Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Naljaeli neiti nuori: "Näit unta unelmastasi." Valvoivat he vuotehella keski-yönä kolmantena, silmät suitsevan näkivät, kuulivat puhetta puusta: "Tulla voitte kuin Jumala kaikkiviisas, kaikkivalta!" Syli toisensa tapasi. Silloin yön virsi virisi syvältä sydämestänsä: "Olin ennen onnellinen luonnon orjana eläen, oonko nyt otollisempi kuninkaana luomakunnan?
Sillä sen säästän minä vain vertaisilleni voimassa ja ylpeydessä. KAIKKIVALTA: Olet julma. LYYLI: Olen oikeuden-mukainen. KAIKKIVALTA: Mitkä ovat ... sinun tunteesi ... minua kohtaan ... tällä hetkellä, Lyyli? LYYLI: Ylenkatson sinua sydämeni syvimpään. KAIKKIVALTA: Saatan olla ylenkatsottava. Mutta silloin olen sitä vain hänen tähtensä, jota rakastan toisena taattonani. LYYLI: Häntä vihaan minä.
KAIKKIVALTA: Yöt nukun minä Herran Mestarin suojan alla. KAIKKIVALTA: Kyllä, isä: minä olen hyvin onnellinen. KAIKKIVALTA: Isä! TUOMAS: Pietari: olenko minä sinulle jotakin siis? KAIKKIVALTA: Kallein kaikista olette te minulle lähinnä Jumalaa. TUOMAS: Kiitos. KAIKKIVALTA: Minä tiedän sen, isä. KAIKKIVALTA: Niin, isä.
Mutta jos te nyt tahdotte pakottaa minua lähtemään syntymäsijoilleni... TUOMAS: Niin, minä tahdon pakottaa sinua siihen. KAIKKIVALTA: ... Niin täytyy minun siis teille tunnustaa: minä en voi opettaa enää kirkon opin mukaan. Enkä minä voi opettaa enää myös sinun oppisi mukaan, isä... TUOMAS: Kuinka? Etkö sinä voi opettaa enää dominikaanisen munkkikuntamme käskyn mukaan? KAIKKIVALTA: En.
Ja sentään kiitän minä Herraani Jumalaan siitä, että minä voin taistella ja tahdon taistella, sillä minä olen nähnyt niitä, joilta sekin onni on otettu pois jo syntymässä. KAIKKIVALTA: Keitä ne ovat? Jäätyneiksi sieluiksi tahtoisin minä niitä nimittää. KAIKKIVALTA: Eivätkö he ... sula ... koskaan? TUOMAS: Eivät. He jäävät sinne, missä ovat, ikuiseen yöhön ja pakkaseen.
Niin, ja saatat myöskin minun lämpimät elämänlähteeni jälleen nuorina ja vetreinä läikkymään. Minä en sitä tee, vaan kenties minun kauttani lemmen kaikkivalta. Niin. Kun sinä katsot minuun, kaikki suomut karisevat silmistäni, kun sinä kutsut minua, minä muutun jälleen ihmisen kaltaiseksi.
Lasten laulut, naisten naurut, kevätvirtojen vilinät, tuota kaikki kuuluttavat. Sama kuoro kaikkialta yhtyy äänehen inehmon, vyöryy, paisuu pauanteena. Kuolon kanssa kamppaella, tuo on aateluus elämän, ritar-lyönti luomakunnan.» Helkkyvät hopeiset kielet, yltä, alta, kaikkialta, toiset raikuu kultakielet, laulaa luonnon kaikkivalta: »Ei ole eloa eikä kuolemata ehdotonta.
KAIKKIVALTA: Eikö totta, isä: te olette syntynyt kiirastuleen? KAIKKIVALTA: Sen olen minä aina nähnyt teistä. Sillä te kärsitte aina. TUOMAS: Aina. Enkä minä kuitenkaan voi olla kiittämättä Herraani Jumalaani siitä, että hän teki minut maan tomusta, mutta puhalsi elävän hengen minun sieraimiini! KAIKKIVALTA: Jumalan kuva kärsii teistä.
Sen jälkeen on minun täytynyt oppia niin paljon. Onko ihme, että minua väsyttää? TUOMAS: Sikäli kuin saatan ymmärtää sinun katkonaisesta puheestasi, väität siis olevasi väsynyt Herran suloista sanomaa julistamaan? Minä en koskaan enää voi Herran suloista sanomaa julistaa. TUOMAS: Kuinka? Miksi et? KAIKKIVALTA: Minä en olisi tahtonut koskaan puhua teille siitä.
Mutta minä luulen, että sille ei ole olemassa mitään parannusta, sillä se on syntynyt teidän kerallanne. Joskus olen minä ajatellut näin: se on minun alempi itseni, joka vaatii jokapäiväistä kuolettamista ja kiduttamista. KAIKKIVALTA: Te voitte olla siinä oikeassa, isä. Mutta ilman sitä ei olisi olemassa myöskään teidän ylempää itseänne. TUOMAS: Niinkö luulet, Pietari?
Päivän Sana
Muut Etsivät