Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Mutta näytähän minulle silmäsi. Onko ollut ikävä? On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin. Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin. EEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin katsein. JUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi. Vai niin? No, sopiikin! JUNKKA. Puhutko sinä, Jooseppi, yksiksesi! KARIHAARA. Aivan yksin.
Insinöri katseli ystävällisesti Sannaa, nojasi toista kyynäspäätään pöydän reunaan ja hiveli käsiään. Sanna notkisti polviaan kun insinörille puhumaan rupesi. "Se minun mieheni ... kun sen niin huonosti kävi..." "Ahaa, te olette tuon miehen vaimo, joka joutui santajunan alle. Se oli ikävä tapaus, hyvin ikävä. Mutta mitä teillä oli aikomus tästä minulle puhua?"
"Mutta ajattelepas, jos noita puita ei olisikaan, minkalainen olisi silloin maailma mielestäsi?" "Sitä en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta nyt huomaan, että jos ei puita olisi, niin tämä maailma olisi peräti kolkko ja ikävä." "Näetkö tuota, joka tuolla puun oksalla istuu, tuommoinen pikkunen nyttyrä?" "Näen, se on pikkunen lintu." "Mitä se tekee?" "Laulaa."
Sen jälkeen jatkoi hän taas puhettansa: "Jos tämä ikävä tapaus vähimmälläkin tavalla synkistäisi teidän onneanne tulevaisuudessa, niin olisi murheeni siitä verrattoman suuri. Kuitenkin toivon, että tämä pahan mielen pilvihattara niinä ilon päivinä, joita nyt käytte nauttimaan, pian haihtuu muistostanne. Me eroamme nyt ainaiseksi. Eläkää onnellisna rouva vapaaherratar!"
Joet kävivät tulville ja tiet tulivat mahdottomiksi kulkea. Toimettomuudessamme oli meillä lohdutuksena se ajatus, että piakkoin oli loppuva tämä ikävä vähäpätöinen sota rosvoja ja villejä vastaan. Pugatshev kumminkin oli päässyt pakenemaan. Hän ilmestyi Siperian kaivannoille, kokosi uusia joukkoja ja läksi jälleen liikkeelle. Pian levisivät tiedot hänen voitoistaan.
Hän taputteli Lettaa hellävaroen poskelle kuin olisi pelännyt omaa kiihkeyttään; hänen oli taas lähdettävä konttoriin rahaa ansaitsemaan. Siellä hän joka päivä astuskeli kuin mikäkin äskenhiottu juriidinen partaveitsi, aivoituksiltaan valmiina hiuskarvalleen halkaisemaan jok'ikisen sen paikkakunnan pulman. Ikävä vain, että partaveitsi sai yhä suurimman osan konttoriaikaa välkkyä ypö yksikseen.
Hän muisti lehmukset kotikylänsä peltojen takana, hän muisti niitten tuoksun ja balalaikan äänen ja hänen tuli niin kovin ikävä. – Arkadj! Rumannäköinen, punatukkainen nuori upseeri tuli käytävää pitkin alas rantaan. – Hyvää päivää. – Milloin saavuit? – Tänään. – Aiotko ilmoittautua? – Heti. – Seuraa minua.
Hiljan suru haihtui vähitellen, eikä illalla, kun hän maata pani, yksikään ikävä muisto enää estänyt häntä unen helmoihin vaipumasta. Kirkkaasti paistoi aurinko toukokuun ensi päivänä. Puut Kaisaniemen puistossa viheriöitsivät jo, ja linnut visertelivät iloiten kesän tulosta. Ihmisiä kulki joukottain puiston käytäviä pitkin.
Kesän kuluessa olivat he Matin kanssa toisinaan lausuneet varmana toivona, ettei ainakaan likimmässä tulevaisuudessa enää tarvitsisi muiden ihmisten armo-leipään turvautua... Nyt tunsi Sanna sitä tarvitsevansa aina. Hänelle tuli polttava ikävä kotikylään. Hän muisti kotipuolen väkeä, muisti miten ne armahtivat ja ruokaa antoivat silloin kuin palo tapahtui.
Mutta alati ikävä kyllä menestyksettä, sillä miten voisikaan ajallinen, katoova laatia tyydyttävän ja täydellisen selityksen ijäisestä, äärettömästä? XVII. Sinä et tarvitse mitään "uutta uskontoa," ei myöskään ole todenmukaista, että tulet semmoista saamaan. Sinulla on jo enemmän "uskontoa," kuin sitä osaat käyttää.
Päivän Sana
Muut Etsivät