Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Sitä neuvoo hän, joka sinun tähtesi huokailee. Muista, kuka kehui sinun keltaisia sukkiasi ja aina halusi nähdä sinut polukset ristissä. Muista, sanon minä. Rohkeutta! Onnesi on taattu, jos itse vaan tahdot; jos et, niin ole ijäti käskyläinen, palvelijain toveri ja kelvoton koskettelemaan onnettaren sormenpäitä. Hyvästi! Hän, joka tahtoo kanssasi vallanalaisuutta vaihtaa, onnellisesti onneton."
Mut onnen raunioilla kun miesi huokailee Ja sydäntä kun kalvaa murhe musta, Kuin toivon tähti silloin se hälle säteilee Ja tuopi intoa ja lohdutusta, Ja tenhollansa muuttaa se mökin matalan Ja mieleen kuvaileepi nyt kodin korkean Ja tuvan täyden lempeä ja rauhaa. Vaan ylimmilleen vasta sen tenho ennättää, Kun sydämmet se sulattaapi jäiset.
Ja mi ennen hälle ilon hetken toi, Semä kaikki hältä pannahan nyt pantu. Laulun äänen vaikenemaan käski hän, Vaikenemaan kultakanteleitten kielet; Jaahailevaa jutteloa tarinan Ethän enään kuullut iltavalkealla; Siitä Kaarin murheisena huokailee.
Täällä, Pohjan tähden alla, On nyt kotomaamme; Mutta tähtein tuolla puolen Toisen kodon saamme. Täällä on kuin kukkasella, Aika lyhyt meillä, Siellä elo loppumaton, Niinkuin enkeleillä. Täällä sydän huokailee ja Itku silmän täyttää; Siellä sydän iloitsevi, Silmä riemun näyttää. Sinne toivon siivillä jo Sydän pieni lennä! Siellä kun on kotomaani, Sinne tahdon mennä.
Tuolla Jukolan seinän takana hän nyt pasteerailee edestakaisin, hikoilee, huokailee, hohtaa ja höyryää ja niskatukkaansa kouristelee kovin.
Sakris on vakava ja nöyrä, lähes alakuloinen. Hänen vaaleat silmänsä tirkistelevät vilpittöminä ja viattomina. Hän puhelee kohteliaasti ... seikkaperäisesti ja verkalleen. Ja nyökyttää hartioitaan ... huokailee. Neiti pyytää rampaa istumaan. Sakris kapuaa tuolinreunalle ... nököttää siinä, hipoen kierolla jalkoterällään permantoa. Rakennusmestari siis... Mitä onkaan rakennusmestarilla asiaa?
Tuo luntako on vai marmoria, johon säteitä sinen hohtavia yölamppu himmeä heittelee? Lumi valkeamp' on, kivi tummempaa. Se on nukkuva lapsi. Hän hymyilee, hänen rintansa hiljaa huo'ahtaa niin lempeästi kuin huokailee veden kalvo, kun leyhkäissä läntisen, se paljailla käsivarsillaan vesikukkia tuutii helmassaan ja vastaa suuteloon kukkien.
Tästä ällistyy poika, puhkailee, huokailee, hikoilee ja niskatukkaansa kouristelee kovin, pyytäen lopulta muorilta hetken tuumauksen aikaa. Muori lähtee hänestä loistavilla kasvoilla, mutta ulos pihalle astuu Juhani, astelee kuin huoneeton tonttu, tietämättä minne hän astuis.
Hän on sen monta kertaa lukenut; se on kyynelistä märkä. Hän lukee sitä yhä uudestaan; hän kastelee sitä uusilla kyynelillä. «Mitä olen, kurja, tehnyt!« huokailee hän kerta toisensa jälkeen. «Jumala! Mitä olen tehnyt! Tuon hyvän, tuon kauniin, tuon ylevän Johanneksen sydämen olen haavoittanut sanoillani! Oi, minä en ole tietänyt paljaiden sanojen saavan niin paljon matkaan. Johannes, Johannes!
DARNLEY. Minä en tarvitse mitään. TAYLOR. Pitääkö minun mennä? DARNLEY. Ei, laula minulle soita mutta hiljaa! TAYLOR. Oi, minä tiedän laulun, joka minusta on mieluisin. Kaikk' ilot, mitkä täällä saat, Ne murhein maksetaan. Jos monta saatkin, tiedä se, Ne velaks' ovat vaan. Koht' tulee suruhetkikin Ja sydän huokailee; Se maksaa hymyt korkoineen Ja toivo murenee.
Päivän Sana
Muut Etsivät