Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Mutta nyt minua jo todellakin vähän janottaa. Emmeköhän me odotellessamme joisi vähän viiniä? He joivat viiniä. Ja Muttila uskoi samalla Johannekselle, ettei hänen ehdotuksensa niinkään epä-itsekäs ollut. Minunkin täytyy elää, hän sanoi. Luonnollisesti ei minun oikeastaan kannata tehdä mitään polkuhinnasta, saati sitten ilmaiseksi. Arvattavasti ei, myönsi Johannes.
Mutta tapahtui, että hän viivähti siellä yönkin ja saapui vasta myöhään seuraavana aamuna hotelliinsa. Liisa ei koskaan kysynyt, mistä hän tuli. Eikä Johanneksellakaan puolestaan ollut mitään halua ruveta hänelle retkistään sen lähempää selkoa tekemään. Voihan Liisa uskoa esim., että hän juopotteli! Johannekselle oli tähän aikaan yleensä jokseenkin samantekevää, mitä Liisa uskoi hänestä.
Mutta mitä Liisa sitten täällä teki? Sitä ei Muttila voinut ymmärtää. Kerran Johanneksen kanssa kahdenkesken kapakassa ja puolikkaan punaviiniä tyhjennettyään, hän kysyi sitä Johannekselta. Kuulepas, hän sanoi, vilkuttaen silmäänsä tuttavallisesti. Eikö sinun olisi aika päästä rakastajattarestasi? Kysymys tuli Johannekselle aivan odottamatta.
MIKKO. Ajattelehan vielä kerran pääsi ympäri, ennenkuin päätät. ANNA LIISA. Jätä minut rauhaan, Mikko, anna minun mennä Johannekselle. Hänen kanssaan voisin unohtaa kaikki ja elää vielä onnellisena. MIKKO. En! Minä en anna sinua Johannekselle enkä kenellekään. Hyvällä tai pahalla mutta minulle sinun pitää tulla! ANNA LIISA. Hiljaa ! Taivaan tähden, siellä on joku oven takana.
"Kun Narses seisoi neuvottomana linnoituksen edustalla ja sanoi, että koko hänen suunnitelmansa saattaisi tuhoutua näiden esteiden vuoksi sekä sai ensimmäisen kerran koko tämän sotaretken aikana mielipahasta kaatumatautikohtauksen, tuumi Martinus Johannekselle, joka oli saanut suuren haavan rintaansa yrittäessään valloittaa linnoituksen: "'Belisariuksen kostajaa eivät nuo kivet saa pidättää, jos Martinus on laskenut oikein.
Minusta Alina niin sopii Johannekselle, ettei kaksi ihmistä voi sen paremmin toisilleen sopia, sanoi Henrik. Niinkö? sanoi Alina eikä voinut pidättää itseään kyyneltymästä: Ja minä aijon puhua noista asioista mamman ja Johanneksen kanssa, sanoi Henrik. Mitä Henrik aikoo puhua? sanoi Alina säikähtyneenä ikäänkuin peläten, ettei Henrik ollut sittenkään kuullut mitä hän oli puhunut.
Hän olisi elänyt Metsämaassa Johanneksen kanssa tuhansia kertoja mieluummin, kuin tässä hovissa Johanneksetta. Hän ei nyt kadehtinut Marian onnea ulkonaisen olon suhteen; hän kärsi vaan siitä varmasta tiedosta, mitä hänellä oli että Johannes rakasti Mariaa. Anna oli ylevä neito. Hän rukoili Johannekselle onnea.
Hänen päivänsä olisivat tulleet varsin ikäviksi tuossa raskaassa työssä, ellei kirkkoherra aina illoin olisi tullut hänen luoksensa ja usein puoleen yöhön saakka jutellut hänelle maailman ja ihmiskunnan historiasta. Nuo hetket olivat ihanat Johannekselle.
Ei hänen isänsä, sillä hänhän oli päinvastoin ollut Johanneksen suojelija ja kuollut jo paljon ennen kuin tämä olisi voinutkaan siinä suhteessa tehdä mitään. Ei hänen äitinsä, sillä tämä oli tullut mielipuoleksi vielä ennemmin eikä ollut koskaan merkinnyt mitään Johannekselle.
Majuri oli antanut kokonaisen hopeariksin Johannekselle. Johannes tiesi rahalla olevan arvon, mutta kuinka suuren, sitä hän ei tiennyt. Hän ei ymmärtänyt, että raha voi maailmassa kaikki. Nisuleivällä oli hänen, mielestänsä paljon suurempi arvo kuin riksillä. Tultuansa kadulle näki Johannes kirjakaupan ja sen akkunassa kauniin kuvakirjan.
Päivän Sana
Muut Etsivät