Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Olipa jo viidettä vuotta kulunut siitä kuin Matti oli nähnyt tuttuja kasvoja, hän oli sillä aikaa paljon muuttunut ja samassa määrässä oli Kantalan lapsetkin muuttuneet, mutta oli siinä kuitenkin vielä jotakin tuttavan tapaista, joka mieleen toi monta himmeää entis-ajan muistoa.
Lapsuus on lyhyitä ja nopeita elämyksiä, voimakkaita vaikutelmia, se ei ole kokonainen eikä yhtenäinen, mutta ei siinä myöskään ole mitään puolihämyistä eikä himmeää. Mutta heleimmilläänkin se on salaperäinen ja selittämätön.
"Tämän pidän minä muistona sinusta ja onnettomasta suvustasi" sanoi hän. Sorvarin muorin löytö tuli pian tunnetuksi. Pienosen katoominen oli siis saanut selityksensä. Mutta yhtä himmeää oli, millä lailla pienonen oli mereen joutunut. Joka oli hänen sinne uuvuttanut, siitä ei ollut eri mieliä; yleinen ajatus mainitsi kapteenin hänen uuvuttajaksensa, mutta siihen ei mitään todistusta löytynyt.
Suuret kirjavat venetsialaislyhdit levittivät himmeää värillistä valoa vieraille, jotka ihanan illan houkutuksesta vielä istuivat ulkona huvilan pengermällä. Osa heistä katseli ulos merelle, joka pitkinä, kuohuvina maininkeina vieri rantaa vasten ja heiasti yön tummaa sinitaivasta lukemattomine kultatähtineen.
Mutta tyttö ei katsele häntä, katseleehan yhä vaan kohden himmeää iltatähteä eikä virka mitään, hyräileehän vaan vähäsen. Eikä poikakaan mitään virka. Hiljalleen laskeutuu hän kivelle tytön viereen istumaan. Tyttö kyllä sen kuulee ja tuntee, mutta ei ole kuulevinaan eikä tuntevinaankaan. "En ole tietävinänikään mitäs hän ensin vaan koiran kanssa leikki saas nähdä eikö tempaa syliinsä "
Simo loikoi sängyssä seljällään, kädet taivutettuina ristiin niskan taakse, pääalaseksi. Vaivaloisesti palavan päreen tumma liekki loi himmeää valoansa savusta mustuneesen tupaan. Ritsk ... ratsk ... pani päre palaissaan ja kun tuli sattui oksan kohtaan etenemään, niin silloin aina pitkiä kirkkaita tulipilliä sirisi ylä- ja alapuolelle pärettä. Pintapärekö hän lienee ollut, vai mikä?
»Ja se on mainion mukavaa, aina kun herrat eivät itse viitsi vaivautua, eikö niin?» »No, älähän härnäile! Jos sinussa vain on pikkusenkin »todellista naisellista sielua», niin et henno häiritä tätä rauhallista hämyhetkeä. Katso sinä vaan varjoja tuolla seinällä, katso himmeää valaistusta ja tätä hehkuvaa hiilosta, etkö siitä saa runollista tunnelmaa?» »Saanpa kyllä.
Se oli ikäänkuin yhteiskunnan vastalause sitä himmeää, hiipivää, arvostelevaa henkistä huliganisuutta vastaan, joka tämänkin kuolemantapauksen takaa oli jälleen vainuavinaan yläluokan taloudellisen pohjan horjuvaisuutta ja siveellistä mädännäisyyttä. Myöskin Antti ja Soisalo olivat mukana hautasaatossa.
Mutta mikään ei tyydyttänyt Häntä. Hän oli päättänyt nähtävästi ottaa täyden selon minusta. Miksi valhettelet niinpäin sitten? Uskotko sillä Jumalaa paremmin palvelevasi? Ja jos uskot niin, teetkö sen tietoisesti vai seuraten jotakin himmeää, vaistomaista tajuntaa, johon ehkä et ole tätä ennen tullut kyllin huomiota kiinnittäneeksi? Minusta tuntui, että oli jotakin perää tuossa puheessa.
Miss' olenkin, ma olen tiellä muiden, siks salli päättää minun päivät nää, suo soutaa rantaan Tuonen raitapuiden, päin käydä tupaa pientä, himmeää, ja vierren viikkoin, vierren vuotten, kuiden, katua kauhistavaa elämää, johon ma synnyin, itse syytä vailla, vaan josta vastuu mull' on muiden lailla.
Päivän Sana
Muut Etsivät