Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat maahan?» Tyttö käänsi katseensa maahan. »Viidentoista herra.» Lempeämpi tunne oli uudelleen heräämäisillään Boleslavin mielessä, mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo tukahutti sen kohta. »Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren hampaitaan. »Kyllä, herra», vastasi tyttö levollisesti. Boleslavia puistatti inhon puuska. »Kuinka suuri oli palkkasi?»
Välistä kääntyi se päin ja näytti hampaitaan; mutta turhaan, joukko ei siitä huolinut; uusi pako, uusi ajo! Jo viimein saatiin tämä vainottu raukka ahtaaseen umpisopukkaan kahden huoneen väliin. Siellä ryhdyttiin sitä ahdistamaan kepeillä, kivillä ja jääpalasilla.
Sen verran minkä yhä enenevässä iltahämärässä saatoin nähdä, hänen koko olentonsa, kiireestä kantapäähän, tärähti, ikäänkuin joku sisällinen kipu olisi tahtonut häntä kureeseen vetää, ja samalla kuulin hänen hiljaisesti vaikeroivan. Mutta kohta hänen muotonsa taas muuttui melkein hurjaksi, silmät säihkähtivät kummallista tulta, ja minä kuulin, kuinka hän hioi hampaitaan yhteen.
Ja nyt kun ovat rahat menneet joka penni vanhoihin ukko-vainaan velkoihin, niin jos jäisi kotiin, niin ei voi maksaa. Jos lähtee tienaamaan, niin ei voi maksaa. »Voi minua onnettomista onnettominta», huokasi Antti kipeästi hampaitaan kirauttaen palatessaan käräjistä ja ajatellessaan sen tuomion painoa. Ei voinut tulla sinä iltana kotiin.
Ja Jeanne, joka hampaitaan yhteen purren ei voinut pidättää huudahduksiaan, ajatteli koko ajan Rosalieta, joka ei ollut kärsinyt lainkaan näin, joka tuskin oli valittanutkaan ja jonka lapsi, äpärä lapsi, oli tullut maailmaan vaivatta ja tuskitta.
Hampaitaan kiristellen ja nyrkkiään puiden minulle poistui hän oikeussalista, uhaten minulle kauheinta kostoa, jos hän vielä kerran saisi minut käsiinsä. Mutta Rabokparka ei minua sitten enää milloinkaan kouriinsa saanut, vaan hänen ystävälliset toiveensa jäivät toteutumatta, ja luultavasti emme nyt enää toisiamme tässä elämässä kohtaa.
Olivat niin vihoissaan, että hampaitaan kirauttelivat ja rystyitään yhteen hioivat. Meitä oli vain oman talon väki ja joku naapuri, heitä toista vertaa enemmän. Ukko istui rahilla sarkanuttusillaan, niinkuin se usein istuu, kyynärpäät polvia vasten ja pää käsien peitossa.
"Minä olen unennäkijä." "Sinäkö?" "Minä. Ettekös sitä ole tienneet?" Harlow huokasi. "No niin. Kävin tässä tuonoin, juuri Pietarin paaston alla, pitkälleni jälkeen puolisen ja nukuin. Siinä sitten on tulevinaan huoneesen musta varsa, ja sekös hyppimään ja hampaitaan irvistelemään. Niin oli musta kuin korppi." Harlow vaikeni. "No?" virkkoi äitini.
Niinhän tekivät vanhat Panutkin siihen aikaan, kun Kontokosken suvannossa kalastelivat, ja rauhan antoi miehille, sanotaan kalaonneakin suoneen. Rauhan antoi ja rauhan soi silloin, mutta nyt ovat ajat toiset, nyt on sotaa uhannut ja sotaa tahtoo. Ennen antoi omiin jumaliimmekin turvata, nyt niitä kukistaa tahtoo. Ennen hyväksi herkesi, nyt näyttää hampaitaan kuin peto. Kesyttäkää peto!
Ionen oletetun itserakkauden ja ehkä omansakin sokaisemana hän ei osannut kuvitellakaan, että Ione jo rakasti. Mutta hän pelkäsi vain, että Ionen tunteet Glaukusta kohtaan saattoivat helposti värähtää rakkaudeksi. Ja salaisesti hän kiristeli hampaitaan raivosta ja kademielestä ajatellessaan näennäisesti halveksimansa, vaarallisen kilpailijan nuoruutta, viehättäväisyyttä ja loistavaa esiintymistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät