Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Kaikki oli hiljaa ulkopuolisessa huoneessa, missä outo soturi palvelijansa kanssa nukkui. Kaikki oli hiljaa pihalla, jonne muudan ratsumiehistä oli asetettu vartijaksi oven ulkopuolelle. Heleena nousi hiljaa ylös, ulos katsoakseen.
"Etkö itsekin huomaa, että sinun täytyy lähteä?" kysyi Heleena, vaivoin kokien itseään hillitä ja säilyttää sitä etevämmyyttä nuorukaisen suhteen, jota hän alusta alkaen oli kokenut näyttää. "Etkö tunne, että kotona tulisit päivä päivältä onnettomammaksi? Sinä olet soturi, ja soturi ei saa kaivata muuta kotia, kun leiriään, ei rakastaa mitään sen enemmän, kun kunniaansa. Kaaprieli, älä jää kotiin.
Mamseli ei tahtonut mitenkään saada päähänsä, että kannattais käydä Kirkkonummen köyhiä katsomassa. Vihdoin hän kuitenkin myöntyi ja Elsa läksi. Sairaalassa makasi Heleena sängyssään. Hän nukkui, vaan heräsi, kun Elsa astui vuoteen viereen. "Kas kun Elsakin on tullut tänne!" sanoi sairas ihmeissään.
Heleena tahtoi langeta polvilleen, mutta nuorukainen kavahti ylös salaman nopeudella, tarttui häntä vyötäisistä kiini ja likisti häntä sydäntään vasten. "
Toista viikkoa viipyi Elsa Heleenan mökissä. Sillä ajalla olikin Heleena niin paljon vahvistunut, että saattoi kärryn tärinän kestää ja matkustaa kaupunkiin. Elsa oli myynyt päällysnuttunsa toiseen torppaan saadakseen hevosta, jolla vietäisiin sairas lasareettiin. Nuttu sopi mainiosti tämän torpan tyttärelle, ja sen hinnalla oli torppari valmis Heleenaa kyyditsemään.
"Siinä on myöskin ihminen; puhuu kuin puolihassu", sanoi Heleena. "Eiköhän se puhunut niinkuin Elsan kiusaksi", tuumi vanhempi vaimo. "Jonkinlainen herjauksen tarkoitus siinä kait oli", sanoi Heleena.
"Et saa jäädä, Kaaprieli," sanoi Heleena: "itsesi tähden en salli sitä. Hyvästi! kenties iäksi.
Heleena liehueli kun hempeä hengetär hänen ympärillään. Koko hänen olentonsa oli käynyt varmemmaksi, kaino sydämensä ei vavahtanut enään jokaisesta liikutuksesta. Hänen sielunsa, joka sitä ennen oli niinkun joku noita harppuja, joilla tuuli soittelee epämääräisiä, ihmeellisen ihania, katkonaisia, pikaan raukeavia säveliä, oli nyt saanut mielialansa.
Uudelleen lennätti tuuli vainiolta kyntömiehen säveliä: Rintani on kuin järven jää, Kukapa sen viimeinkin lämmittää? Kuuletteko miten karahtelee kevättä kaipaavan kansan rinnassa kirsi! Sulina lainehtii jo järvemme, mutta monen rikkaan sydämen syvyyttä peittää routainen jää; niin ei siellä kuvastu ehjänä isänmaamme rannat kukkineen, taivas tähtineen, huomautti apulainen. Oi, Heleena!
Me siis olemme velkaa toisillemme, huomautti neiti. Niin, rakkautta, tunnusti ylkä. Me tarvitsemme toisiamme. Niin, rakastaa. Se tuntuu niin keveältä. Se sitoo meidät toisiimme. Mutta meitä eroittaa vielä epätieto, epävarmuus, valitti Heleena. Joka on alkanut, voipi myöskin päättää. Me voimme elää toivossa, vakuutti kanttori. Todellakin, rakkaus, joka on voinut pelastaa minut kuolemasta
Päivän Sana
Muut Etsivät