Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. toukokuuta 2025
Seikka oli se, että kreivi ei ollut suurimmatta kärsimättömyyden tunteetta ja vastenmielisyydettä, jota hän tuskin taisi itselleenkään selittää, voinut kuulla hengellisen herran ja tämä herra ei häntä ollenkaan miellyttänyt puhuvan neidistä, jonka kuva oli niin syvällä hänen sydämessään.
Hänen suurten pähkinänkarvaisten silmäinsä loisto muistutti syksyisen aamun kirkkaudesta, ja niiden tyyneys häirittyi ainoastaan hetkeksi, kun Richard näytti kovin kiivaita rauhattomuuden ja kärsimättömyyden merkkejä.
Minun teki mieleni huudahtaa ilosta nähdessäni Ernestin enenevän rauhattomuuden ja kärsimättömyyden. Vihdoin häneltä loppui maltti. »Missä on vaimoni?» hän kysäisi yksikantaan. »Hän nukkuu vielä», vastasin. Se oli jännittävä hetki. Mutta minun ääneni oli vallan outo, eikä hän voinut huomata sen sävyssä mitään tuttua. Ruokailu jatkui.
Kyynelet nousivat hänen silmiinsä ja katkeruus hänen kasvoillaan antoi sijaa lämpimämmälle hohteelle; "en ole milloinkaan kuullut hänen lausuvan valituksen eli edes kärsimättömyyden sanaa, päin vastoin sanoo hän voivansa kiittää Jumalaa kärsimyksistä, jotka ovat häntä kohdanneet." "Tässähän teillä on elävin todistus todellisesta uskosta", vastasi Robert.
Samoin rupesi luutnantti M. tekemään muka kärsimättömyyden merkkejä ja asia loppui siihen, että luutnantti R. jätettiin seurasta erilleen, jonka jälkeen hän kompuroi klubista kortteeriinsa. Muilla ei ollut vähintäkään aikomusta vielä lähteä. Päinvastoin he tilasivat uudet kahvit ja liköörit ja nyt vasta ottivat tämän naimisasian oikeen puheenalaiseksi.
Soinnahtivat äänet lempeämmät pääni päällä: Kaikki, minkä itse kykenet Hänestä aavistamaan. Siis vain muruja! huokasi henkeni hiljaisesti. Niin, mutta muruja kultaisia, kuiskivat korvaani taivas-äänet. Muruja niin kirkkaita ja häikäiseviä, että jokainen niistä jo riittää sinut loistollaan sokaisemaan. Jälleen sai kiivauden ja kärsimättömyyden henki vallan minussa.
Virkku kavahti ylös; hänessä alkoi elää joka jänne, silmät suurenivat, korvat nousivat pystyä pystympään, ja köykäisempänä kuin lentoon lähtevä lintu se istui selin taloon, katse järvelle päin, koko olennollaan seuraten kuulumattomia ääniä. Ainoastaan etujalkojaan sen piti kärsimättömyydestä joskus liikutella. Samasta kärsimättömyyden syystä sen piti vihdoin jo vinkaistakin.
Pieni kirous huulillansa ponnisti hän itseänsä, näyttäen kaikkia kärsimättömyyden ja harmin merkkejä, vetääksensä jalkansa pinteestä, mutta sillassa ei ollut käsipuita ja pintehessä olevalla ei ollut edes kävelykeppiä apunansa, johonka olisi voinut nyt tarpeellisessa perinpohjaisessa voimain ponnistuksessa nojautua.
Ja kuin ensimäinen autuuden kesäpäivä alkoi mennä mailleen, silloin otti hän noina pitkinä hetkinä, jotka hänen puolisonsa vietti vieraissa ystävissään, ja sitten kuin hän oli unen helmaan tuuditellut lapsensa, omat pienokaisensa, jotka päivän yksinäisyydessä laverruksillaan tenhosivat pois kaikki kaipauksen ja synkkämielisyyden pilvet hänen sydämestään, silloin otti hän kirjansa ja tunkeutui rakkaudessa jalostuneen, selvätajuisan henkensä avulla palavassa innossaan tietojen viehättäville aloille ja hän omisti itselleen sen ilon, sen runsaan henkisen ravinnon, minkä tämä toiminta lahjoitti hänelle yksinäisyyden hetkinä, karkoitti kokonaan pois sen kärsimättömyyden ja katkeruuden, joka muutoin olisi anastanut hänen sydämensä ja osoittautunut hänen käytöksessään, mutta nyt hän sitä vastoin voi, tyyni, omantakeisen voiman tunne koko olennossaan, ystävällinen rauha kasvoissaan, ottaa vastaan viipyvää puolisoansa tervetulleena kotiin.
Kristus antaa hänet minulle eikä ikinä enää eroita meitä." Petronius rupesi astelemaan edestakaisin atriumin permannolla, ja hänen kasvoillensa nousi pettymyksen ja kärsimättömyyden ilme. "Siihen ei tarvita teidän Kristuksenne apua," virkkoi hän vihdoin. Vinitius hymähti surumielisesti ja vastasi: "Ei, rakkaani, mutta sinä et tahdo sitä ymmärtää." "En tahdo enkä voi, sanoi Petronius.
Päivän Sana
Muut Etsivät