United States or Saint Helena, Ascension, and Tristan da Cunha ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräänä kesä-iltana oli Fredrik, tehtaasta palattuansa, istahtanut niinkuin ennenkin eukko Riedlerin huoneesen rauhassa lukemaan, kunnes pimeys pakoitti hänen panemaan kirjan kiinni.
Hän antoi Heintzille, joka ääneti ja nöyränä oli istahtanut tuolillensa, kupin kahvia, vaan ei vielä katsonut häneen. Sitten meni hän jälleen ulos kaivolle. Minä näin, kuinka hän puri hampaitansa nostaessaan pumpunvartta. Vaan täytyihän sen tapahtua, vesi virtasi lakkaamatta sankoon, kunnes se täyttyi. Ei, vaikkapa Ilse olisikin oikeassa, niin en voinut kuitenkaan totella häntä.
Ja niin oli todellakin laita; tyttö, joka oli istahtanut makuuhuoneesen kutoakseen sukkaa lampun valossa, joka ei saanut häiritä lasten unta, oli nukkunut syvään uneen. Ja ovesta, joka oli selkiselällään, tulvasi unen syvä rauha.
Henrik oli sillaikaa mennyt toiseen huoneesen ja istahtanut ikkunan luokse, jonne äiti häntä seurasi. «Kuinka on minun Henrikini laita?» hän kysyi hellästi, hiljaa vetästen pois käden, joka peitti hänen silmänsä. Ne olivat täynnä kyyneleitä. «Rakas, armas poikani!» huudahti äiti ja hänenkin silmänsä rupesivat kyyneltymään. Hiljaa hän kiersi kätensä hänen ympärillensä.
Antti ei aluksi voinut siirtää silmiään hänestä ja hän olisikin mielellään siirtynyt hänen vierelleen, ellei tämä heti olisi pianon ääreen istahtanut. Hyvä, hyvä! huusivat kaikki. Soittakaa meille jotakin! Laulakaa meille jotakin! Rouva Mieslahti olikin entinen laulajatarkokelas, joka Helsingin Musiikkiopiston käytyään oli saanut valtion matkarahan ja opiskellut jo pari vuotta ulkomaillakin.
Hän irroitti käteni kaulastansa, otti minut kädestä ja aikoi lähteä huoneesta. "Odottakaa!" huudahti herra Claudius, joka sillä välin oli istahtanut kirjoituspöytänsä eteen ja kirjoitti nopeasti jotakin paperille. "Aiotteko jättää neiti von Sassenin omaisuuden ihan kuititta minun haltuuni?" Siinä muuttuivat Ilsen posket vuorostansa kuumiksi kuin paistetut omenat.
Nyt olemme vihdoin kohdanneet taas toisemme! Ah! Hän kyllä sanoi ett'et sinä tulisi, mutta minä toivoin kuitenkin; minä en tahtonut paeta. Voi, kuinka hyvin minä tein! Kuinka onnelliseksi tunnen nyt itseni! Kuultuansa hän sanan, Athos, joka levollisesti oli istahtanut tuolille, nousi äkkiä seisovilleen. Hän? kuka hän? kysyi d'Artagnan.
»Katsokaas, mitä se Siikalahden Mikko siellä huutaa?» huomautti Matti. Havaittiin, että Mikko karkoitti kiljuen ja kivillä heitellen muutamia kerjäläislapsia, joita oli hänen peltonsa pientareelle istahtanut ja jotka siinä perkasivat tähkäpäistä jyviä suuhunsa ja riipivät kuminoita. »Mikolla on omat murheensa», naurahdettiin.
Minä siinä seisoin niinkuin patsas, ehdottomasti vaan silmilläni ajaen häntä perään. Toisella kertaa tapasin hänet nukkumasta eräällä hautakummulla; uuvuttavien päivien, unettomien öitten perästä oli hän istahtanut lepäämään haudan turpeille ja siihen olikin sitten uni hänet vaivuttanut.
Siellä olisin istahtanut pienen pallin päälle pörrökarvaisen Spits ystävän viereen ja tuntenut, kuin ennenkin hiljaisina, kodikkaina talvi-iltoina, Ilsen rakkaan, karkean käden pääni päällä; kentiesi silloin olisin saanut rauhaa!