Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Lautamiehenäkin oli ollut, mutta oli kerran oikeuden edessä solvannut entistä nimismiestä Lindblomia siksi pahoin, että siitä syntyneen kanteen johdosta poukahti laudalta. Ei siitä Lindblomikaan tosin paljoa hyötynyt, sillä Hautalainen nosti häntä vastaan kanteen useista virkavirheistä. Juttu monien mutkain perästä päättyi siihen, että Lindblom menetti virkansa.
»Onpa vaarikin liikkeellä», Hautalainen sanoi katsellen toisaalle. Vastaamatta tähän virkkoi äijä: »Tämä yö vie kaikki.»
Pieni, hintelä Stenfors näytti alkavan pelätä, otti paperin ylös ja selitti vielä, ettei hän ollut sitä heittänyt, vaan Hautalainen. »
Sinä nauroit sillä, ettei mulla ole parempaa hevosta. Sitä minä en kärsi. Ja samalla kun sinä kerran *nauroit*, ajattelit sitä, että meille tulee ryöstöhuutokauppa, ja sitä, kun Hautalainen...» Esan valtasi niin kiukku, että hän pyöritti vain hammasta purren päätänsä. »Mutta olkoon nyt», jatkoi hän, ja ääni tuntui itkunsekaiselta. »Kun sinä pelkäät, niin olkoon anteeksi.
Mutta sitten Juho oli taas melkein levollinen. »Hyvä oli, ettei kiukutellut!» hän jupisi, ja sellainen hämärä välinpitämättömyyden tunne valtasi kokonaan. Hautalainen tapasi Esan nimismiehen pihassa. »Täällä se Esa nyt on», sanoi Hautalainen jotain sanoakseen, pannessaan hevosta kiinni.
»Tässä muutamia vuosia takaperin», jatkoi Hautalainen, »varastettiin kerran aivan samalla tavalla Savilahden aitasta sianlihat, useampia vartaallisia leipiä, kaikki jauhot ja vielä viiden tynnyrin paikoille rukiita.» »Tuliko selville, kuka varasti?» »E he hei», nauroi Janne, »täällä kun oli silloin vielä sen Lindblomi-parka nimismiehenä.»
Ja julmistunut mies tempasi Esan kuin lapsen... Kattoa piirtelevät tämän saappaankannat, sieltä jyrähtäen lattiaan selkäpiilleen, että mäsäksi luulisi rutistuvan jokaisen luusolmun. Kolmeen kertaan uudistuu tuo entisajan miesten mahtava mestarinäyte. Lattialle on jäänyt avaraa tilaa, ihmiset lyyhistelevät sivuille, pois edestä. Vihdoin hellittää Hautalainen. Esa saisi nousta, mutta ei nouse.
Erään tuollaisen yskähdyksen kuultuaan viereiseltä saralta kohotti Hautalainen päätänsä sinnepäin. Ja niinpä hän näki siellä Rauhalan ukon pään piippoilevan, luulipa erottavansa sen hopeanharmaan hiuksien värinkin. Ikäänkuin tuo huomio olisi nostattanut jotain innostavaa taikka lohduttavaa tunnelmaa Hautalaisessa, ryähti hänkin ja otti muutaman askeleen mennäkseen Rauhalan äijän luokse.
Hautalainen otti lakin jälleen päästänsä, kääntyi takaisin ja sanoi äänellä joka vapisi: »Minä olen nähnyt jo ennenkin ihmisiä ja ollut asioissa sellaistenkin kanssa, joita sanotaan herroiksi, ja olen minä tapellutkin niiden kanssa, mutta en minä ole ikänä vielä nähnyt, että kaksi nuorta miestä viitsii rakkikoirana haukkua puolivälissä seitsemääkymmentä olevaa äijää.»
Kaikki nuo seikat johtuivat nyt tuossa maatessa mieleen. Takaussitoumukset, toinen toisensa jälkeen, alkoivat yhä varmemmin näyttää omilta veloilta. Ja vaikka hän koetti pitää pystyssä vanhaa horjumatonta kurssia, että »kyllä Hautalainen aina asiansa vastaa», niin mielikuvitus tuntui kuitenkin niin horjuvalta, että karsi selkäpiitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät