United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuntui tuokion Väinämöisestä kuin olisi ainoa järkevä, luonnollinen ja siveellinen teko hänen puoleltaan temmata tuo käsivarrellaan vavahteleva olento sisälle huoneeseen, saada hänet suudelmilla ja hyväilyillä jälleen hymyilemään ja selittää hänelle, että kaikki nuo matka-aikeet olivat olleet pelkkää huonoa pilaa hänen puoleltaan.
Sen kuultuaan rupesi Matti hymyilemään ja ojensi kätensä Mikkoa kohti.
Helga pakottihe hymyilemään kuin mieliksi äidille, mutta Söderling ja Kalle jurottivat totisina, Söderling silloin tällöin arasti katsahtaen Kalleen. Täti koetti sytyttää ukin viinallakin! nauroi Hanna. Koetin, mutta mitäs se palaisi.... Hohhoo ja-jaa ... oli se kryssäystä se, pakottaa käsiäni ja selkääni niin, että ... mutta perille tultiin.
Vanhan tavan mukaan keräysi parvi tyttöjä kirkon eteiseen, missä muutama hymyilemään luotu suu koetti noudattaa luontaista taipumustaan. Mutta hymyily pakeni niin kuin omantunnon tuskissa ja kirkon eteinen jäi pian tyhjäksi. Kirkkoon kokoutui runsaasti kansaa, kaikkien kasvoilla vakava, totinen ilme.
Oh, ei niin pahoin ... kirous, eikö hän valssaa Berndtsson'in kanssa ... niin niin, se on somaa, eikö hän ole jo oppinut hymyilemään. Sen he kyllä pian oppivat, virkahti tuo toinen; mutta tiedätkös, ei ole ketään koko Tukholmassa, joka nauraa sulolla, paitsi yksi. Niin, minä tiedän ketä sinä tarkotat, se on Adolfine.
Kärryt keikahtivat taaksepäin, ja poika ja Laura nurin niskoin lattialle niin pahasti, että katsojat säikähtivät. Mutta siihen, kun he ehtivät liikahtaakaan, oli poika jo pystyssä ja vikkelästi nosti Lauran jaloilleen. Hän sitten katsoi Lauraa läheltä silmiin ja hymyili aivan kuin houkuttelemalla houkutellen Lauraakin hymyilemään.
Mutta se nousi koillisesta, hohtaen kuin tuhannen taivaan kaarta; sieltä välähti se lounaiseen, väikkyi kauvan sinnen tännen, vavahdellen oikealle, vavahdellen vasemmalle kunnes seisahti se viimein ja rupesi hymyilemään hopeakirkkahaana.
Herra de Tréville oli tällä hetkellä sangen uhkaavalla tuulella; kumminkin tervehti hän kohteliaasti nuorukaista, joka kumartui maahan asti, ja hän hymyili kuunnellessaan hänen tervehdyslauseitansa, joiden béarnelainen murre toi hänelle mieleen yhdellä kertaa hänen nuoruutensa ja hänen kotiseutunsa, muistoja, jotka saattavat hymyilemään miehen minkä ikäisen tahansa.
Hänen kasvoilleen valui puna ja hän rupesi hymyilemään, sillä lohdutus oli taasen täyttänyt hänen mielensä ja pelastuksen toivo muuttunut miltei varmuudeksi.
Kuka hän siis on?» Nimi, jonka Tom nyt mainitsi, sai Señoran hymyilemään ylenkatseellisesti. »Mitä?... Hänkö?... Uhrilammasko?... Mutta eihän hänellä ole enää ropoakaan... Olemmehan me kerinneet ja korventaneet niin hyvin hänet kuin hänen illyrialaisen jalopeuransa, ett'ei koko ruumiissa enää ole karvaakaan tallella.»