Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Uupuneena ponnistuksista palasi Henrik omaistensa luokse, tapasi heidät kaikki majoitettuina assessorin pieneen asuntoon, joka myöskin oli torin varrella. Jeremias itse näytti monistuneen kymmenkertaiseksi voidakseen hankkia vieraillensa välttämättömimmät tarpeet. Hänen vanha taloudenhoitajansa oli vallan pyörällä tulipalon ja isäntänsä monien vieraiden takia, asunto kun oli niin yksinkertainen.
Lisäksi hän yleensä oli johtunut tiesherra millä tavoin uskomaan että Manassesta on tullut erääseen hänen sukulaiseensa, Jeremias Jäppiseen, niin hyväpäinen, että se oppii noin vähäisen asian kuin lukutaidon muutamassa hetkessä.
Jeremias Munter oli istahtanut nurkkaan kauas kaikista muista; hän oli hiljaa ja näytti alakuloiselta. Syntyi äänettömyys. Usean kasvoista voi huomata jonkinmoista odotusta, jonkinmoista tietoa siitä, että jotakin tavatonta oli tekeillä. Laamanni rykäsi pari kertaa, näytti siltä kuin olisi täytynyt tavattomasti selvittää kurkkunsa.
Kuu kumoitti... Lautan yli kulkee kanssa, semmoinen näet oli hänellä tie. Kulkee, kulkee, niin näkeekin: tuolla hukkuneen miehen haudalla lampaan vuona kävelee, valkoinen semmoinen ja kiharainen ja korea. Annas kun korjaan tuon, arvelee Jeremias; eksyyhän se muutoinkin tänne metsään, ja astuukin hevosen selästä maahan ja ottaa vuonan syliinsä. No niin, vuona ei puhu mitään.
Se oli assessorin. Semmoinen silmäys joltakin muulta sinä hetkenä olisi ollut vallan myrkkyä laamannin mielentilalle, mutta Jeremias Munterin vaikutti päinvastoin. Nähtyään hänen kohta sen perästä kirjoittavan jotakin pienelle paperipalaselle laamanni meni hänen luoksensa ja luki hänen olkansa takaa seuraavat sanat: «Sinä näet raiskan veljesi silmässä, mutta et malkaa omassasi.»
«Hyvää huomenta!» lausui Jeremias Munter, astuessansa taskut täynnä kirjoja Petrean ullakkokammariin, joka erosi kaikista muista huoneista täydellisen yksinkertaisuutensa ja koristelemattomuutensa vuoksi. Lasillinen kauniita vehreitä kukkia oli sen ainoa ylellisyys. «Oi, sydämmellisesti tervetullut!» huudahti Petrea säihkyvin silmin katsellen tulijaa ja hänen kallisarvoista koristustansa.
Näytti siltä kuin Jeremias Munterin sanat olisivat herättäneet hänessä jonkinlaisen alakuloisen mielialan. Muutamia lämpimiä sanoja hän lausui ystävänsä ylistykseksi. «Puhtaampaa ihmissielua ei ole!» hän sanoi, «ja hän on sen kautta vaikuttanut sangen paljon hyvää minuun.
SIHVONEN. Jää sinä tänne katsomaan. Minun pitää mennä kortteeritaloon. Minulla on housut märät. AMAALIA. Mennään minun luo. Minulla on siellä lunastamatonta panttitavaraa, takkeja ja housuja jos kuin paljon. Pukeudut oikein komeaksi ja mennään sitten päivällä pappilaan panemaan kuulutuksiin. SIHVONEN karkaa juosten oikealle. AMAALIA. Et sinä, Jeremias, minulta pakoon pääse!
Sinä, Rietu, et sitä taida tietääkään, mutta Vaarnavitsoilla on meillä haudattuna muuan mies, joka oli hukkunut monta, monta aikaa sitten, silloin kuin vielä lampi oli ollut syvä. Hauta näkyy vielä kumminkin, eikä sitäkään enää paljoa näy: kumpu pikkuruinen semmoinen vaan... Tuossa tuonoin kutsui vouti Jeremiasta, koirain hoitajaa: menepäs, sanoo, postia hakemaan, Jeremias.
Olethan kuin eilen kylään tullut. Lienetkö kuullutkaan että Alitalon Jeremias se siellä nyt sinun morsiantasi hyväilee? SAMPPA: Juuri sama köntys. KALLE: Ja suostuuko häneen Katri? SAMPPA: Sitä emme tiedä. Mutta siitä huolimatta aiomme mennä Jeremiaalle muistuttamaan mitä hänen rauhaansa sopii. Tuletko mukaan? KALLE: Tappeluunko aiotte? SAMPPA: Tappeluun ja tuimaan! KALLE: En sitten.
Päivän Sana
Muut Etsivät