Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Se ei ollut tottunut semmoiseen sotakuriin, jonka »la Pucelle» oli pannut toimeen, ja hän sai talonpojat suostumaan mihin uhrauksiin tahansa. Maaseudun aatelistokin näytti taipuvan luopumaan Englannin kuninkaasta ja liittymään dauphiniin. Etenkin Champagnessa vastaanotettiin Kaarlo ja Jeanne maan vapauttajina.
Jeanne sai töintuskin lausutuksi: Täällä... Rosalie on... Julien kiirehti ylös, harpaten kaksi astinta kerrallaan ja, tultuaan äkkiä huoneeseen, syöksyi hän tarkastamaan Rosalieta. Tämä oli synnyttänyt lapsen, joka käpristyneenä ja kouristuneena itki ja liikahteli lattialla äidin helmoissa.
Heidän lähtiessään huoneesta pysäytti hän vaimonsa ja sanoi: Tiedäthän, että me kahden kesken nyt voimme sinutella toisiamme, mutta vanhempiesi läsnäollessa on parasta toistaiseksi vielä odottaa. Kun palaamme häämatkaltamme on se aivan luonnollista. Jeanne tuli esille vasta aamiaiseksi. Ja päivä kului kuin tavallisesti, aivan kuin ei mitään uutta olisi tapahtunut. Talossa oli vain yksi mies lisää.
Yön hiljaisen hurman, pensaitten ja puitten yli lankeavan valaistuksen vastustamattomasti houkuttelemana kääntyi Jeanne vanhempainsa puoleen, sanoen: Isä kulta, me menemme hiukan kävelemään puistoon. Peliään keskeyttämättä sanoi paroni: Menkää vain, lapsukaiset. Ja he menivät ulos, kävellen hiljakseen valkoista nurmikkoa pitkin aina sen perällä olevaan pensaikkoon asti.
Julien aukaisi silmänsä, haukotteli, ojensi käsivartensa, katsahti vaimoonsa, hymyili ja kysyi: Oletko nukkunut hyvin, rakkaani? Jeanne pani merkille, että Julien nyt sinutteli häntä, ja vastasi hämmästyneenä: Olen. Entä te? Julien sanoi siihen: Minä, oikein hyvin. Ja kääntyen vaimoonsa päin hän suuteli häntä ja rupesi sitten rauhallisesti puhelemaan.
Jeanne itki vain ja kääntyi poikansa puoleen: Sano, Paulet, ethän koskaan tule soimaamaan minua siitä, että olen sinua liiaksi rakastanut, mitä? Ja hämmästyneenä vakuutti tuo iso lapsi: En, äiti. Vannotkos sen? Kyllä, äiti. Tahdot siis jäädä kotiin, mitä? Niin, äiti. Silloin alkoi paroni puhua vakavasti ja kovalla äänellä: Jeanne, sinulla ei ole oikeutta määrätä hänen elämänsä mielesi mukaan.
Tahtomattaan alkoi Jeanne verrata heidän elämäänsä toisiinsa, mutta ilman mitään mielenkarvautta ja nöyränä kohtalon julman vääryyden edessä. Hän sanoi: Minkälainen oli sinun miehesi sinua kohtaan? Kyll' hän ol' kelpo mies, rouva, eik' ollenkaan turhanpäinen ja osas' hyvin varallisuutt' kerät'. Hän kuol' rintatautiin.
Silloin pappi hämmästyi ja alkoi lohduttaa häntä: Enhän minä toki tahtonut loukata teitä. Laskin vain hiukkasen leikkiä, eikä se ole rehellisiltä ihmisiltä kielletty. Mutta luottakaa minuun; voitte luottaa minuun. Minä käyn tapaamassa herra Julienia. Jeanne ei tietänyt enää, mitä sanoa.
Jeanne löi kätensä yhteen: Niin, isä, etkö tahdo? Paroni kääntyi herra Lamaren puoleen: Tuletteko mukaan, varakreivi? Menemme sinne syömään aamiaista. Ja samassa oli matka ratkaistu. Päivän noustessa oli Jeanne jo jaloillaan.
Vihdoin kuului kaukaa vihellys, joka sai heidät kääntämään päänsä, ja he huomasivat mustan koneen, joka suurenemistaan suureni. Se lähestyi kauhealla kolinalla ja kulki heidän ohitsensa, perässään pitkä jono pyöriviä rakennuksia. Ja kun eräs virkamies oli avannut oven, suuteli Jeanne kyyneleet silmissä Rosalieta ja nousi erääseen noista vaunuista. Liikutettuna huusi Rosalie: Hyväst', rouva!
Päivän Sana
Muut Etsivät