Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Vaan hienot ja kauniit konnat ovat kaikkina aikoina pahimmat ja useimmiten myös sisällisesti julmimmat; sillä he tekevät syntiä ehdon tahdon, eikä ainoastaan lakia, vaan myös omaa luontoansa vastaan. On varsin väärin ajatella pirua rumimmaksi pedoksi. Hän ei ole niin musta kuin häntä maalataan. Sillä jos hän näyttäisi niin hirveän rumalta, niin ilmoittaisipa hänen muotonsa totuuden.
Minkätähden sinä et vastaa? Viktor, mitävarten seisot siinä niin hirveän vakavana? VIKTOR. Tulin niin alakuloiseksi, kun näin sinun itkevän, Sylvi. SYLVI. Mutta enhän minä enää itkekään. Jos sinä vaan olet kiltti ja ystävällinen minulle niinkuin eilen, niin saat kohta nähdä minut oikein iloisena taas. Ja olethan sinä, Viktor, vai mitä?
Vaikkakin Falkman oli näytelmää varten maalannut kauniit näyttämökoristeet ja vaikka kappaleen sisältö olikin ylevähenkinen, oli sen menestys kuitenkin huonoakin huonompi. Pojat haukottelivat ja heillä oli hirveän ikävä ja kaikista mahtipontisimmilla kohdilla huusivat he »Roimahousut!» »Roimahousut!» niin että olipa vähällä ett'emme me esiintyjät hölmistyneet ja jääneet ymmälle.
Juuri sen vuoksi, että Emilia tänään odottaa Algernon'ia tänne, tahtoo hän pukea ylleen rumimman hameensa, ... niin, semmoisen hameen, jossa hän ei ole muotoisensakaan! eikä siinäkään ole tarpeeksi, hän tahtoo vielä vyötärölleen nauhan, joka on vahva kuin kapalovyö, ja hiuksiinsa kamman, joka varmaankin on jonkun hirveän noita-akka vainajan jäljelle jäänyttä omaisuutta, niin hirveän ruma se on!
Muinoin naimisissa armaan puolison kanssa ja pienen viehättävän tytön isänä oli hän nähnyt hirveän onnettomuuden tempaavan nämä rakkauden esineet hänen käsistään. Hän ei ollut enää millään hellällä siteellä sidottu mailmaan ja hän antoi päivänsä kulua, miten vaan sattui. Don Végal luuli sydämensä olevan kuolleen, kun hän äkiki tunsi sen uudelleen sykkivän seurustellessaan Martin Pazin kanssa.
Päivä oli hirveän kylmä. Vielä kylmempi oli ilta. Matkustajat olivat eksyneet Röhn'in metsä-vuoristoon. Ensimäisenä päivänä olivat he saaneet vähäisen syötävää eräältä armeliaalta talonpojalta, joka itse oli nälkään nääntymäisillään. Nälkäisinä olivat he jo eilis-iltana laskeneet levolle metsän lumi-nietokselle.
Aivan äsken oli Constance itse niinkuin hänkin, tullut tuolta, hän olisi pudonnut alas, ell'ei ystävän käsi olisi häntä pidättänyt, ja hän tunsi vieläkin hirveän vapistuksen ruumiissaan, hän näki yhä tuon mustan, ammoittavan kidan ja siellä pohjalla pienen lyhdyn. Ja hänen kauhistuksensa sai määrätyn muodon, maa, joka katoaa jalkain alta, putoominen, huuto, ruumis verisenä riepuna.
»Kun kävelen tässä koko illan ja tiedän, etten sinua mistään tapaa ja että minun lopulta pitää sammuttaa valo, niin valtaa minut yht'äkkiä sellainen kauhea pelko», hän nyyhkytti. »Minähän en ole niin aivan terve, näetkö, ja minusta tuntuu, että olen hirveän yksin... Minä pidätän Karenia panemasta maata niin kauan kuin suinkin ja istun ompelemassa lampun ääressä myöhään asti saadakseni ajan kulumaan.
Hänessä on jotakin, josta minä pidän hirveän paljon, tantti ei usko miten hirveän paljon! PORMESTARINNA. Vai niin! Mutta eihän herra Hurmerinta ole kaunis. Ei voi verratakaan kanttoriin. Onko hän köyhä? PORMESTARINNA. On, luullakseni, hyvin köyhä. ROUVA DANELL. Ei herra Hurmerinta ole kotona? PORMESTARINNA. Ei, herra Hurmerinta meni Aleksandran kanssa kävelemään.
»Hän on kaunis tyttö», vakuutti Selja, »ette ole niin kaunista nähneetkään! Minä vein hänelle eräänä päivänä Pääskysen luettavaksi, ja hän ilostui silloin niin, että silmänsä olivat kuin tähdet; hän oli oikein ihmeen kaunis.» »Kuules, Selja, oliko siellä metsässä paljokin noita suuria mansikoita?» kysyi Arvo. »Oli, oli hirveän paljon, niitä oli monta, monta kymmentä!»
Päivän Sana
Muut Etsivät