Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Koira ulvahti majan seinän takana, tainnoksissa makaava tietäjä vavahti, heräsi vähitellen ja nousi pienten kannusten hiljaa rummuttaessa istualleen. Hänen vähän aikaa äänetönnä istuttuaan kysyi Panun ja Ilpon takana istuva mies: Mitä näit matkoillasi? Mitä kuulit kulkiessasi?
Kaikki muutkin poistuivat kamarista, ainoastaan rovasti jäi sinne, otti pöydältä isännän suuren Raamatun ja sen ääreen istuttuaan katseli sitä ja ajatteli, mistä nyt puhuisi: Puhuisiko päivän evankeliumin johdosta vaiko jostakin muusta raamatunpaikasta?
He innostuivat keskustelussaan, väittelivätkin, mutta niin kuin väittelivät ne, joitten ajatuksilla yleinen suunta on sama. Esteristä tuntui kuin hän, istuttuaan ummehtuneessa huoneessa, olisi saanut hengittää muutaman siemauksen raitista ilmaa. Kun he tapasivat toisen kerran, niin alkoi heti keskustelu heidän välillään kuin jatkuen siitä, mihin olivat lopettaneet.
Eräänä iltana, työstä tultuaan, istui hän tapansa mukaan penkille, viputteli ahkerasti polviaan ja vihelteli jotakin laulun nuottia. "Miksikäs Jakke nyt niin iloissaan on; enpä sinua ennen ole tuommoisena nähnyt?" sanoi äiti sen havaittuaan. "Istukaappa äiti tähän, niin haastellaan vähän", kehoitti Jakke. "Noh", sanoi äiti istuttuaan.
Ulkona oli maisema lumen ja jään jäykistyttämä. Ainoastaan takkatuli lauloi toivosta ja heräämisestä. Istuttuaan hetken aikaa unelmiinsa vaipuneena alkoi Mathieu äkkiä puhua, aivankuin hän vihdoinkin olisi löytänyt lopullisen selityksen, vastauksen kaikkiin niihin vakaviin kysymyksiin, jotka olivat kauvan olleet hänen mielessään. "Nuo ihmiset eivät rakasta, he eivät kykene rakastamaan!
Sergelius poistui nyt isännän luokse pöydän pään puoleen ja rahin nenälle istuttuaan kysyi: »No miltä se nyt tuntuu elämä uudessa ajanjaksossa?» Siinähän tuo menee, kun ei ajattele, sanoi isäntä, mutta mielessä olivat Tepon sanat, että ne loistavan kruunun hankkivat päähänsä maksamalla ylihintoja kaupan päälle. Ei täällä ole vielä tainnut näkyä mitään vakoilijoita? lausui Sergelius.
"Tässä loppuu tie, Anna," sanoi katteini Hjalmar; "nyt täytyy kulkea satulassa." "Hm, oi, niin! tämän muistan lapsuudestani asti," virkkoi hän, istuttuaan jo kauan äänettömänä jo katseltuaan seutua, jonka läpi hän monta vuotta sitten, jo silloin talvella, oli kulkenut.
Anteroa ei nukuttanut eikä hän viitsinyt etsiä itselleen muuta nukkumasijaa, vaan lähti harhailemaan kirkolle päin, jonne häntä veti, sen rappusille, katselemaan taas maisemaa, jota Naimi oli kehoittanut häntä yhdessä hänen kanssaan omistamaan. Mutta ei hän sinne tultuaan ja istuttuaan saanut takaisin sitä suloista, runollista mielialaa, joka hänet tuloiltana oli siinä vallannut.
Sanoja ja lauseita tuntui ikäänkuin taivaasta laskeutuvan enemmän kuin niitä kerkesi puhua muille. Pitkä hetki oli kulunut. Aurinko lähenteli puitten latvoja, kun rovasti lopetti puheensa ja näki, etteivät yhdenkään kuulijan silmänurkat olleet kuivat. Istuttuaan pöydän taakse penkille hän otti taskustaan pienen virsikirjan ja lauloi siitä lyhyen virren.
Harmitti kauheasti, että sen Vahdin tähden nyt tämmöinen ikävyys piti sattua! Istuttuaan hyvän aikaa rantanurmikolla ja katseltuaan järvelle Virkku vihdoin laskeutui makuulle yhteen mykkyrään, huokasi pitkään ja ummisti silmänsä. Kaukana siitä, että Virkun mieli olisi ollut tästä jättämisestä kovin masennuksissa. Ei tämmöistä ensi kerran tapahtunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät