Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Hän ei tuota sen enempää nyt ensi silmänräpäyksessä ajatellut; hän tahtoi Liinan silmistä lukea, mitä se Liinassa vaikutti, tämä eukon sanoma. Mutta Liina ei muistanut nyt Heikkiä. Amanda oli saanut koko hänen huomionsa, sillä kapteenin tytär seisoi siinä vaaleana kuin kuolema. Hänellekään ei, näetsen, ollut tapaus Rytilässä ennen hänen syntymistään tuntematon.
Nyt hän ei muistanut Heikkiä enää, ei isää, äitiä eikä kauppias Luikarista. Myöskin veljet, joista kaksi oli kotona, haihtuivat hänen mielestään. Kaikki suli kotoiseksi, riuduttavaksi mielialaksi, mistä vain mummon tyynet, kupariset, mutta ikäänkuin kirkastuneet kasvot ilmi elävinä pilkistivät. Jaana ei lukenut enää. Hän itki.
Viime talvi, sehän se ainoastaan oli ollut niin vaikea. Eevi sairasteli, ja selkkauksia oli seurakunnassa alituisesti. Ikävä ympäristö ja Heikin ankaruus, kaikki synkistytti Eevin mieltä. Siitä sitten johtuivat epäystävälliset sanat ja loukkaukset. Eevin kävi sääli Heikkiä ja sääli itseänsä. Miksi olikaan elämä semmoista? Miksi se vaati niin paljo? Eihän sitä täyttää jaksanut.
Hänen eteensä ilmestyi Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein saarnasi parannusta nuorille. Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä Niilo Iisakin hukkumisesta...
Heikki oli heille vain "tunnettu henkilö", jonka kanssa he mielellään olivat tuttuja. Mutta kun he jostakin näin iloitsivat ja heittäytyivät jokapäiväisiksi, eivät he silloin Heikkiä ajatelleet. Hän oli aivan ulkopuolella heidän elämäänsä.
Hän oli varma itsestään ja Antista myöskin! Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan näkösällä... Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai otaksuisiko Antin erehtyneen?
Sitten on parasta että pitää wähän hajusuolaa nenän alla, niin pian siitä mies toipuu. Kyllä minulla itsellänikin on useammasti kuin yhden kerran ollut niin raskas pää, että on täytynyt maantien ojaan maata panna, enkä ole koskaan sen parempaa apua tarwinnut kuin hiukan hajusuolaa", puhua höwelsi mies läheten samassa Heikkiä.
Annan kamarissa selitti provasti nuorille kuulioilleen kristin-oppia. Siellä näinä hetkinä nähtiin kapteenin tytär ja Liina ja provastin otto-poika Heikkikin. Amanda oli Liinalta kuullut Heikin elämä-kerran, ja elävällä kuvituksellaan kuvaili kapteenin tytär itselleen ne omituiset kohdat, missä Heikki oli ollut. Seuraus tästä oli se, että Amanda mielihyvin näki Heikkiä.
"Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka minä Heikkiä epäilin..." "Jos ei tahtonut sanoa?" tuumi Hanna. "Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni vaatii.
Kun Heikkiä pitäjällä kiitettiin, kun hän saarnasi niin, että sanankuulijain sydämet vapisivat, ja pahan vallat tuntuivat järkkyvän perustuksiltaan, täytti autuas ilo Eevin sydämen, ja kyyneleet nousivat hänelle silmiin, hänen ajatellessaan että se oli hänen oma Heikkinsä, joka tuossa puhui, hän, joka sulkiessaan Eevin syliinsä sanoi olevansa rikkaampi maailman mahtavinta ja onnellisempi sadun sankaria.
Päivän Sana
Muut Etsivät