United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enkö saisi katsella elämää ja luotua maailmaa ympärilläni? Pitääkö kulkea yönä päivällä, varjona valon keskellä, syksynä keväällä sitä en voi! Mutta eihän piile taivaskaan aina pilvessä eikä ole kevättaivas syystaivas. Selittäkää, pastori! Neiti Heleena näytti tulevan sisarensa puheesta levottomaksi, ja hänen vakavissa silmissään ilmestyi jotakin haaveellista.
Kylläpä voisin antaa parisataa tukaattia noista kalliista kivistä." "Enemmän, enemmän, herra Aprami!" huudahti Heleena innostuneena. "Kenties kolme sataa!" sanoi kauppias. "Mutta enempää ei minulla ole." "Ei se riitä!" vastasi Heleena. "Enemmän minun täytyy saada. Eikö nämä kivet olekaan suurempi arvoiset. Minulle on sanottu, niiden olevan verrattoman kalliita."
Hänen tyttärensä, kaksi vaaleanveristä, pitkänsolakkaa neittä, olivat pappilan kukoistus ja pitejän ilo. Usein vierailivat he pitejällä ja paljo hyvää kuulivat ja oppivat heiltä talollisten tyttäret, joita he kohtelivat kuin sisariaan. Vanhin, noin kahdenkolmatta vuotias neiti Heleena, näytti useammiten miettivältä ja alakuloiselta.
"Ah!" sanoi Heleena huo'aten: "Tulen luoksenne, herra Aprami Cabeleau, erään tärkeän asian vuoksi, jota en ymmärrä, mutta joka kuitenkin on minun toimitettava. Tarvitsen rahaa."
Syvästi liikutettuna ja kiinteästi odottaen oli neitonen kuunnellut kertomusta. Surullisna seisoi hän allapäin, pyhkien kyyneleitään, jotka verkalleen vierivät hänen poskilleen. "Heleena!" jatkoi
"Tuhat ja vielä enemmän!" huudahti Heleena. "Tuhat! se on kovin, kovin paljon!" sanoi Hollantilainen arvelevaisesti. "Ei ei! Enemmän kun tuhat täytyy minun saada!" "No, no! saatte kaksitoista sataa, mutta ei äyriäkään enempää!" "Tuhat viisisataa täytyy teidän antaa, herra Aprami kulta!" sanoi Heleena, vaistomaisesti epäillen hänen tarjouksensa vilpittömyyttä.
"Heleena!" jatkoi vieras, "unhota tämä hetki! En voinut hillitä itseäni. Tästä lähtien tahdon olla sinulle äidin sijassa. Sinun pitää tulla tuntemaan minua, Heleena! Heleena! Tiedänpä kenen nimeä kannat." Hän näytti vaipuvan synkkeihin ajatuksiin. Hän katseli, silmiään poiskääntämättä, nuorta tyttöä, ja hänen muotonsa yhä kirkastui ja lauhkeni. Näytti kun olis hän päättänyt jotakin tykönään.
Vapisten astahti hän askelen takaperin, mutta pian rohkaisi hän jälleen mielensä ja astui erään elähtäneen hahmon luokse, joka ollen Hollantilaiseen pukuun puettu, poltti tupakkaa. Heleena ei ollut vielä koskaan nähnyt tuota eriskummaista nautintoa, ja ihmetteli nähdessään miehen syövän tulta ja savua, ja hänen kamala tunteensa ikäänkun pimeyden henkien olosta siitä yhä kiihtyi.
Heleena hyvin liikutettuna puristi mamselin kättä ja sanoi: "Kiitän sydämestäni teitä, että tulitte minua katsomaan. Mamseli on ainoa, joka enään pitää minua ihmisenä. Kaikki on minun hyljänneet; kun loppui rikkaus niin loppui myöskin tuttavuus siihen patuiseen paikkaan.
"Missä on Heleena?" virkahti hän kiivaasti. Tuskin oli hän kuuluvalla äänellä maininnut hänen nimeään, ennenkun se armas olento seisoi ovella ja, kunnioittavasti ja arasti tervehdettyään, ikäänkun tahtoi keksiä kohtaloaan julman muukalaisen muodosta ja katsannosta. Hän kantoi kannelta käsivarrellaan osoittaaksensa, että oli valmis tottelemaan hänen käskyään, jonka hän jo eilen oli kuullut.