United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ky-yllä luonnollisesti olkaa niin hyvä Jumala paratkoon » Sisään astui se, joka ei koskaan puhunut äidinkieltään, »konsuli», ja toinen, joka konsulin hääpäivästä oli tullut hänen ystäväkseen, diplomaatti Stubb. He antoivat molemmat Holtille kättä. Sitten sanoi Stubb, joka kielellisten vaikeuksien vuoksi johti puhetta: »Saammeko me puhua erittäin teidän kanssanne, Holt?»
Viimein hän sanoi maltillisesti, mutta liikutettuna: »Sinun pitää myödä, isä, ja maksaa kullekin omansa.» Holt katsoi hämmästyneenä häneen. Liikeasioistako hän tahtoi puhua. Hän unohti hetkeksi sisällisen tilintekonsa; kauppias heräsi. »Ja alkaako alusta? Tiedätkö, mitä se merkitsee, Knut?» Hän riensi pöydän luo ja otti kirjat, jotka olivat siinä. »Kas tässä, Knut!
Björnholt vilkasi häneen syrjästä ja jupisi itsekseen: »Rehellinen sielu, uskovainen sielu!» »Ja kaiken tämän etunenässäkö on Knut Holt? Onko se mahdollista, että hän on niin turmeltunut?» neiti Vik kysyi. »Hänkö? Tiedättekö te, minkälainen ihminen tämä Holt oikeastaan on? Ja isä? Tunnetteko te hänet, neiti Vik? Noo! Minä kerron teille, minkälaista väkeä he ovat »
Pöytä oli katettu valkealla vaatteella, kahvipannu porisi niin somasti hiiloksella, koko läjä pyöreitä vehnäsiä loisti keskeltä pöytää, jonka ympärillä istui talon väki ja sitä paitse Elina, Holt ja "Patriootti".
Hän ei voinut eroittaa, mitä he sanoivat; hän kuuli vaan vieraan huokailevan ja itkevän, huutavan, rukoilevan ja uhkaavan. Kerran hän taputteli käsiään ja nauroi. Katriina tuli takaisin ja Holt hiipi porraskäytävään. Ovi oli selki selällään; kylmä viima puhalsi sisään. Hän odotti alhaalla, kunnes kaikki oli hiljaa ylhäällä. Hän aikoi juuri mennä takaisin ylös, kuin joku astui alas portaita.
Pian hän kuitenkin toivotti hyvää yötä ja meni huoneeseensa, jossa hän jatkoi itkuaan ja hiljaisuudessa kiitti Herraa siitä, mitä oli tapahtunut, ja tutki syntistä sieluaan vieläkin ankarammin kuin tavallisesti. Kuin isä ja poika jälleen olivat yksin, sanoi Knut: »Sinä et koskaan ole kertonut minulle mitään äidistä.» Holt pani piippunsa pois ja oli vaiti vähän aikaa.
Se mahtoi olla epäkunnossa, tai oli hänen kätensä epävarma, sillä kesti hyvin kauvan, ennenkuin hän oli valmis. Holt seisoi keskellä lattiaa ja katseli häntä pois kääntymättä. Vihdoinkin oli lamppu sytytetty. Knut istuutui sohvaan ja pani kädet ristissä pöydälle. »Nyt se on ohi, isä, he ovat poissa.» Holt ei vastannut; eihän siitä puhe ollut. Kesti hetkisen, ennenkuin Knut taas alkoi puhua.
Elina meni salista ulos panemaan päällysvaatteita yllensä, ja hetkisen kuluttua Holt tuli huoneeseen. Hän astui minua kohti tavallisella arvelevalla ryhdillään, vaan juhlallinen totisuus oli hänen katseessaan. Ojensi minulle kätensä, katsoi avosilmin, melkeinpä leppeästikin minuun ja sanoi: "toivotan sinulle onnea". Minä kiitin, vaan en sitten tietänyt, mitä muuta sanoisin.
Knut antoi sikarin pudota ja pysähtyi. »Kuka se oli?» hän kysyi. »Kornelia Vik.» »Vai niin. Minä en olisi häntä enää tuntenut. Hänestähän on tullut hän on muuttunut.» Holt ei vastannut. He menivät edelleen. »Sinä voit hyvin?» isä kysyi hiukan hämillään. »Ky-yllä.»
Minä en vaadi mitään muuta; minä en sinua häiritse, mutta salli minun vain tietää se.» Mutta siinäpä se pulma oli; heidän suhteensa oli niin kummallisen vieras . Holt ajatteli niinä aikoina alituisesti, miten se oli semmoiseksi muodostunut, mikä siihen oli syynä ja kenen syy oli. Mutta ei hän sitä saanut selville.