United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se on siivo mies ollut koko vanhemman ikänsä, niin että ei se kaupungissakaan käydessään turhia siekaile, kun kerran ennättää asiansa toimittaa. Pois se lähtee heti.» Hän oli juuri lopettanut puheensa, kun Ville Huttunen tuli tupaan, istuutui penkille ja kopisti piippuaan kengän kärkeen. Emäntä tervehti häntä: »Ka, Ville Huttunenko se on?»
Muistakaa, ei kukaan saa kirjoittaa hänen anomuksensa alle. *Edelliset, Kosmin, Wasjka, Matti, Vouti, Liisa, Mari, Anni, Andrei, Kansaa.* Kosmin. No, tahdotteko kirjoittaa paperin alle? Talonpojat. Emme! Kosmin. Se, joka tietää, missä karannut vanki on, ja sen heti ilmoittaa, hän pääsee kaikesta siitä edesvastauksesta, minkä alle muut joutuvat. Huttunen. Tuota... Juvakka.
Minä se vaan olen, Ivan Petrovitsch! Vouti. Sinäkö se olet; mitä on asiata? Huttunen. Minä ... minä tuokki, tuokkiroisiani! Mitä mä kävinkään sanomaan? Vouti. Mitä sinä tahdot? Huttunen. Minua tuota noin pelottaa se asia, ett'emme kirjoittaneet sen paperin alle. Vouti. Mitä se minuun kuuluu? Huttunen. Minä tahtoisin pyytää teitä pitämään minun puoliani, jos herran viha sattuisi minuun kääntymään.
Kaiken senkin lisäksi oli Mikko Kutvonen vielä huomauttanut: »Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että rehellinen valehtelija ei koskaan salaa totuutta, vaan antaa sen tulla yhdessä mylläkässä varsinaisen valeen kanssa.» Tämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon. Nytkin teki hän niin.
Hän uskoi sen ihan tosissaan ja kiirehti jo sanomaan: »Siihen se sitten loppui Ihalaisenkin ja Vatasen Ameriikkaan meno!» Kinnunen ei ollut ymmärtää mitään. Vasta kun Huttunen oli hänelle selittänyt asian, huudahti hän: »No voi tuota Ihalaisenkin pakanaa! Kun otappa nyt ja karkaa talostasi ja akkasi luota! Mutta eipä hylky päässyt pitkälle, kun jo rangaistus tuli!» »Ei päässyt!
Kun varkaus tapahtuu, niin miksi kruununpalvelijat tavallisesti ottavat kiini juuri sen, joka pahimmin tätä kiinijoutumista pelkää, vaikka muita ihmisiä on paljoa enemmän? Näihin mietteihin Esa Huttunen nukkui. Kun hän aamulla yritti nousta ylös, kosketti hän sängyn laitaan kipeän säärensä, eikä mitään muuta jäsentään.
"Tuo yleinen rauha on tosin vielä kaukana", huokasin mestarini sanoilla, mutta järkähtämättä uskoin hänen vakuutukseensa, että "varmasti se joskus astuu tiedonkin piiriin vaisto viittaa siihen." En voi sanoa, montako grammaa minussa vielä oli henkeä jälellä, kun vanha ystäväni Esa Huttunen oudoksuen pitkällistä poissaoloani saapui luokseni.
Huttunen alkoi lohdutella selittäen: »Mitä sinä nyt siitä niin rupeat vetistelemään! Veteenhän se hukkui ukko Soininenkin eikä sen akka silti ijäkseen leskeksi jäänyt. Sehän sen nai Jussi Kuivalainen.» Mutta vähän välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi olevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi kuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen.
Vouti. Mitä varten? Oletko sinä parempi kuin muutkaan? Huttunen. Minä olen vanha mies ja tahtoisin saada elää rauhassa. Vouti. En minä voi ainakaan sinulle rauhaa hankkia, jos herra kerran ärtyy; ja että hän on ärtynyt, siitä voit olla varma. Huttunen. Juhana. Siinäpä on pari paholaista. Vouti. No, no! Kyllä minä koetan pitää puoliasi. Ja kylläpä sinä tarvitsetkin, sillä Huttunen. Sillä? Vouti.
Huttunen nosti oikean säärensä vasemman päälle ja kertoi viisaana: »Sille sattuikin Ihalaiselle vähän toisenlaiset vahingot tulemaan. Se kun meni sen suuren miessakin kanssa sinne Pyhäselän pohjaan, niin ei siinä muuta kuin laiva vain hirnasi kerran sillä pillillään ja viuhautti savuaan kuin parasta hevosen häntää.» Anna Liisa heristeli kuuloaan eikä ymmärtänyt.