Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Vain toimitussihteeri raataa ja hikoo ja kiroo ja pauhaa ja paitakin likoo ja hermot jo on päin helkkariin. Piti puhua Turkuun ja Viipuriin, myös katsoa maaseutu-lehtien läjät, nuo kauhun kalpean levittäjät yli toimiston nuoren pokkulalauman. Hän tuumia sai joka liitteen ja sauman, kun taittaja toi sanan hymyilyllä: »Kakskymmentä palstaa on liikaa jo kyllä!»
Fröberg lähestyi kumartaen viinipullo kädessä: Ehkä teidän ylhäisyytenne sallii sen päästä uimasilleen. Eikö niin? Ha, ha, ha! Kohteliaalla hymyilyllä täytti hän ahkerasti pikareita, ja jokaisen tyhjennetyn maljan jälkeen haihtuivat huolet yhä kauemmaksi.
Mutta kun vävypoika tavallisella kaunopuheliaisuudellansa esitti ehdotuksiansa ja koetti saada häntä osalliseksi ilmalinnoja rakentamaan, vastasi vanha kaupustelija näihin hymyilyllä, joka merkitsi samaa kuin epäys, taikka loi hän luomensa maahan merkiksi siitä, että hän piti Tomia haaveksijana, jonka olisi parasta »ottaa lusikka oikeaan käteensä» ja tyytyä todellisuudessa mahdollisiin yrityksiin.
Hän pysyi tyynenä virkakumppaniensa epäluuloisesti silmäillessä häneen, ja piti ivansekaisella hymyilyllä neuvospöydässä puheen, jossa hän kehotti pitämään tarkasti herttuan hankkeita silmällä.
Huoahtaen pois jännityksen hän vastasi hymyilyllä rovastin hymyilyyn ja yhtäkkiä tunsi halua viehättää tuota vanhaa miestä. Rovasti kyllä koetti pari kertaa muuttaa ilmettänsä totiseksi jatkaessaan puhettaan varkauden synnistä, mutta ei oikein pysynyt yrityksessään, ja niin heillä molemmilla oli suut vinossa naurussa tämän käskyn loppuaikana.
»Etkö sentään usko, että on se synti suuri nähdä, kuinka omat lapset on kuin portot juuri?» »Hullutusta! Tytöt silti naiduks tulee kyllä.» Keskustelun mylläri päätti pikku hymyilyllä. Tuli ilta. Kaikki nukkui. Kuului koputusta. Tehtiin tuli tuvassa ja raoitettiin usta. Pantiin kahvi tulelle ja vehnäleipää tuotiin. Sillä välin monet suukot otettiin ja suotiin.
Kauan oli ukko köyhänä, heikkona halvattuna elänyt, hän ei voinut kättänsäkään heidän suojellukseksensa kohottaa; mutta hän erinomaisesti heitä rakasti ja aina ystävällisellä hymyilyllä heitä kotia tultua tervehti. Lohduttamattomina kaipasivat ja surivat ystävykset ukkoa, saattaessansa hänen ruumistansa harmaan kappelin kirkkomaahan.
Ja poika tornihin kiipes jo, Näk' kylät, kaupungit silloin, Tuoll' liikkui viljava vainio, Kuin tuuli hengitti milloin. Hän pyrki auringon uljaan luo, Mut halki taivahan kulki tuo Ja laski pilvehen illoin. Nous vuoren korkean huipullen, Siell' lunta, talvea kyllä, Ja kesän pilvi se kultainen Virvoitti maan hymyilyllä. Tult' iski pauhaten ukkonen, Täristi jalkoja poikasen, Vaan aurinko pysyi yllä.
Ja silloin mä lämpöä suoniin sain ja silloin mun syttyi rinta, ja tunteeni kiihtyi riehahtain kuin myrskyllä merten pinta. Mut että viehkeinä viehättäin myös loistaa, näin minä kyllä, kun katsees tuonoin loit mua päin jumalaisella hymyilyllä. Nuo silmäsi mustat ne lämmittää tulikuumalla säihkymisellä, vaan mieltäni myöskin ne peljättää niin synkällä syvyydellä.
Vähän aikaa Holtin talosta lähdettyä, soitettiin taas portilla. Kaksi sadetakkeihin puettua olentoa ulkona oli alkanut sataa kysyi neiti Korneliaa. Ne olivat Vildhagen ja matami Tvet. Palvelija käski heitä asuinhuoneeseen, jossa Kornelia ja neiti Vik istuivat kukin kirjansa ääressä. Tulijat tervehtivät hitaalla tavalla ja makealla hymyilyllä, joka oli käytännössä »ystävien» kesken.
Päivän Sana
Muut Etsivät