Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
»Otettaisiinkos häntä sinne?» »Kyllä luulen. Minä kirjoitan lapun, jonka saatte viedä vaivaishoitokunnan esimiehelle.» »Ehkä minä sen teen. Holpainen ei kumminkaan pääse täältä mihinkään nyt», sanoi Tiina Katri. Hänelle se annettiin. Sitten läksivät tohtori ja pastori yhdessä pois. »Eikö toivoa?» kysyi pastori, kun olivat portilla. »Ei», vastasi tohtori lyhyeen.
Hän antoi nyt Tiina Katrin siistiä ja laittaa. Sitten otti Holpainen häntä toisesta kainalosta ja Heiskanen toisesta. Niin he läksivät häntä viemään Harjulaan köyhäin hoitolaitokseen, joka oli noin virstan verran kaupungin ulkopuolella. He kävivät edellä. Tiina Katri astui heti jäljessä. Mari höpisi heille pitkin matkaa hiljaisella levottomalla äänellä.
Holpainen pudisteli häntä, mutta kun ei saanut häntä hereille, hapuili hän tikkuja lattialta ja raapaisi tulta. Marin silmät olivat auki, hän oli siis hereillä, vaikka huusi. Holpainen nosti lamppua, katsoakseen häntä tarkemmin. »Mikä sinun on, kah!» Hän pudisti häntä hartioista, ja nyt Mari viimeinkin talttui. Mutta peljästyneeltä hän näytti ja silmät levottomasti pyörivät ympäri.
Melkein samassa ilmestyi Tiina Katri ovelle, kantaen vadillista höyryävää perunakeittoa käsissään. »Toin vähän teillekin, kun jäi yli», hän sanoi »Herranen aika, Holpainen, nouse syömään. Monta tuhatta kiitosta, Tiina Katri, aina sinä olet hyvä meitä kohtaan. Jumala, rakas isä, palkitkoon. Nyt teidän kelpaa pojat, mutta elkää niin leveästi siinä seisoko, päästäkää Helluakin likelle.»
»Pistä seinänrakoon siksi aikaa», hän sanoi. Tiina Katri ja Lopo antoivat miehille tuolit, itse istuivat vaatekasalle nurkkaan. »Nythän se rautatien teko alkaa», sanoi Heiskanen, ottaen taskustaan piipun ja tupakkakukkaron. »Pane piippuun sinäkin Holpainen.» »Vai jo se alkaa. Sittenhän tästä taas päästänee elämään, Jumalan kiitos», puhui Lopo.
»Mitäs meillä syödään?» kysyi Holpainen vieraiden mentyä. »Ei ole leivän muruakaan kotona. Hellun lähetin ulos äsken pussineen; odotetaan, ei suinkaan hän ihan tyhjänä palaa.» Holpainen kynsäisi päätään ja heittäytyi seljälleen vaatekasalle. »Et sinä edes kysy, mihinkä sänky on joutunut.» »Minä sen jo kuulin isännältä.» »Kun tuo sitten odottaisi tämän kuun hyyryä, ettei pellolle ajaisi.
»Elkäähän hyvin ihastuko, ennenkuin kuulette, minkä verran siellä palkkaa maksetaan», sanoi Holpainen. »Noo?» »Ei kuin kahdeksankymmentä penniä.» »Hyvä Jumala, mitä ne ajattelevat. Kahdeksankymmentä penniä, eihän se riitä leipäänkään. Millä ne sitten maksetaan hyyryt, millä ostetaan puut ja millä jalkineita. Niitäkin semmoisessa työssä kuluu enemmän kuin tavallisesti.»
Mutta sitä ei hän mielellään ilmoittaisi, salassa hän pitäisi sen, salassa niin kauvan kuin voi. »Niin olet hereillä? Mitäs minua sitten hakkaat?» »Näin pahaa unta. Pane maata, en minä lyö enää.» »Oletko sinä kipeä?» »En. Pahoja unia näen.» »Siunaa itsesi, hyvä ihminen.» Holpainen laskeutui alas hänen viereensä, mutta kääntyi nyt toiselle kyljelleen voidakseen pitää häntä varalla.
»Mitä sinä huusit?» »Elä, elä kovasti», hän kuiskasi, »etteivät tule takaisin». »Ketkä?» »Ne, ne samat.» Hän katsoi pelokkaasti taaksepäin perälle huonetta, johon kitupiikin hämärävalo ei ulottunut. Holpainen silmäsi häntä levottomasti, paha aavistus tahtoi nousta hänen poveensa, mutta hän koetti sitä karkoittaa. Niin suurta vitsausta ei Jumala kuitenkaan mahtaisi heille lähettää.
»Etkö sinä jo mene, Holpainen sitä kirstua laittamaan, sitä kirstua, sitä kirstua...» »Elä puhu enää, se väsyttää sinua. Kyllä Holpainen laittaa kirstun ja me toimitamme kaikki, paidat ja peitteet ja kukat ... ole nyt vaan rauhassa. Paina silmät kiinni, että saat pikemmin unta.» Mari painoi silmänsä kiinni, mutta huulet kävivät yhä.
Päivän Sana
Muut Etsivät