Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
»Mitäs se siuun kuuluu, vaikka Manasse!» kuului umpimähkäinen murina ja vihainen katse muljahti häneen. Hän teki varoittavan kädenliikkeen ja saneli kuten asema vaati: »Nyt sitä, Manasse, koitetaan eikö mää ii piähän niin jotta jutkahtaa vuan!» »Eikä mää!» »Eikö mää?... Häh, poika?» ja siinä äänessä oli jo ilkkuvaa. Manasse muisti unensa. Silmät muljottivat päässä omituisesti.
Liisan katseessa oli jälleen tuo vieras, tuo vihamielinen, tuo petollinen ilme, jonka Johannes oli joskus ennenkin niissä nähnyt ja joka aina silloin oli järkyttänyt perinjuurin hänen hermostonsa. Miksi se tulikin, aina juuri hänen aseettomimmalla hetkellään? Tuli, ja iski arimpaan. Tällä kertaa oli siinä vielä jotakin voitollista ja ilkkuvaa. Mitä hän ilkkui?
Taivas ja maa on hiljaa, hiljaa niinkuin valkea hanki, vaiti niinkuin elin-ijän vanki. Piilossa pilven kuin itkevä rusko ihanin usko.... Ikuiset tähdet, teillä on aikaa, meillä on vain, ah, hetki! Miksi kuin ilkkuvaa, tummaa taikaa tääkin lyhkäinen retki? Ehdimme syntyä, ehdimme kuolla, ja yhä on päivämme pilvessä tuolla. Missä se viipyy, viipyy yhä valomme pyhä!
Sydäntä vainen tarkastaa Sais silmä, neittä kavalaa, Mua ilkkuvaa, kun vuorohon On hellä, jäinen, armoton. Piilleekö pinnan alla jää, Kun silmä säihkyy lämpimää? Siell' lempi ehkä piileksii, Kun katse hallaa hengehtii? Rukoilu taivaan aukoaa, Murhetta lohduttaa jo maa; Mun lemmell' ompi osanaan Epäillä, hiukuella vaan. Morsian. Suvaitse, vieras, istahtaa Tääll' lehdon suojahan!
Hän kääntyy harmistuneena ympäri, rientää miltei juosten ovea kohti ja kolkuttaa hätäisesti. Ei risahdusta. Niinkuin tuhat silmää tähystäisi hänen selkänsä takana, tuhat ilkkuvaa silmää, joiden katseita hänen pitää päästä pakoon. Hän kolkuttaa toisen kerran, rajusti ja hermostuneesti. Lyhyt, kiusallinen hetki. Sitte ovenkäyntiä ja nopeita askeleita luukku lennähtää auki.
"Amen!" lausui Ramorny suurimmalla ykstotisuudella ja Dwining'kin muodosti muotonsa sen mukaan, vaikka hänen näytti olevan vallan vaikea saada hillityksi ilkkuvaa, jos kohta hiljaista pilkkanauruansa, joka hänessä varsinkin aina tahtoi nousta, silloin kuin joistakin jumalisista asioista tuli puhe.
»Hm onko tuo olevinaan jalka?» Hymy suun ympärillä oli puoleksi ujoa, puoleksi ilkkuvaa. Hän otti Jakobilta sukan. »Hm sinä olet paha et saa sitä koskaan enää nähdä.» »Enkö koskaan?» »Et koskaan, kun teet kiusaa.» »Teenkö kiusaa? minä kun en tiedä mitään sen merkillisempää katseltavaa kuin sinä ja nuo sukat.» »Niitä tulee kuusi paria, kolmet punaiset ja kolmet valkoiset.
Tuota itsekästä, tuota voitonpyyntistä, tuota ilkkuvaa, korskeilevaa ja valtikoivaa verenimijäluokkaa vastaan, joka aina vieläkin tahtoi pitää kaikki asemat hallussaan. Määrätä kaikki henkisen ja aineellisen elämän alat ja sulkea pois niistä kansan suuren enemmistön. Niinkuin se oli satoja vuosia sulkenut, käyttäen sitä vain tarpeellisena raaka-aineena, astinlautana ja liikevoimanaan.
Harvoin pohjan lapsilla nähdään niin tummanmustia, tulta tuikkaavia silmiä ja niin täydellisesti kaarneenkarvaisia hiuksia kuin hänellä. Voisimme sanoa hänen kauniiksi, milt'ei ihanaksi, ellemme ottaisi lukuun tuota ilkkuvaa, ivallista hymyilyä, joka alituisesti leikkii hänen huulillansa. Samoin kuin Jakobsson oli hän siinä iässä, milloin miehuuden voima täydellisimmin astuu esiin.
Samassa tuikkasi ukko esiin suin päin nurkan takaa ja kaatui siihen. Kuului ilkkuvaa hohotusta, ja kun Söderlingska syöksyi esiin, ehti hän nähdä leveän selän ja naurusta hytkyvät hartiat nousevan kalliota, jonka harjalla seisoivat naapurin kaksi poikaa, hohottaen isäänsä vastaan. Sitten ne katosivat kaikki usmaan kallion taa.
Päivän Sana
Muut Etsivät