Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Hän meni hautausmaalle, ikäänkuin sanomaan jäähyväisiä äitinsä haudalle ja mielensä tuntui tänään erinomaisen raskaalta. Vaihdokas luuli syksyilman alakuloisuuteensa syyksi, sillä vinheä tuuli pudotteli tuontuostakin sateista liejuiselle tielle kellastuneita koivun lehtiä ja taivaskin oli synkässä pilvessä. Hautausmaan näkö sopi hyvin yhteen hänen alakuloisen mielensä kanssa.
Näät laulun kun kulkevi ruhtinas, hän käy kuin kruunattu kuningas, ei hoida hän aarteitaan kuin saita, tää lemmen ja toivojen valtias: hän loihtee ruusuja, verhoo maita, hän syttää rintoja toivekkaita ja urhojen haudalle, itkien hiljaa, hän kylvää muiston ja maineen liljaa.
Työnsä päätettyään Manni pyysi Maissia tulemaan kanssansa äitinsä haudalle. Mielellänsä Maissi lähti hänen kanssansa. Vakavina kulkivat molemmat, kunnes tulivat haudalle. Täällä alkoivat kyyneleet vieriä Maissin poskille, ja Manni lausui syvästi huoaten: »Junno raukka, missä hän lienee?»
"Melkein kaikki lähitienoilta ja monta ystävää kaukaakin tulivat saattamaan isoisää haudalle. Olin ylpeä kunniasta, joka hänelle osoitettiin, ylpeä siitä että yksin kävelin arkun takana ja että minä olin läheisin hänen omaisistaan, mutta sydämmeni oli surusta pakahtumaisillaan. Lapsen suru ei ole kestäväinen, mutta häntä en koskaan unohtanut. "Keskusteltiin kauvan siitä, minne minä nyt joutuisin.
Tämän kiven pystytti sille haudalle, joka kätkee hänen kuolevaiset jäännöksensä, yhtä synnittömän lapsen rinnalla, ne, jotka enin häntä surevat ja kaipaavat. "Sallikaat lasten tulla minun tyköni."
Sehän on palanen seepiavärimaalausta; .... käsi, joka ripottelee ruusuja .... haudalle, luulemma. Enkö ole nähnyt tuota ennen jossakin, mutta eheänä?» «Olette kyllä! Kyllä! Se on nainen ruusupensaan luona, jonka lapsena lahjoitin Saaralle. Saara elää! Katsokaa! Tähän hän itse on kirjoittanut.»
"Nainen synnytyskivuissa!" "Varas työssänsä." "Etuvartian huuto!" "Murhamiehen astunta!" "Oi! noita iloisia yön ääniä!" "Veli, veli, astukaamme esiin ja vaeltakaamme ympäri maailmaa." "Me olemme nähneet kaikki. Minun tekee mieli maata täällä ja kuunnella haukkuvaa koiraa. Se soitanto sopii haudalle." "Oivallinen ja erinomainen tosiaan. Sinä olet laiska.
Nämä talvet olivat asuneet hänen omassa sydämessään. Surullisen rauhallisena seisoi Lauri sillä hiekkavieremällä, joka peitti hänen vaimonsa ruumiin. Myrskyt olivat vieläkin kaataneet muutamia mäntyjä haudalle. Ei mikään ihmissilmä voinut huomata epäluulonalaista jälkeä, joka voisi saattaa rikoksen ilmi. Lauri seisoi siinä kauan ajatuksiin vaipuneena.
"Saattoväki oli niin musta ja surullinen", hän jatkoi, "ei sanat lainkaan sopineet siihen." "Se saattoväki meni haudalle", sanoi Thekla, joka oli meillä. "Toinen saattoväki, jota emme voineet nähdä, lähti taivaasen. Kiiltävissä, valkoisissa vaatteissa pyhät enkelit kantoivat autuaan sielun taivaasen ja lauloivat matkalla tämänkaltaisia virsiä, sillä välin kuin me täällä alhaalla itkimme."
Se oli niinkuin sinetti siihen, mitä Antero viime aikoina usein ja haudalle tullessa viimeksi oli tämänkin tehtävän suhteen tuntenut ja miettinyt. Se on tämä Suomen kansan kulku aina ollut semmoista sydäntalvella taivaltamista. Tulee usein tuisku semmoinen, ettei auta, täytyy säätä pitää missä erämaan majassa sattuu. Täytyy välistä päiväkausia säätä pitää.
Päivän Sana
Muut Etsivät