United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enkö minä ole tänään istunut erään kanssa, joka aivan näytti siltä, että hän ei ole ikipäivinään ollut yhtään parempi tätä Aldoni-Pignatellia? Ja nyt valtasi hänet harmin ja häpeän tunne sekä samalla koti-ikävän tunne niin voimakkaasti, että hän luuli sydämmensä halkeavan. Ei, loppu tästä piti tulla, hänen täytyi lähteä kotiin.
Menin kammariin. Toverillani oli siellä jo kampsunsa koossa. Aikoiko hän todella lähteä? Hänen täytyi. Asiat vaativat. Olisi oikeastaan pitänyt lähteä jo eilen. Yön selkäänkö? Yöllä on rauhallisempi ajaa. Jahah, jahah, minä kai vielä jään. Jää sinä vain. Oli se nyt harmin paikka. Noo, mitäs siitä, sanoi hän pakotetun tyynesti. Sama se, kunhan sai otella. Sehän on pääasia.
Emäntä poistui nyt pirtin puoleen ja kun hän siellä kertoi lääkärin puheet, niin kaikkien kasvoista katosivat harmin väreet. Ketterämpänä kuin tavallisesti ennen isäntä lähti Osmoa valjastamaan lääkärin kärryjen eteen ja ohjaksia käsissään pidellen seisoi Osmon vieressä, kun lääkäri oli vielä syömässä.
Ja koska hän vihdoin oli viskeytynyt sen kuolemasta, otti hän pedon niskasta kiini ja laahasi perässänsä sitä pitkin tietä. Matkustajamme kaipasi nyt vasta piippuansa, tappeluksessa kadonnutta; vaan sitä oli kuitenkin enään vaikea etsiä, ja suden turkki sai palkita harmin.
»Kuinka Tuomas semmoista uskaltaa!... Vaikka itse oli kyökissä!» yritti hän kuin neuvottomana, mutta Tuomas vain sylkäisi, ja ikäänkuin suuriin renkimiehen etuoikeuksiinsa tässä siveellisyys-asiassa vedoten, arveli ruumiillisesti veltosti, mutta henkisesti varmasti: »Jaa ... mutta se on toista renkimies ja toista pappi...» Ja tästä se nyt heitti uuden harmin Pöndiselle.
Niin hänen hautaansa ei kaunistane kyykäärme Viscontin, Milanon herran, kuin kaunistanut kukko ois Galluran.» Näin puhui hän, ja kasvoillansa oli tuo leima harmin oikean, mi palaa rajusti voi, mut kahleitaan ei katko. Ma silmilläin sit' ahmin taivaankantta, miss' ovat tähdet hitaisemmat, niinkuin on pyörä hitain liki akseliaan.
Ja oli rovastilla harmin paikka sekin, kun oli halla viime syksynä pannut hänen rukiinsa. Syy oli tietysti se, että suurin osa suota oli viljelemätön ja ojittamaton ja huokui kylmyyttä hänen saroilleen.
Tyytyväistä, hiljaista ja rauhallista olikin se elämä. Ei se aika koskaan pitkältä tuntunut. Työn perästä aina levättiin ja lepäämisen perästä tehtiin työtä, joten ei koskaan ikävän ja harmin hetkiä kerinnyt tulemaan. Niin ne menivät viikot, kuukaudet ja vuodet yhä hiljaista ja tyyntä menoansa toinen toisensa jälkeen, näkymättömään ijankaikkisuuteen. Vesisateita oli kestänyt muutaman viikon.
ja maasta huutaa tomu vainajain: »ei sillä kotoa, ei kansaa lain, ken pettänyt on isäin muistot, tavat!» Arvostelija-ystävälleni »Tää liiaks ajatellulta jo näyttää.» Niin viisaasti neuvot sa sinne ja tänne. Mut aatos ja tunne ne toisensa täyttää kuin jousi ja jänne. Siis laatkosi aatosta ahdistamasta, niin säästät sa itseltäs harmin ja huolen.