United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Korkeamman ratsastusurheilun lait määräsivät, ett'ei kukaan saanut nähdä vastustajansa hepoa eikä kysellä sen vikoja tai ansioita; vasta satuloimakentällä oli, jos muuten tahdottiin noudattaa hyvää tapaa, oikeus katsastaa vastustajiansa. Sen tähden urheilijain uteliaisuus kokoutui kaikki tyyni tähän paikkaan. Tänne kokouduttiin, saadakseen ehkä minuutin verran katsella kilpailuun lähteviä.
En koskaan ole nähnyt jalompaa hepoa. Eno sanoo asemalta olevan 14 kilometriä Kerttulaan, mutta minusta tämä matka kului niin nopeaan kuin tanssi, sillä minulla oli niin paljo nähtävää ja kuultavaa. Kyllähän ennenmuinoin Koivulassa vanhan iso-äidin luonakin oli hauskaa, mutta tämä seutu metsäisine vuorineen, järvineen ja lampineen on kuitenkin paljon ihanampi.
Mutta kun juna viheltää ja lähtee liikkeelle, vavahtaa Heikissä outo tunne: nyt on siis kaikki ratkaistu ja päätetty. Ilman että Heikin oli tarvinnut tuntea viimeisen kamppauksen katkeruutta. Ei ole mitään mahdollisuutta enää käännyttää tätä hepoa takaisin kesken taipaletta, kun se jo jyskyttäen pyöriänsä kiitää hihkaisten eteenpäin. Se vie mennessään kuin luonnon välttämättömyyttä mukanansa.
"Joka kestäisi tätä tunnin, kaksi." Mitäpä siitä, vaikka hän itse oli kansan alimmista kerroksista, koska oli sivistynyt ja rikastunut. Hän taisi useampia eläviä kieliä ja oli kuulu kavaljeeri. Hänen rikas, karjalainen luonteensa hurmasi häneen hienotkin seuraihmiset... Josu tuli Helan ja pojan kanssa kamariin kuvatauluja katselemaan. Aleksei istui selin heihin. "Katsos hepoa!"
Orit veti kaikin voimin, mutta jalka jalalta vain matka kulki, eivätkä ajajat voineet ymmärtää, mitenkä reki oli niin raskas. Petter löi hepoa, mutta se veti vain ihan suorana ja hokit iskivät tulta kivistä. Matti istui katsellen korkeita talorivejä ja ihmetellen kaikkia merkillisiä esineitä, mitä riippui talojen seinillä.
Mutta vaikka se oli hänen monivuotinen tuttavansa, lapsuudesta saakka, ja hän sen valossa oli unelmoinnut monet neitseellisyyden unelmat, ei hän ensinkään tahtonut sillä virkistyttää papin huonoa runo hepoa, vaan pikemmin hänestä sen avulla päästä. Hän lausui siis, että aika oli jo lähteä pois, koska hänellä vielä sinä iltana oli tehtäviä.
Mitä se täälläpäin matkusteli? Olisipa Jaanan tehnyt mieli vetää hänet tilille käytöksestään. Miksi hän ei ollut tullut kadunkulmaan? Oliko oikein siten narrata köyhän lasta? Mutta kyytipoika iski hepoa selkään ja kohona hurahtivat kärryt väistyvän helluntairahvaan lomitse. Kuka se mies oli? kysyi Jaana veljeltään kotimatkalla. Mikä mies? Se matkamies, jonka kanssa sinä puhelit kauppiaan pihalla.
Archer juoksenteli ympäri yrmeänä ja äreänä, koetteli satulavöitä ja solkia ja lakkaamatta toisteli joka ratsastajalle: Pysykää vain levollisena, älkää hätyyttäkö hepoa.
Siitä seppo Ilmarinen vaatettihe, valmistihe, pukihe, somistelihe. Sanoi sitte orjallensa: "Valjasta nyt viljo varsa kirjokorjasen etehen lähteäkseni ajohon, mennäkseni Pohjolahan!" Orja tuon sanoiksi virkki: "On meillä oroista kuusi, kauran syöpeä hepoa. Minkä noista valjastaisin?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Sie ota paras oronen: pistä varsa valjahisin, ruskea re'en etehen!
Hiljaa, hätäilemättä ajoi tielle vähäiset rattaat, sentapaiset, joissa tavallisesti ajelevat kauppasaksat ja kulkukauppiaat. Nahkaisilla patjoilla, minun puolellani rattaita, istui noin 30 vuoden ikäinen mies, huomattavan kaunis ja solakka ulkomuodoltaan, siisti musta ärmäkkä yllä ja musta syvään otsalle painettu lakki päässä. Somasti hän ohjasi lihavaksi syötettyä, kiiltävää hepoa.