Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Ja kun hän sai hymyilemään, hän yhä katsoen läheltä silmiin sanoi: »Enkö minä sanonut sinulle, muori, että elä pidä minusta, meidän käy hullusti.» Sitten hän nauroi ääneen taas houkutellen Laurankin nauramaan. Ja hetkisen aikaa he nenät vastakkain nauroivat kaatumiselleen. »Emme välitä koko onnettomuudesta», sanoi poika. »Emmehän?» »Emme», vastasi Laura vakuuttavasti.
Tehtyänsä yrityksen saada rakkahan Coletten hymyilemään, totteli Herbert isänsä käskyä, mutta ruhtinatar, jonka pahatuuli ei puolison tulosta suinkaan vähennyt, meni nyrpeissään sohvaan, kauniit kiharat epäjärjestyksessä ja sininen hame rutisteltuna hänen omalla lapsenkätösellänsä. Viimeisinä kuukausina oli ruhtinas Herbert pulskistunut todellakin kauniiksi mieheksi.
Hänen toimenaan oli järjestyksen ylläpitäminen toimistossa, imettäjäin valvominen ja kasvattaminen, hän otti heidät vastaan, teroitti heille puhtautta, opetti heitä hymyilemään ja olemaan rakastettavaisia, esti heidän liijan paljoa syömästä.
Näky houkutteli vieläpä setä Lassenkin vallattomasti hymyilemään, ja valtioneuvoksetar, joka myös oli jättänyt paikkansa sohvapöydän luona ja liittynyt ryhmään, huudahti: Kumpi menun tyttäristäni nyt onkaan morsian, Sissi vai Irene? Tässä mahtaa olla joku ärehdys, vai miten, rakas Ludvig?
Bolton'in kirjeellä oli seuraava sisällys: Rakas Harryni! Minä lupasin Sinulle perhe-kissan, mutta minä en ai'okaan supistaa lahjaani niin vähään. Pari kissanpojistani ovat niin ylen hauskoja, että ne voisivat saada kuolevan erakonkin hymyilemään. Tuskinpa löytyy kujeellisempia, iloisempia ja vilkkaampia olennoita, jotka ovat lihasta, verestä ja karvaisesta nahasta, kuin nämät kissanpojat.
Opetelkaa hymyilemään, silloin kun teillä on suurin suru. Käykää onneen niinkuin kukka aurinkoon päin silloinkin, kun aurinkoa ei ole, pilvisimmälläkin säällä, yölläkin, napaseutujenkin yössä.
Joka luuli jotakin rikkaampaa ja enemmän huomattua poikaa, se sai herastuomarin hymyilemään: »Olisikohan se peru?»... Mutta kun joku arveli sellaisten syyksi, joita hän piti toisen luokan lapsina, silloin käänsi ukko kohta selkänsä ja kirosi tuimasti, arvellen, että tuosta tytöstäpä nyt tuli sen vastus...! Kyllä hän sen nyt opettaa, kun käsiinsä saa, naulaa lutin oven taakse, tekee pienen reiän, josta silloin tällöin ruoan murenan heittää.
Hänen kasvoillaan lepäsi aina juhlallinen vakavuus, joka ei vähästä erehtynyt hymyilemään; hänen käyntinsä oli hidas ja määräkäs; puhuessaan hän aina noudatti tyyntä malttia eikä käyttänyt mitään ulkonaisia keinoja liikuttaakseen tunteita.
Poika rupesi hymyilemään. Mitään sanomatta laski Kyllikki hänet Olavin syliin. Olavi loi kiitollisen katseen ja puristi pienoista rintaansa vasten. Hänestä tuntui niinkuin kaikki olisi sinä hetkenä kadonnut ja häipynyt hänen ympäriltään. Ja hän tunsi kuinka pienen ruumiin lämpö vähitellen tunkeutui kääreiden ja vaatteiden läpi aina hänen jalkoihinsa saakka niinkuin puhdas, hiljainen hyväily.
Vasta silloin nosti tummasilmäinen tyttö katseensa, ja hänkin hymyili, mutta niin tottumattomasti, niin totisesti, kuin jos hänen silmänsä nyt vasta olisi oppineet hymyilemään. Kiitos! virkkoi hän, samalla kertaa lämpimästi ja nöyrästi. Mikä teidän nimenne on? kysyi Aleksis ja heitti hänen kätensä irti. Regina. Minun nimeni on Aleksis, lisäsi hän. Kai me vielä kerran yhdessä tänä iltana tanssimme?
Päivän Sana
Muut Etsivät