Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Johannekselle eivät ulkonaiset muodot merkinneet mitään, ellei niitä ollut vastaava sielullinen sisällys kannattamassa. Tavan orja oli Irene. Johannes oli usein surulla huomannut sen. Hän oli tavan orja siinäkin, että hän kyllä oli valmis tapaa muuttamaan, vanhan jättämään ja uuden omaksumaan, jos hän vain havaitsi sen olevan hienoa ja nykyaikaista.
Hän piti mahdottomana että Johannes paksuilla sormillaan voisi tehdä semmoista. Mutta jonkun ajan perästä tarjosi poika hänelle nöyrästi ja vaatimattomasti pienen soman rasian, johon oli kätketty uusi sveitsiläinen huone, melkeinpä mallia pienempi ja sievempi. Siitä pitäen hankki neiti Johannekselle erityisiä, vaikeita malleja.
Hän on varmaan kasvanut hyvin vapaasti kotonaan, arveli Henrik. Ja ollut siellä hyvin lellitelty. Kuuluihan se jo isän puheestakin: Alina, Alina, oli hänellä joka toinen sana. Semmoinen ylpeä tyttö sopisi paremmin jollekin luutnantille kuin meidän Johannekselle, lankesi Henrik tuomitsemaan.
Eikä samasta syystä nukkumaan erillään, ei eri sängyssäkään, paitsi silloin kun Seidin syntyminen oli tehnyt sen välttämättömäksi. Sisällinen, sielullinen suhde mieheensä oli hänelle vähäarvoisempi. Siinä tasossa he saattoivat etääntyä kuinka kauas tahansa toisistaan, ilman että Irene edes näytti huomaavan sitä. Mutta juuri se oli pääasia Johannekselle.
Ihmiset kääntyivät ympärillä olevista pöydistä sinnepäin katsomaan. Johannes nousi hermostuneena. Hyvästi, sanoi hän. Minä menen. Hän ojensi kätensä Auralle. Tämäkin oli noussut ja näytti olevan yhtä hermostunut. Minä tulen sinun kanssasi ulos, virkahti hän hiljaa ja rukoilevasti Johannekselle.
Ja tahtoen pysyä siinä äskeisessä mielialassa, joka syntyi heidän tultuaan saliin, Henrik otti Johannesta kainalosta ja sanoi: Ja nyt sinä näytät meille vähän "ympäristöjä." Ja hän sanoi Uunolle, kun tämä jäi jälemmäs: Tule sinäkin. Ja Johannekselle: Emmekö voi mennä kolmisin? Kyllä, kyllä, sanoi Johannes ottaen avainta ovenpielestä. He tulivat ulos kyökkitietä ja menivät pihan yli.
«Parooni suuttui äsken Johannekselle ja sanoi häntä itsekkäiseksi. Johannes ei suuttunut; hän vastasi vaan: «Kenessä, herra parooni, ei itsekkäisyyttä ole? Oletteko te vapaa siitä?« Parooni ei osannut vastata.
Siten, että hän oli viimeiseen saakka kirjoittanut hänelle, Johannekselle, vain häntä yhtä, ainoaa ja armasta ijäti rakastavansa. Miksi valehdella, jos asia ei kerran ollut niin? Ja jos taas oli, miksi mennä naimisiin oudon miehen kanssa? Eikö hän itsekin ollut samoin tehnyt? Oliko hän itsekään ilmoittanut Liisalle avioliitostaan? Mutta sehän oli toinen seikka!
Henrik tahtoi häntä lohduttaa. Henrik ymmärsi Johannesta ja olisi itse menetellyt samoin Johanneksen sijassa. Kylläpä teillä on sentään hyvin kodikasta täällä, sanoi hän Johannekselle, katsoi sanoessaan ympärilleen ja tuli ajatelleeksi, että täällä todellakin oli erinomaisen siistiä ja sievää, niin ettei hän siis suoraan valehdellut.
Mutta sittenkin vaadin minä välttämättömästi suvun puhtautta. Vai luuletko korvani sietävän kuulla sanottavan: Tuossa menee se ja se, jonka serkku surmasi isäntänsä! Ei, ei!« «Nyt kumootte omat sananne. Olisitte antanut Johannekselle Marianne, ja Johannes oli kuitenkin Kyöstille lähempi kuin serkku oli veli«. «Olisin antanut! Niin olisin, se on totta.
Päivän Sana
Muut Etsivät