Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Heikki olisi silloin tietysti naurahtanut ja ohimennen sanonut, että se on vain vanha muisto isältä. Mutta pelkästä ajatuksesta Heikki otti viulunsa seinältä, pani sen koteloon ja työnsi sängyn alle Vasta juuri ennen maatapanoa hän huomasi pöydällä jotain, jota siinä ei tavallisesti ollut. Se oli kirje, avaamaton, iltapostissa tullut. Heikkiä hytkäytti. Hän avasi kirjeen vähän levottomana.
Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin. "Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa", virkkoi hän. Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään, että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa. Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
Miehestä mieheen, talosta taloon kulki Heikki rahoja keräillen ja innolla ihmiset suosiwat hänen hankettansa. Muutamassa paikassa tuli nimismies, Longman ja Rommander Heikkiä wastaan. "Kuinka sinä niin raakamaisesti ja sikamaisesti itsesi näytät, kun wiime perjantai=iltana olit niin juowuksissa, ettet päässyt seljältäsi ylös?" sanoi nimismies Heikille tuimasti.
Monet vähäpätöisemmätkin leikkuuttivat samalla lailla, mutta nämä olivat niitä, jotka ovat aina näkösällä. Eräs heistä töytäisi vahingossa Heikkiä tullessaan peilin ääreen, mutta pyysi samassa niin kohteliaasti anteeksi, että Heikki meni aivan punaiseksi hämmennyksestä Lähtiessä Olli otti tahallaan Heikin vilttihatun päähänsä ja jätti hänelle oman sylinterinsä Heikin estelystä huolimatta.
Siinä kohden oli hänen elämänsä ratkaistu. Oli yksi tie ja se oli selvä: hänen täytyi voittaa pikkumaisuutensa, täytyi taas oppia ajattelemaan ja tuntemaan rohkeammin piirtein, oppia olemaan yksin, kylmänä, lakata tavoittamasta yksityisten rakkautta! Samassa ajoivat hänen ohitsensa avonaiset vaunut. Niissä istui Fanny veljensä Artturin kanssa. He eivät huomanneet Heikkiä.
Kotona tehtiin heinää. Väki oli iloisella mielellä, lauleli ja luikkasi niityllä. Mutta Heikkiä painoi outo alakuloisuus. Eräänä poutaisena päivänä, kun hän istui ylhäällä ullakkokamarissaan, joka oli erityisesti häntä varten järjestykseen pantu, koputettiin ovelle hiljaa, ja Liisa astui sisälle.
Mutta nyt hän keskeytti äkkiä puhetulvansa, katsahti pitkään Heikkiä ihan silmiin: "Kuulehan Heikki, et sinä ole oikein hyvilläsi!" Mutta Heikki ei tuntenut halua tehdä hänelle tiliä suruistansa.
Kaikki nämät pahat sanomat Dorothea huolellisesti ilmoitti mitä mustimmalla tavalla, ja ainoa lohdutus, jonka hän pelästyneelle rakastajalle antoi, oli se, että isäntä oli käskenyt Heikkiä rauhallisesti Perth'iin jäämään ja luvannut pian laittaa sanomia. Tämä peruutti sepän ensimmäisestä päätöksestään, kohta myös lähteä Vuoristoon heidän kohtaloonsa osalliseksi, tuli, mikä tulikin.
Tyvenesti astui Liisa suru huoneeseen ja katseli mitä jälkeä siellä oli tullut sekä pistäytyi katsomassa Tyyraakin. Mutta nähtyään hävityksen kauhistuksen syöksyi hän kuin raivostunut kohti Mikkoa ja Heikkiä, jotka löysivät jalat alleen.
Tämä oli enemmän kuin nimismies wirkainnossaan kärsi. Sananlausumatta löi hän Heikkiä poskelle niin paljon kuin jaksoi; se käwikin täydestä, sillä nimismies oli iso ja rotewa mies. "Wai wielä sinä tässä suutasi pieksät ... siitä minä annan. Oletkin joka paikassa suuna ja päänä, ja sanomalehtiin rääkkymässä, mutta nyt laskeentuikin onnesi aurinko", sanoi nimismies tulistuneena.
Päivän Sana
Muut Etsivät