Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Hän kurkistaa varovasti ympäri huonetta, vetäytyy sitten sisään, huoahtaa vapautuneesti ja työntää pääliinansa syrjemmä.
Ja taas oli hänen tapansa toisin vuoroin raskaasti huoahtaa: Me ihmiset voimme tehdä hyvää tai pahaa toisillemme vain vaaksanverran. Mutta joskus voi tuo vaaksa määrätä koko ihmisen olemassa-olon. Kansa kuunteli mielellään hänen sanojaan. Ja monet ihmettelivät, että hän, joka oli vielä nuori vuosiltaan, oli jo niin vanha viisaudessa ja elämäntuntemuksessa.
Sitäpaitsi täytyy Runebergin vaikuttaa häneen, uutiskorven raatajaan, muotonsa moitteettomalla siloudella, syvällä esteettisellä viljelyksellään ja ylimalkaan sillä inhimillisellä urbaniteetin-piirteellä, minkä vuosisatojen sivistys jo syntymässä usein antaa lahjaksi sunnuntailapselleen. »Mull' onkin puu rosopintaa, myös lienevät höyläni tylsät», saattoi hän usein sellaisella hetkellä huoahtaa.
Ja sillä välin istua toisia tuntimääriä tuolillaan, eteensä tylsästi tuijottaen, ja sitten taas yht'äkkiä niinkuin eräänäkin myrskyisenä talvi-iltana huoahtaa: »Jos tuo viima vinkuisi kotinurkissa, olisi se suloista soittoa.» Tai niinkuin viime kesänä, kun häntä jollakin viihdyttääkseni olin eräänä tyynenä iltana saanut hänet vähän matkaa ulkopuolelle kaupunkia ja me istuimme joen rannalla: »Nyt siellä ehkä on tyven meidänkin mökin kotirannassa, jos tuuli on sama siellä kuin täälläkin, ja miksei voisi olla.
Samoin myös ei ole Kalevalan loppuruno mikään asiaan kuulumaton joutava lisäke, vaikka tosin päätapauksen päättymisen jälkeinen ja vaikka vasta myöhemmin syntynyt. Epillinen runotar ei mielellään jyrkästi lopeta lauluansa loppukohtauksen ratkaisevaan jyrähdykseen; se tahtoo sen jälkeen vielä kerran kepeämmin »huoahtaa», ja jatkaa sentähden monesti vielä hiukan varsinaisen lopunkin perästä.
Toin tuon jakun, jotta saa istua ja huoahtaa. No? No se on ennallaan asia... Myrkky juonittelee, mutta sinun puolellasihan minä yhä olen. Ei saa vetää ... tahi minä sanon Luukkaalle... Saa sitä nyt toki tätä sormikoukkua. Kuka jumalaton se pitää irti vihaista pässiä, joka tämmöisellä salakavaluudella hyökkää. Herra siunaa... Jos Luukas nyt näkee. NELJ
Vanha Tuomo koki saada puhetta suustaan, vaan ei voinut muuta kuin raskaasti huoahtaa; nyökäytti vaan päätänsä ja hänen henkensä jätti ainiaaksi maallisen kotelonsa. Surullisen liikutuksen valtaamina seisoivat tyttäret kuolleen isänsä vieressä. "Kunnon mies hänessä erosi meistä", sanoi Hurry ja vedet tunkeutuivat Chingachgookinkin silmiin. Samana päivänä vielä toimitettiin Hutterin hautajaiset.
Ottelu oli ollut ankara, ja metsämiesten täytyi huoahtaa ennenkuin saivat sanotuksi: Jumalan kiitos! Kului vähän aikaa, ennen kuin Antti siitä toipui, mutta sitten hän nauroi taas ja sanoi olleensa vähän aikaa aivan pökerryksissä, ja vieläkin tuo väkevä mies ihan vapisi. "Miten Herran nimessä tämä tapahtui?" kysyi Pekka, kun Antti oli täydelleen toipunut.
Impi hiljaa huoahtaa, suut suuteloihin untuu. Rannan laine läikähtää, yön tuuli lämmin tuntuu. Akkunat Abarman linnan Vienan veessä päilyy. Pursi pieni soutaa pois, kuun kultasillat häilyy. Tuotu linnaan kuninkaan on muukalaista kaksi. Nähty Vienan viidakoiss' on heidät liikkuvaksi. Surma muukalaiselle! se Perman maass' on laki. Marras-uhrin kuolema on eessä kummallaki.
Muorin silmät sädehtii ja palaa, kuin ois talon piika nuorin, joka tanhujuoksuun halaa; huoahtaa hän hetken mennen, jälleen vaikenee kuin hauta: ei oo ajat niinkuin ennen eikä kesämarjat auta. Hiilos himmenee.
Päivän Sana
Muut Etsivät