Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
"Istu, herra, ja ja'a kanssamme ateriamme." "Istun pöytäänne ja ja'an kanssanne aterianne, mutta kuulkaa minua ensin, sinä Pietari ja sinä Paavali Tarsolainen, jotta olisitte vakuutetut vilpittömyydestäni. Tiedän missä Lygia on, sillä minä kävin Linuksen talolla, joka on likellä tätä asuntoa. Caesar on antanut minulle Lygian, ja talossani on viisisataa orjaa.
»Katso täällä», puhui Ahti Heikille, »tuon paksun paaen kainalossa on hallitus-istuimeni ja tuon notkuvan lumpeen kuvussa leposijani. Tuossa taas on ilo-kiveni, jolla illoin istun ja soittelen kanteloa väkeni huviksi. Nuo säihkyvät helmet, joilla ilo-kiveni on kaunistettu, ovat Väinämöisen kyynelet, ne kyynelet, jotka hän itki kanteloa soittaessaan.»
"No niin, tässä minä istun upo-yksinäni! Mutta mitä minä voin tehdä?" Juna pysähtyi, Witt meni ulos ja astui erään punakauluksisen miehen luo, joka seisoi siinä. "Hyvä herra", sanoi hän, "minä en enää tahdo matkustaa kauemmaksi". "Sitä ei teidän olekaan pakko tehdä, hyvä mies", vastasi hän. "Ah, jos minä vaan olisin Berlinissä, pastorin Henrikin luona! Koska voin minä olla siellä?" kysyi Witt.
Rukouksissamme auttaa meitä paljon hänen omat Selityksensä Psaltarista, jotka juuri olen saanut setä Cottan kirjapainosta. Tämä kirja on nyt sisar Beatricen suuri aarre, kun minä istun hänen vuoteensa vieressä ja luen sitä hänelle.
Näettekö, kuinka kalpea hän on? JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy. RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon iloisen Liisan kanssa. Eikös niin Liisa? Saanko luvan. JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen. RISTO. Mitä nyt taas? JOHANNA. En minä jaksa, Risto.
Minä tässä vielä vähän aikaa istun, siksikuin uni sinut syliinsä sulkee, Elsa kulta. Aini jäi vielä hetkeksi avonaisen ikkunan ääreen, sillä välin kun Elsa pian oli vaipunut rauhalliseen uneen, kaiken uuden onnensa jälkeen. Hän katseli yli meren ja kallioiden, jotka äsken olivat nähneet hänen tuskansa, hänen taistelunsa. Oliko hän voittanut? Hän laski kätensä ristiin ja rukoili.
Mutta arvelen, että he uneksivat sitä samaa, ja kun he yön kulun mukaan kääntyvät ruohikon rinnassa päin ulappaa verkalleen, he luulevat vellamoisten tanhujuoksuja juhlivansa. Sitten tulit sinä. Lopun tiedät sinä.» »Istun tuvan nurkassa», kertoi tuo kuvankaunis kuninkaantytär, »jakkaralla pitkän pöydän takana, jonne olen osannut hiipiä kenenkään huomaamatta.
Rakas isäni! Tämä ei ole mikään vastaus teidän kirjeesenne. Minä en tiedä voiko sitä edes kirjeeksi sanoakaan. En voi vielä päättää tahdonko että se teidän käsiinne tulee vai ei. Väsyneenä puhumisesta itseni kanssa, istun pöytäni ääreen puhuakseni teidän kanssanne.
Meidän kunnioituksemme ja rakkautemme T:ri Lutheria kohtaan liittävät herra Reichenbachin ja minut lujasti yhteen. T:ri Luther selittää paraikaa luennoissaan Romalaisepistolaa ja Psalmeja, ja kun istun rukkini ääressä taikka ompelen, lukee Gottfried minulle usein muistoonpanojansa näistä esitelmistä taikka kertoo minulle, mistä niissä on puhuttu.
Niin, tuossa hän istui», hän sanoi laskien kätensä punaiselle kivilattialle, »tällä samalla lattialla, jolla minä nyt istun. Uskotteko siis, että Jumala on vanhurskas?» Erään toisen kerran hän huusi nousten lattialta: »Jumalan kiitos! Tuletteko nyt vihdoinkin viemään minua mestauspaikalle? Lähden mielelläni.
Päivän Sana
Muut Etsivät