United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ainoastaan alaleuassa oli jotakin, joka muistutti talonpoikaiskasvoja, ja ehkä myöskin kiharat ohimoissa. Maan tasalle kukistakaa! huusi Heikki ja kavahti istualleen. Hän heräsi, sammutti lampun ja paiskautui jälleen kyljellensä. Muutamia päiviä ennen juhlaa Heikin isä tulikin Helsinkiin.
Hän oli kuulevinaan melkein huomaamattomia ääniä, jotka hiipivät hotellin seinissä. Ja välistä narahti lattia tahi sulkeutui ovi tahi soi kello. Yht'äkkiä, kahden aikaan yöllä, kun hän juuri oli nukahtamaisillaan, kuului viereisestä huoneesta naisen huuto. Jeanne hypähti istualleen. Sitten tuntui hänestä kuin joku mies olisi nauranut.
Soittoniekat peppuroivat haltioissaan, potkivat jaloillaan ja heittelevät käsiään, nousevat istualleen pörröllä päin ja katsovat toisiaan vihaisin silmin. Kun ne tekevät samalla lailla oikeissakin konserteissa, niin voin olla täydellisesti tyytyväinen.
Minä en liikahtanut, enkä puhunut sanaakaan, enkä koskenut häneen; minä olin ainoastaan katsellut häntä. Luulenpa melkein, että minun katseeni häntä herätti. Kun hän silmiänsä aukaisi, hän kohta katsoi minuun hyvin pitkään. Hän nousi istualleen nojaten kyynärpäähänsä ja aukaisi suunsa puhuaksensa, mutta ei sanaakaan tullut hänen suustansa.
Päivän työstä väsyneenä oli tuomarivanhus aikaa sitten käynyt levolle. Pastori päästettiin kumminkin sisään. Kun hän nyt surullisella äänellä ilmaisi, että suuri onnettomuus oli tapahtunut ja pitkällä johdannolla koetti valmistella laamannia kovan iskun varalle, asettui tämä istualleen sänkyyn ja keskeytti hänet kouristuksentapaisella kiivaudella: Pian, mies! Ei mitään verukkeita!
Sitten seurasi hetken hiljaisuus; Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät. Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy siistiä ja panna lämmitä. Ullan ääni... Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen, haukotteli ja kynsi päätään. Voi, raukka, minkä näköinen olet. Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen.
Suurin hauskuus oli se hänelle, kun tuo seinällä astuva vanhus löi aamulla viittä, sillä se oli Annalla terveytensä päivinä ollut tavallinen ylösnousun aika; joskus oli hän noussut kello kaksikin. Nyt oli kumminkin noussut melkein nousematta, kun oli täysi työ nousta istualleen sängyssä.
Se on koonnut voimia lyhyen levon ajalla, se kierelee hänen sielussaan, se tarttuu joka hermoon, joka lustoon, hän nousee istualleen, pusertaa molempia käsiään ohimoille ja kuiskaa nyyhkien: "niin se on ... niin on ... hän on poissa ... minä en saa koskaan nähdä häntä ... ei koskaan..." Siten kuluvat yön hetket, aamu koittaa ja hän nousee ylös.
Severin heräsi korttierissaan. Se oli jotenkin varhain aamulla. Hän tunsi pistoksen sydämmessään. Jotain kauheata, hirmuista oli tapahtunut. Hän nousi istualleen vuoteellansa. Pää tuntui raskaalta. Mutta se ei ollut mitään hänen mielensä raskauden suhteen. "Mari, Mari!" huudahti hän tuskissaan. Vaan Mari oli hänestä kaukana. Ja hän oli vielä kauempana Marista. Hän koetti koota muistojansa.
Silloin aina koki äiti nousta istualleen wuoteen laidalle, waalimaan ja hoitelemaan pienokaistansa. Surkumielellä säälitteli hän lapsensa kärsimistä ja siinä samassa tunsi hän omassa sydämessäänkin sanomatonta murhetta ja tuskaa niin, olihan hän äiti.