Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Kun tuuli humisi honkain tummissa latvoissa, oli hän kuulevinaan muinaisia, ammoin unhottuneita satuja. Tähdet taivaalla sanoivat: "täällä asuu Jumala!" Ja jokainen nuori kuusenvesa, joka yleni salon sammalikosta, sanoi: "tässä on isänmaa!" Ne kaksi sanaa juurtuivat niin syvälle hänen sydämeensä, ett'ei hän koskaan voinut unhottaa niitä.
Siellä kanssa äityeni, armahani, harmahani eleleisin yksin vain tuuditellen tuskiain; puhtehilla syksy-illan lohdun langat kehrättäis, kuuhut kultais pirtin sillan, sirkat yötä ylistäis; hiljaa honkain huminoiden, hiljaa lahden laulun soiden äidin armaan sylihin pääni raskaan painaisin, hiljaa kulkis kutrejani käden vienon viihdytys, sammuis poltto poskiltani, verten kiiman kiihdytys, vaipuis aallot valtimoiden, tyyntyis tyrskyt unelmoiden, himon kosket hiljeneisi, synnin häivät hälveneisi, sammal surun lammen sais, hanki syksyn hautoais.
Hän oli niistä vähän häpeissään Helenan edessä, jolla juuri tällä alalla oli erittäin tarkka ja harjautunut silmä. Mutta eipä siinä mikään auttanut, hän vei hänet niiden luo. Nauraen nousi Helena niihin, ja liikkeelle lähdettiin hölkkäjuoksua. Kuinka kaunis oli tie kääntyessään honkain runkojen välitse.
»Kas tuolla näkyy jo Tähtiniemi.» Kaarlo osotti piiskan varrella metsästä pilkistävää talon nurkkaa. »Honkain keskellä mökkini seisoo, saatatte sanoa», huomautti Erkki Auneen kääntyen. »Niin», vastasi hän »ja lisään vielä: 'omanpa henkeni kieltä ne puhuu, honkien humina ja luonto muu. Luonto täällä on todella miltei läheisin ystäväni.
Puut viheriöitsivät, ja linnut lauloivat iloten kesän lempeydestä. Lammin rannalle menin ... se oli kirkas kuin peili, mutta ei ainoatakaan suorsaa näkynyt sen tyynellä pinnalla. Minä istuin rannalle, koska en samalla malttanut kotiini palata. Olihan hauska kuulla lintujen laulua ja honkain huminaa.
Kumpaiseltakin rannalta kuului syksytuulen surullinen humina honkain latvoista ja koko seutua verhosi yön pimeys raskaana, kolkkona ja läpitunkemattomana. Silloin alkoi kuulua kaukaa lähenevien askeleitten töminä. Herra Mörk kavahti seisomaan, ja henkeänsä pidättäen kuunteli hän tätä ääntä, joka jok'ainoa silmänräpäys läheni.
Suopaikkoihin on tehty siltoja, ja tiepuolessa on vähän päässä suurten honkain kantoja ja niiden katkotulta latvoja.
Aurinko piiloutui hongiston taakse, tuulen henki tyyntyi, jättiläisiksi kasvoivat aholla honkain varjot ja Matti puhui, niinkuin hän sanoi: Tarinan itsestänsä. Niinkuin kai tiedät, olen minä Korpikylän Uotilan poikia. Neljä oli meitä veljestä, joista vanhimman jälkeinen olin minä. Veljeni olivat Aaro, Yrjö ja Taneli.
Mutta surumielisenä, verkalleen läksi joukko liikkeelle. Olihan tuo kovin tuskallista tietää, että kaikki puuhat ja ponnistukset olivat tyhjiin menneet. Tuolla punoittavat jo Keritynvaaralla honkain latvat nousevan auringon valossa. Kamala yö on mennyt ja vielä kamalampi päivä alkanut, sillä tämä päivä valaisee korven hangelle vuotanutta lapsen verta.
Tuvasta hän lähti hiljaan, kulki Hiljaan korven teitä pettäviä; Honkain latvat peitti päivän, kun hän Ensi taloon väsyneenä saapui. Tyhjä, kolkko, niinkun ahon mänty, Kulovalkee jonk' on karsinunna, Olj tää talo, ehkä rikas muinoin; Emäntä vaan yksin tuvass' istui, Kumarruksissansa silmäellen Lasta kätkyessä nukkuvaista.
Päivän Sana
Muut Etsivät