Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Pastori seisoi siinä silmät selällään, koetti lyödä leikiksi, mutta kun hän näki, että Elli oli tosissaan, ja tiesi, ettei silloin auttanut ruveta keskustelemaan, meni hän kiltisti kamariinsa. Ja Elli vaipui verannan rappusille purskahtaen kauan pidätettyyn itkuunsa. Hän ylenkatsoo minua ... hän halveksii minua! vaikeroi hän kasvot käsiin kätkettyinä.
Yksi niistä siellä oli pykäläharjainen, olisikohan kotivaara se? Mutta se siinti huikean kaukana soiden, vesien ja korpien takaa. En minä sinne täältä ikinä osaa enkä jaksa. Ja jos jaksaisinkin, mitä minä enää siellä nyt enää? Hän poistui yhä edemmä, toiselle puolelle vaaran, uupui, istahti ja nukahti viimein itkuunsa. Oli aamuyö, kun Marja palasi majalle.
Tuontuostakin Niina oikein huusi toivottomuudessaan, mutta viimein hän väsyi ja ummisti silmänsä; välistä häntä vielä nyyhkiminen vapisutti niinkuin lasta, joka on itkuunsa nukkunut. Silloin hoitaja pisti lapsen hänen viereensä. Tuntiessaan lämpöisen, pehmeän pikku ruumiin vieressänsä, avasi hän silmänsä ja katsoi ikäänkuin kummastellen ja vähän hymyillen tuota uutta, ihmeellistä pikku olentoa.
Uusi, musta puku oli sievä, mutta entä hänen kyyneleiset kasvonsa ja nuo punaiset silmät? Kesken näitä ajatuksiansa Eevi säpsähti. Kuinka taisi hän semmoista ajatella, kuinka olla niin turhamainen tänä tärkeänä päivänä? Taas tuli itku, ja siihen itkuunsa hän nukkui. Jonkun aikaa näitten tapausten jälkeen oli Eevin mieli vielä levoton ja kaipaava.
Monena iltana hän itkuunsa nukkui; monta yötä hän valvoi pahojen unien tähden. Mutta nähdessään, kuinka vanhukset olivat iloisia siitä että hän Knutille meni, ja kuinka Knut oli onnellinen, hän hiukan tyyntyi ja saattoi unhottaa surunsa hetkeksi. Kyläläisten seurassa hän iloitsikin; sillä tätä kihlaustaan hänen ei tarvinnut hävetä.
Malla-tätin nyyhkiminen sekautui kohta hänen itkuunsa ja väkeen tarttui yleinen liikutus, niin että sekin alkoi itkeä Alfhild katsahti ympärilleen kummastellen, sillä olihan kaikki surullista kuin hautajaisissa. Hänen silmänsä pysyivät koko ajan kirkkaina ja iloisina ja huulet olivat puoli-leikillisessä hymyssä.
Illemmalla, kun Eevi jo oli itkuunsa nukkunut, istui Heikki vielä työtä tehden. Hetkiseksi keskeytti hän kirjoituksensa, avasi laatikon ja otti esille kirjeen. Hän luki uudelleen sen viime sanat: »Teitä saattaisi vaikka käräjiin vaatia hävittömästä kunnianloukkauksestanne, mutta olkoon nyt sillä, että itsellenne ja muille ilmoitan, miten häpeämättömän rohkea te olette.» Heikki huokasi.
Itse hän ei jaksanut sormiakaan väräyttää, kun äiti ja Liisa, jotka olivat kantaneet hänet sänkyyn, riisuivat hänet. Hän nukahti sitten itkuunsa. Elsa oli kitumistaan kitunut, sairastamatta kuihtunut, että hän ei ollut enää kuin entisensä varjo. Viion leski oli ollut varma, että hän ei enää kesää näe. Hän tiesi että Elsa itse sitä toivoikin ja toivoi poikaansa kumppanikseen.
Silti ei hän voinut olla sanomatta Margaretalle, kun he kohtasivat toisensa seuraavalla kerralla, ettei lapsi muka ollut hänen. Tyttö katsoi häneen kummastuneena, kauhuissaan. Hän ei vastannut Laurille muuten kuin poistumalla kohta hänen luotansa. Kun häntä ei kuulunut moneen päivään, meni Lauri tapaamaan häntä. Viimein sanoi Margareta itkuunsa pakahtumaisillaan: »Se oli sinun...»
Kun Ester oli kuivannut kyyneleensä, tunsi hän, että hänen täytyi selittää äidille syy itkuunsa. Mutta hän puhui niin varovasti kuin suinkin; hän ei maininnut lainkaan Bengtin ehdotusta Tukholmaan muuttamisesta, sillä hän ei tahtonut alentaa häntä äidin silmissä ja tarpeettomasti loukata tätä.
Päivän Sana
Muut Etsivät