Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Keskitalo istahti lähelle vuodetta, vanha emäntä vähän syrjempään. Molemmat miehet tunsivat, että heidän vihdoinkin pitäisi puhua. Mutta kumpikaan ei saanut sanoiksi, vaan ainoastaan ajatteli. Niin kului pitkä aika. Vihdoin Keskitalo tunsi että nyt sen täytyi tapahtua.
Naomi punehtui silmänräpäykseksi ja katseli häntä suloisella, hiukan vastahakoisella sydämellisyydellä, kun hän istahti. Minä epäilin suuresti, että nuori maanmies salaisuudessa pusersi hänen kättänsä pöytä-vaatteen alla. Illallinen ei ollut erittäin vilkas ja hauska. Ainoa iloinen keskustelu oli Naomin ja minun välillä.
Minä olin sen jo pois luvannut. Voi, kuinka olisin ollut iloinen, jos sen, jolle olin luvannut, joku äkillinen sanansaattaja olisi pois kutsunut! "Entä seuraavaa?" jatkoi pyyntöänsä se kaunis kapteeni ja istahti minun viereeni. En tiedä, sanoinko hänelle siihen jotakin, vaan se on varma, että minussa tuntui aivan kuin olisin unelmassa lentänyt.
Surullisempana kuin koskaan istahti harmaapäinen kapellimestari Lindström Helsinkiin menevään junaan ja kyyneleet kiertyivät noista vakavista silmistä, kun hän poistuvan junan akkunasta hämärämmäksi ja epäselvemmäksi häipyvää laajaa talo-ryhmää, suurta mahtavaa Pietaria, silmäili.
Tämä katsoi häneen, ei sanonut mitään, vaan istahti hiljaisena. Antti istui hänen vierelleen. Uskotteko, että rakastan teitä? hän kysyi matalalla äänellä. Uskon, kun sanotte niin, vastasi rouva Sorvi häneen katsomatta. En näe mitään syytä, miksi ette puhuisi totta minulle. En minäkään, jatkoi Antti. Ja te...? Mitä tarkoitatte? kysyi rouva Sorvi hiljaa.
Hänen jaloissaan lojui pieni, pörröinen koira, ainoa toveri hänen vaarallisilla ja oudoilla kiertomatkoillaan. Vanhuksen piirteet vaikuttivat kuin viihdyttävä lääke kääntyneen nuorukaisen kiihottuneeseen mieleen. Hän lähestyi ja anoen hänen siunaustaan istahti hänen viereensä. »Olet valmistunut matkalle, isä», hän sanoi, »tahdotko meidät jo jättää?»
Tuntui katkeralle ja toivottomalle. »Auta Sinä Jumala häntä, jos voimansa ovat heikot, ja heikothan meidän ihmisten voimat ovat. Hän on kuin hukkuva, joka ilman apua vaipuu...» Synkällä, alakuloisella mielellä istahti hän kopperon kynnykselle. Tuntui kuin olisi hän puhunut mahdottomuuksia. Eihän ollut mikään apu mahdollinen, sortuminen, sortuminen aina vain syvemmälle, sehän oli menona.
Mutta yön tultua kun Petrea jäi yksin, kun ulkonainen maailma ei enää levittänyt hänen eteensä monikarvaisia kuviaan, kun eivät mitkään rakkaat, suloiset äänet enää houkutelleet hänen minäänsä ulos kuorestaan; silloin palasi tuskat ja levottomuus hänen rintaansa. Hänen oli mahdoton nukkua ja vastustamattoman halun pakosta hän huoaten istahti tarkastelemaan kovaonnista käsikirjoitustansa.
Hän rohkaisi luontonsa ja lähti. Kun Antti tuli Hyvärisen tupaan, kuului koko joukon suusta: »Ihalainen!» Antti istahti äänettömänä ja istui puhumatta pitkän ajan. Hyvärinen sanoi lopulta: »Siinähän se on Ihalainen!» Ihalainen ei vastannut. Hän luuli, että oli jo saapunut sana putkassa olosta. Enimmin kuitenkin painoi se Vatasen naimisasia. Kauvan mietittyään alkoi hän puhdistautua.
Silloin rupesivat kaikki nauramaan täyttä kurkkua ja lyömään käsiänsä yhteen. Mutta Pirjo istahti penkille kirjakorinsa viereen, ollen tuosta odottamattomasta tapauksesta kovin hämillänsä. Katsoen vihaisesti kaikkiin lausui hän: Syökää äimää yhdeksän Ja kaikki kirkon kalmat, Senkin irvileuat.
Päivän Sana
Muut Etsivät