Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Kotona yksin istuessa ja pitkä persialainen yönuttu päällä turkkilaista piippua poltellessa tuntui aika sentään toisinaan yksitoikkoiselta; ja silloin kirjoitteli hän joskus ystävilleen surumielisiäkin mietteitä elämästänsä ja yksinäisyydestään. Käyttäen hyväkseen muutamaa tällaista valituksen tapaista uskalsi hänen vanha ystävättärensä kreivitär Montijo ehdottaa, että hän menisi naimisiin, sillä vaimo oli hänen mielestään välttämätön Mériméen asemassa olevalle miehelle. Samaa puhui "tuntematonkin" ja nähtävästi m.m. myöskin rva Senior. Kun hän v. 1853 palasi Espanjasta, huhuttiinkin hänen jo menneen kihloihin ja Filon puolestaan vakuuttaa "qu'il y avait eu quelque chose". En tiedä millä perusteella hän tämän tekee; minä en ainakaan ole löytänyt vähintäkään tukea tälle luulolle. Mérimée tiesi jo olevansa vanha, liian vanha sulhasmieheksi ja se armoton tapa, millä hän usein kirjeissään Panizzille ivailee vanhoja miehiä, jotka menevät nuorten tyttöjen kanssa naimisiin, osottaa kyllin selvästi, ettei hänellä ole vähintäkään halua siihen kaivoon hypätä, "Je suis trop vieux pour me marier" vastaa hän sekä rva Seniorille että "tuntemattomalle"; ja ystävättärelleen Espanjassa kirjoittaa hän: "Si vous me voyez (hän oli silloin nuhakuumeessa) vous ne penseriez pas ä me marier avec les belles demoiselles dont vous parlez. On guérit de la grippe, mais ce dont on ne guérit pas c'est d'être vieux." Sitä paitse oli hänellä nuoruudessaan ollut onnettomasti päättyneitä yrityksiä tähän suuntaan, vaikka hän omain sanainsa mukaan, ei katsonut voivansa tarjota lemmitylleen niin suurta onnea kuin tämä olisi ansainnut ja luultavasti odotti. "Minulla ei ole rohkeutta eikä voimaa koettaa tällaista uutta elämän muutosta", kirjoittaa hän kreivittärelle. "Ainoa etu, minkä avioliitto minulle nyt voisi tarjota, olisi jonkunlainen lievennys sairauden kohdatessa ja etenkin sillä aina ikävällä hetkellä, jolloin täytyy tämä maailma jättää. Jos miettisin asiaa ainoastaan egoistin kannalta, ansaitsisi se ehkä jo tämänkin edun vuoksi harkitsemista. Mutta toisakseen on edesvastaus, vaimonsa huolestaminen ja hänen päiviensä turvaaminen miehen kuoleman jälkeen kauhistavaa. Kun minulla oli kissa, leikittelin minä mielelläni sen kanssa, mutta kun sen tuli halu juosta kattoja pitkin narttuja katselemaan tai rottien perään kellariin, epäilin minä, että tokkohan minulla oli oikeutta pidättää se luonani omiksi huvikseni. Paljo suuremmalla syyllä tekisin itselleni tämän kysymyksen, jos se koskisi naista". Mies, jolla on tällaiset periaatteet, on ehdottomasti vanhanpojan elämään tuomittu, niin tyypilliset ne ovat. Ja samoin kuin monet muutkin naimattomat poikamiehet pitävät lapsista, samoin Mériméekin. "Minä olen liian vanha naimisiin mennäkseni kirjoittaa hän rva Seniorille 5 p. maaliskuuta 1855 mutta minä tahtoisin mielelläni pienen tyttösen kasvattaakseni. Olen usein miettinyt ostaa lapsukaisen joltakin Espanjan mustalaiselta, jott'en, jos kasvatukseni kävisi huonosti, luultavasti saattaisi onnettomammaksi tätä piskuista olentoa, jonka kasvatikseni ottaisin. Paha vain että mustalaiset ovat niin kovin tummia ja että heidän tukkansa on sydenkarvainen. Miks'ei teillä ole pientä kultakutrista tyttöstä minulle luovuttaa?" kysyy hän lopuksi. Samaa mieltä ilmaisee hänen kirjeensä kreivitär de Montijollekin: "Tahtoisin mieluummin, jos olisin varma siitä, että jätän jälkeeni jotain, pienen tyttösen kasvattaakseni häntä parhaimpani mukaan, mutta ja tässä näytäkse taas epäilijä oikeassa karvassaan sekin on niin vaarallista leikkiä". Minkä vuoksi se on sitä, ilmaisee eräs hänen kirjeensä rva Seniorille: "mais il pourrait bien se faire que le petit monstre, après quelques années, s'amourachât d'un chien coiffé et me plantât l
Rohkein veitikka istui laulaen perähän ja niin laskettiin yli siintävän selän; tuossa saavuttiin saaristoon; keskellä kuohuvaa läikkää nousi tuhansia teräviä kallioita, kareja ja saaria. Kuka täällä asui? Astutaan maalle, etsitään, etsitään. Ei koko saaristossa ketään asu. Tyhjähän tämä on. Se on kai kalojen se on Ahvenanmaa; ivailee perämies. Se oli Ahvenanmaa.
Olen kuullut että perustatte polkupyöräilijäklubin ja että Te olette sen aatteen keksijä ja sielu. Voi miten minä Teitä onnittelen! Ette usko miten ihastunut minä olen polkupyöräilyyn! Mutta on niin vaikea kun ei ole ketään toveria, joka minua siinä ymmärtäisi. Ainoa, paras ystäväni, neiti Elli Iittiläinen ei näet osaa pyöräillä, eikä edes harrasta koko asiaa, vieläpä ivailee sen harrastajia.
Vielä hän käsittelee lasten sielunelämää terävällä havaintokyvyllä pienessä kokoelmassa Lapsia, ivailee pikkukaupunkielämää huvinäytelmäsään Kauppaneuvoksen härkä ja syventyy psykologisessa romaanissaan Pieni elämäntarina omituisen, mieltäkiinnittävän nais-yksilön ongelmiin.
Sanna arveli, että tuo lapsiton pohatta ivailee hänen raskaana ololleen, ja huokasi. "Tulin tänne katsomaan", sanoi hän sitten, "eikö isäntä meillekin puollustaisi vähän vaivais-apua?" Hän rupesi henkeänsä pidätellen vastausta odottamaan, samalla kun Pekkolainen häntä pitkään kulmainsa alta katseli.
Päivän Sana
Muut Etsivät