Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Kuitenkaan ei puhetaidollinen asianajaja tyytynyt tähän siveelliseen voittoon. Koko sielullaan oli hän jo kuukausia sitten antautunut tälle toivellensa ja mikä niin kauvan oli hehkunut hänen mielessään, puhkesi nyt ilmi. Murtavalla voimalla sattuivat hänen sanansa valapattoisen korvaan ja tämä horjui kuolonkalpeana ulos oikeussalista.
"Tuo meille vaan vettä, sitten kerron sulle kaikki". Hänen tyttärensä ei muulla kuin väkinäisellä tuttavuuden-hymyllä osoittanut huomaamansa minun läsnäoloani; ja katsellessani häntä likemmältä, näin että ankara päivänpaahde oli kuorinut nahan sekä kasvoista että käsistä. Väsymyksestä ja polttavasta janosta hän horjui satulassa kuin taittunut lilja.
Sillävälin kuin Aleksanteri III päättämättömänä horjui sinne tänne, alkoi kulissien takana ja julkisuudessa innokas taistelu valtiosäännön puolesta ja sitä vastaan.
Hän ei katsonut vehkettänsä vaikeaksi. Toisia tuumia sommiteltiin onnetonta naista vastaan ja viimein saatiin kunniaton konna, joka syytti Octaviaa uusista rikoksista, ja tämä syöstiin vielä kerta maasta pois. Muutaman päivän perästä sai hän käskyn surmata itsensä. Hän oli nuori ja arka, hän oli nähnyt paljon suruja ja tässä viimeisessä onnettomuudessa hän kuolema silmäin edessä horjui.
Aslak puolusti itseänsä niin hyvin kuin mahdollista, mutta nähdessään että Gunnar nosti kättänsä lyöntiin, kumartui hän alas ja huusi hänen korvaansa sanat: "muista Aslak Braaten'ia, Gunnar!" Gunnar horjui kuolon kalpeana taaksepäin, mutta Aslak tarttui lakkiinsa ja luikahti ulos. Gunnarin silmissä kaikki musteni, ihmiset kokoontuivat hänen ympärilleen.
Itsekin näytti tullut niin ponnistauneelta, että hän melkein horjui, kun hän kääntyi, tallirengin neuvosta, rientääksensä rantaan, kun Keisari samassa puhutteli häntä ja sanoi: "mistä sinä tulet, ja mitä sinulla on sanomista?"
Tuskallinen nykäys pudistutti koko hänen ruumistansa. Veri purskahti virtana suusta. Hän horjui, ponnisti hetken vastaan, sai vielä huutaneeksi: "eläköön Bern!"... Ja, ikäänkuin hänen sielunsa olisi lentänyt pois, saattamaan tätä viimeistä toivotusta taivaasen, hän kaatui. Nikolaus von Diesbach oli kuollut.
Ihmiset kadulla ja ikkunoissa ennättivät vaan vilahdukselta nähdä, kuinka reessä istuva rouva horjui, ja muutamat, jotka sattuivat lähelle, kun he livahtivat ohitse, kuulivat hänen myöskin pitävän ääntä. Mutta sanoista saivat ainoastaan Maijaliisa ja ajaja selkoa: »Kuolleet luut, kuolleet luut, Jumalan armo on palanut pois.»
Sitten se nousi vaivoin ylös reestä, katseli alakuloisesti kynttiläin valoa ympärillään, astui muutamia askelia, horjui eteenpäin, huokasi syvään, ja oikaisihe liikkumattomaksi kuninkaan eteen. Käytiin sitä tarkastamaan se oli kuollut, ja laakeriseppeleensä, jonka Kaarle-kuningas niin kauniisti oli antanut sille takaisin, se oli pudottanut voittajansa jalkain juureen.
Mutta kuu hän oli kerinnyt ovelle, pyörähti hän takaisin, otti vanhuksen harmaan pään molempain käsiensä väliin ja suuteli sitä monta kertaa. "Kaarle!" Ei mitään vastausta. "Kaarle!!" Vanha mies nousi, kauhistuneelta näyttäen, ja horjui ovelle päin. Se oli auki.
Päivän Sana
Muut Etsivät