United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toinen tarttui häntä käteen. »Jumalan kiitos! Sehän on Knut Holt. Herran nimessä juoskaa lapsi tuolla, nähkääs se on toden totta aivan musta minä olin kipparin luona, joka asuu alakerrassa kuin se huusi ja kuulkaa, herra kulta, hakekaa ei, tehän olette itse tohtori! Herra teitä siunatkoon, käykää sisään minä haen nais-apua!
Asianhaarain mukaan » »Mitä minä siitä huolin», Holt sanoi. »Antakaa minun olla rauhassa teidän vaaleiltanne.» Hän antoi Pietarille kättä ja meni. »Ahaa poika on ehkä lähtenyt tänään?» Höjsen kysyi. »On», Pietari vastasi ja meni. Pieni kalastajakaupunki oli tullut kymmentä vuotta vanhemmaksi. Siihen oli tullut uusi kirkko, uusi latinakoulurakennus ja uusi rehtori, ja uusi sanomalehti.
He kävivät sen jälkeen Björnholtin luona ja olivat siinä tilaisuudessa niin nenäkkäitä, ettei hän sen jälkeen uskaltanut käydä ulkona pimeän tultua. Knut teki ahkeraan työtä isänsä konttorissa. Vanha Holt huomasi ylpeydekseen, kuinka ahkera hän oli, ja että hänen mielentilansa kävi yhä paremmaksi, työn ja vaikeuksien karttuessa. Hän on minun poikani, hän ajatteli.
»Ei, isä, sitä ei tarvita. Minä juuri tulen sanomaan, että minä en lähdekään.» Holt tuijotti häneen; hän ei uskaltanut uskoa sitä heti; hänen täytyi kuulla se uudestaan ja saada selitystä. »Minä en voi sanoa sinulle, miksi minä päätin matkustaa. Mutta, niinkuin minä sanoin, minä olen päättänyt toisin: minä jään.» Holt näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut lukea poikansa sisimmät ajatukset.
'Mutta sanoinhan, että olin saanut sinulle siaa kylänvanhimman veneessä huomenna. 'Minä menen tänään, Elina vastasi lyhyesti. Holtia rupesi asia arveluttamaan ja hän katsoi ulos merelle. 'Mutta ilmaan et voi varsin luottaa, hän sanoi epäröiden. 'En tule olemaan tiellä, Elina sanoi ja alkoi astua rannalle päin. Nyt ei Holt enään vastustellut, mutta omituisen katseen hän loi veljensä tyttäreen.
Naurettiin, iloittiin ja ihmeteltiin. »Ei kukaan voi vetää vertoja Björnholtille,» sanottiin, »se on etevä mies.» »Holt on sen ansainnut,» toiset sanoivat; »hän on pöyhkeä.» »Hyvä Jumala, sitä röyhkeyttä,» sanoivat rouvat niissä taloissa, joissa Knut oli käynyt vieraissa. »Tämä ihminen on istunut meidän pöytämme ääressä, puhunut meidän tyttäriemme kanssa.» »Tapelkoot vaan,» tullivahtmestari Vitt sanoi ja pani puita vahvasti pesään tullihuoneen vahtituvassa ja teki itselleen mukavaa ja hauskaa.
Holt katseli koko ajan tyystisti minuun ja sanoi lopuksi: "Joko haivaleet ovat ruvenneet kasvamaan leuvaltasi?" Olin kantanut tätä miehen kaunistusta jo viisi vuotta. Se minua enimmin suututti ajatellessani tätä miestä, että syvimmässä sydämmessäni tunsin tekeväni väärin, kuin mielessäni haukuin häntä juropääksi ja poroporvariksi.
"Kaunisko teko?" hän keskeytti puheeni ja pysähtyen hän katsoi minuun omituisen kylmästi sekä suuttuneella katseella. "Voipi olla kaunista; mutta minä sanon sinulle, että minä en ota mitään häneltä, kuin voin sitä välttää on jo minulle kylliksi se, jota olen vastaanottamaan pakotettu". Kuulimme askeleita käytävässä ja kohta tuli Holt sisälle. Elina istuutui taas ompelemaan.
Kyytimiehen olen saanut. 'Jos sinä tahdot mennä tänään, niin minäkin tahdon. Luulisinpa kuitenkin olevani omassa vallassani. 'Olet vaan tiellä, Holt vastasi äreästi. En saanut aikaa vastata sillä samassa tuli Elinakin matkapuvussa etehiseen. Holt katsoi häntä suurin silmin.
Vanha Holt katsoi levottomasti poikaansa ja sitten alas proomuun, joka jo oli melkein tyhjä. Sitten hän taas vaipui kokoon. Hän oli näinä päivinä käynyt entistään köyremmäksi, laihemmaksi ja terävämmäksi, ja kasvot keltaisemmiksi. »Tottahan me saamme kuulla sinusta», Pietari sanoi oikeastaan vaan siksi, että äänettömyys kävi sietämättömäksi.