin suuri kala juuri on tarttunut, mutta ei vielä ole ehtinyt ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkein huumaavimpia. Jotakin on tapahtunut, mutta mitä? Pyssy on lauennut, mutta ei vielä pamahtanut. Ja on niinkuin olisi tuokioksi menettänyt tietoisuutensa.
Tuohon riisun hääpukuni, Tuonne liinat, silkit, kullat! Kuin kala vetehen vierin Siellä jäähtyvät suruni. Riisuu kuumeisesti yltään, viskoen pukunsa minkä minnekin. Istuu rantakivelle. Ethän pyytäne, isoni, Tästä järvestä kaloja! Ethän noutane, emoni, Täältä vettä taikinaan! Et, veikko, sota-orille Juottane vesiä näitä! Elköhöt sukuni siskot Peskö pyykkiä ikinä Tämän lahden laiturilta!
Päivän Sana
Muut Etsivät