Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Tienneekö kukaan, mitä varten ne näin kutunsa edellä hyppivät: pakenevatko ne toisiaan siellä mahdollisesti tapahtuneessa taistelussa vai onko se vain kiimaa ja elämäniloa?
Ne hyppivät ja loikkivat, tehden joka hetki uusia aukkoja vihollisten riveihin. Ja rotta parat huusivat, juoksivat sinne tänne, vääntelivät itseänsä aivan voimattomina, niin lukuisia kuin olivatkin, ja tanssivat pirun polskaa ilmassa, pudoten sitten alas seljälleen, raajat rikki ruhjottuina, häntä värisevänä, viikset harillansa ja kaikki neljä koipea taivasta kohden.
Poika purskahti nyt kovaan nauruun ja äiti saneli sanelemistaan: "Niin, niin, tuolla lailla, samoin nauroi isä vainajanikin, niin hänelläkin selkä notkui ja olkapäät hyppivät". Ja mitä enemmän äiti noin puhui, sitä enemmän täytyi pojan nauraa, ja viimein yhtyi äitikin joukkoon, ja niin kohta kuin yksi lakkasi, tarttui toisen nauraminen häneen jälleen.
Jyskäys seurasi toisensa perästä, ja sitten tuli kamala hiljaisuus; haarovat salamat hyppivät hurjasti hänen ympärillänsä, kunnes viimein hirveä ukon-nuoli kiskaisi halki maan hänen jalkainsa alta ja melkein vei hänet huumeisin. Hän oli yksinään ja kaukana mistäkään suojasta; hän tunsi sielunsa yhtä yksinäiseksi ja suojattomaksi.
Kalle! huusivat kaikki ja hyppivät ääntä kohden kuin hurjistuneet. Muuan kymmenkunta askelta, niin he olivat tiellä. Kalle tovereineen marjaan menossa. He katselivat kummissaan heidän luo syöksynyttä joukkoa, jossa kaikki olivat hurjan iloisia, hyppivät ja hyväilivät heitä, selittäessään, että he ovat olleet eksyksissä.
Betty ja Ines hyppivät harakkaa, ja narrasivat viimein toisiakin samaan ilveilyyn. Ei se kuitenkaan vielä mitään, mutta sitten! Heidän piti lähteä pois, oli jo sangen myöhäistä. Kello löi yhtätoista. Kuu paistoi, taivas oli kirkas, maa jäässä. Ines saattoi heitä portaille. Siinä he sen keksivät.
Osa soittoniekkoja seurasi heitä kylän päähän asti, ja moni unelias isäntä katsahti vielä ulos, ja tuolla täällä astui akkunaan joku entisiä tänne naituja leikkitovereja, joka ei enää tanssissa käynyt, ja huusi: onnea matkalle! Yö oli synkkä. Mukaan oli otettu pitkiä palavia honkapäreitä tulisoitoiksi, ja pojat, jotka niitä kantoivat, hyppivät ja tanssivat niiden kanssa riemuiten pitkin tietä.
Mutta luultavasti hän pelkäsi, mitä tämmöinen epäilevä arvelu vaikuttaisi lapsissa, ja lisäsi vähän näreästi, mutta lempeällä äänellä: "Anna tuo pikku raukan tulla. Saaneehan hänelle sijaa ennen pitkää tavalla taikka toisella. Vanhat hiipivät ulos kirkkomaahan, sillä välin kuin nuoret hyppivät porstuan ovesta sisään."
"Ei nyt, lapsukaiseni", sanoi Eugen ja taputti ja hyväili heitä, toista toisensa jälkeen, "isän pitää nyt mennä työhön..." "Mutta iltapäivällä lupaatko, isä, että sitten makaat lattialla ja olet olevinasi saari, että me saamme kiivetä päällesi?" Eugen myöntyi auliisti tuohon kummalliseen pyyntöön, ja pikku tytöt hyppivät hänen ympärillään ja huusivat: "Oi, miten hauskaa!"
Vastustamattomasti levisi hehku kauemmaksi; jo hyppivät kirkkaat liekit ahnaasti seinän yli asuinkartanoa kohti. "Seinä on alasrevittävä", huusi yksi viimeisen ruiskun mukana tulleista miehistä. Hänellä näytti olevan käskyvalta toisten yli. "Ei kukaan enää uskalla mennä ylös", sanoi toinen. "Niinpä minä menen", sanoi ensiksi puhunut. Heti tuotiin pitkät tikapuut.
Päivän Sana
Muut Etsivät