United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Esaa tuodaan ulos kantaen, Hautalan Janne yksin pääpuolesta pitelee, toiset jalkapuolesta. Esa lasketaan jalkeilleen porstuassa. Siellä ainoastaan muutamat kynttilät himmeästi valaisevat. Ihmiset kuhisevat, tungeksivat. Melkeinpä luulisi noiden Hautalaisen silmäin voivan katsoa läpi ikivuoren tuossa, kun hän Esaa silmillään mittelee.
Miehet eivät näyttäneet olevan vähintäkään peloissaan, vaikka elokeksi tekikin vaarallisia käänteitä Esan kädessä. »Sano pois mutkailematta», alkoi Tamppilan isäntä, jonka tuo liinaharja hevonen oli ollut. »Mihinkä sinä panit sen mun hevoseni? Sinä sen kuitenkin otit, kun kerran tämän Hautalaisen hevosen tilaan jätit.»
Hän toissapäivänä leipoi aivan sitä varten viisi rukiista kyrsää, mutta ukko ei niihin käsin koske. Nyt hän pyytäisi, että nimismies puhuisi isännälle, kun ei se muiden puheesta mitään huoli. Grönberg palasi selittämään, että Hautalaisen puolelta on liian yksipuolista kovapäisyyttä kieltäytyä sairaanakin syömästä puhdasta leipää yksistään sen vuoksi, ettei kopukoissakaan muuta ole.
Joko on hätää, että tässä varastetaan?» ja vei papereita kanttorille. »Mitäs ne paperit ovat? Mikä paperien ja velkakirjain hoitaja sinä olet? Onko siinä Hautalaisen velkakirjat?» kyseli Mikko ja astui likemmäksi pöytää. Kanttori ilmoitti, että siinä on niitä. Mikon sapettunut mieli keksi yhtäkkiä sopivaksi sanottavaksi: »Ei ne ole siinä kaikki!»
Esa katsoi Hautalaisen silmäin läpi, olisiko siinä jotain vilppiä. »Minä en juuri kehumisia kärsi», virkkoi hän hymyillen, »mutta te olette pitänyt minua *huononakin* miehenä ja minä olen melkein näihin asti ollut siinä luulossa, että vieläkin pidätte...» Hän lopetti siihen. Janne otti tupakkatamineet taskustaan. »Olet erehtynyt... Mutta pannaan piippuun tästä ja unohdetaan ne vanhat.
Viime vuorokausien alinomainen tuskallinen jännitys, levoton ahdistus ja kauhistavimmat olettamiset olivat väsyttäneet Hautalaisen siksi, että hänen tajunsa nyt ikäänkuin nukkui, vaikka silmät olivat auki. Jonkinlainen välinpitämätön yhtäkaikkisuuden tunnelma kääräisi hetkeksi levoittavien siipiensä suojaan kärsivän sielun.
Esa oli ensin kuin tajuton, melkein tahdottomana näkyi antavan itseään kuljettaa. Mutta jo heräsi, kiljahti, tarttui hänkin Hautalaisen rinnuksiin ja polkaisi jalkaa... Toisetkin taas Esaan kiinni käyvät. »Pois tieltä!» Hautalan Janne huudahti. Ihmiset lakosivat syrjille ja toisiin huoneisiin.
Kuvernööri katseli ihmetellen edessään seisovaa vanhusta, joka puhuessaan oli hänen silmissään kasvanut päätänsä pitemmäksi ja lopetettuaan katseli häntä järkähtämätön, mutta samalla surunvoittoinen ilme silmissä. Hautalaisen puhe, ryhti ja katseet herättivät kuvernöörin sielussa varmaankin uuden tunnelman, myötätuntoisuuden puuskan. Hän astui Jannen eteen ja tempasi tämän käden omaansa.
Hän toivoi, että hänen miehensä menisi pois, väen luokse, jotta hän saisi tilaisuutta rauhassa polvistua ja ääneensä huutaa. Mutta isäntä makasi hievahtamatta, ja kasvojen ilme muuttui yhä synkemmäksi. Hautalaisen piippu oli sammunut, mutta hän ei ajatellut sitä. Silmät olivat auki ja tuijottivat eteenpäin, ne eivät kuitenkaan näyttäneet katsovan mitään erittäin.
Kun hän oli sen saanut sanotuksi Annikalle ulkona, tuli hän jälleen hyvälle tuulelle ja meni vihellellen kamariin. Sillä hän ymmärsi saaneensa pureksia Annikkaa oikein sydämeen asti. Sillä aikaa oli emäntä kamarissa selittänyt toimitusmiehille syyn, miksi vainaja oli antanut Hautalaisen velkakirjat tytön haltuun, että ei niitä ollut aikomus salata.