Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
«Ei, vaikka minä teidän tähtenne suututin maamme korkeimpia sukuja ja oman virkaveljeni. Teidän kamarinne on valmis; saatte muuttaa sinne milloin teitä haluttaa. Minä tahdon myös ilmoittaa, että me, Maria ja minä, aiomme lähteä Harmaalaan. Maria lähtee huomenna, minä pääsen vasta tämän kuun lopulla. Minä pyydän teitä poissa ollessani hoitamaan isännän tointa.
Mariakaan ei tuntenut Johannesta. «Huomenna tulee kapteini Leist Harmaalaan«, vastasi Maria, eikä ollut kuulevinaan Johanneksen sanoja. Mutta Johannes lähti huoneesta, lähti veneen luo. Maria seurasi häntä hyräillen, hyppien. Maria tiesi nyt, mitä hän varmaan oli tietää tahtonut. Maria oli onnellinen. Kun he tulivat rantaan, oli Harmaalan kirkkovene valmis lähtemään.
Rakas Anna, pidä salassa, mitä tuskin uskallan itselleni tunnustaa . Vaan minulla on asiaa sinulle. Minä lähden kotia, majuri ja Maria menevät Harmaalaan. He tahtovat sinua kotimieheksi poissa ollessaan«. Anna painoi käsiänsä rintaansa vastaan.
«Hän on tottamaarian sairas«, oli väki kirkkomaalla sanonut; niin hän on kuin haudasta noussut«. «Mikä hänen nyt on? Muut herrat menivät niinkuin ainakin pappilaan kirkkoherran nimipäivää viettämään; mihin maisteri menee?« kysyttiin. «Harmaalaan«, oli Johannes vastannut. «Antakaa minun tulla soutamaan teidän venettänne?» oli vanha ukko pyytänyt. «Minä pääsen yksinkin«, vastasi Johannes hänelle.
Me palaamme hetkeksi Harmaalaan. Siellä tapaamme Marian; hänessä näemme tunteiden vallan. On ilta. Vanha parooni ja majuri kulkevat edes takaisin lattialla. Molempain kasvoissa asuu syvä suru. He eivät puhu, he ovat ääneti; mutta väliin pudistavat he päätänsä ja silmäilevät Klausta, joka pöydän ääressä istuu ja kirjoittaa. «Nyt on elokuun toinen päivä«, sanoi vihdoin vanha parooni.
Parooni, jonka järki ulottui seuraamaan Johanneksen kuvituksia ja arveluksien juoksua pitemmälle kuin majurin, näki tässä töllin lapsessa pian eriskummallisen Luojan rakastetun ja kun Johannes tiesi pitää syvänä salaisuutena varsinaisen syyn, jonka tähden hän oli tullut Harmaalaan, sai hän paroonin unhottamaan entiset ajatuksensa hänestä.
Parooni Klaus istui liikkumatta vaaleana tuolillaan. Naisväki hautoi kylmillä kääreillä Marian otsaa. Maria makasi yhä vaan tainnuksissa. Heti oli lähetetty Turusta lääkäriä noutamaan. Vanha parooni pelkäsi majurin nuhteita, joihin tällä ehkä olikin syitä. Hän kirosi itsekseen tyhmyyttänsä, kun hän Harmaalaan Marian kutsui.
Tänään tahi ei koskaan! Puolen tuntia on kulunut. Jo kulkee vähäinen vene R järvellä, kulkee lähellä tuon ihanan saaren rantaa, jonka kaunis kuusikko näkyy Harmaalaan. Ei ole usein veneellä Harmaalasta Kuusiston saaren sivu kuljettu. Kuuset ikäänkuin kutsuvat: «Tule tänne!
Minä olen kesäsydännä aikonut käydä vanhempaini luona«, sanoi Johannes. Itsekseen liitti hän: «Ja Metsämaasta ei ole penikulmaakaan metsän poikki Harmaalaan«. Tämä Johanneksen lause ei ollut majurille mieleen. »Kenen saan minä nyt taloni vartiaksi, kenen, johon uskallan luottaa?« kysyi hän.
«Hän on sairas«, arveli Aappo. «Ei terveen ihmisen kasvot ole tuollaiset«. «Minun on nälkä!« kertoi Johannes. Alkavan päivän aurinko rupesi metsän yli nousemaan. Se näki, miten maantiellä lanko avasi langolle matka-arkkunsa ja kuinka Johannes ahnaasti kuoletti nälkäänsä. «Mikä sinun on; missä olet ollut?« kysyi toistamiseen Sakari. «Miks'et mene Harmaalaan enää? Oletko käynyt Metsämaassa?«
Päivän Sana
Muut Etsivät