Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Jos haettiin mies tekemään ämpäriä ja loukkuja, niin niitä piti tehdä niin suunnattomasti, kuin jos koko talo olisi ollut täytettävä ämpäreillä ja loukuilla. Sama oli rautakalujen laita, ja niistä ei tahtonut työ loppua, kun niitä ei täysijärkiset ruvenneet liikuttelemaan pienentämättä.
Näitä walitessa ei suinkaan oltu hienoja tuntijoita, kunhan waan oli wierasta, siinä oli kylläksi; niitä sitä ostettiin ja muoti=räätäleitä haettiin niitä pukuja pynttäämään; kun ne ylle saatiin, sittenhän oltiin muka "parempia ihmisiä". Tämmöisenä aikakautena kertomuksemme päähenkilö, Kämälän "Kaaperi" oli tullut yhdenkolmatta wuoden ikään.
Tyytyväinen oli nykyinen isäntä Iikkaan, niinkuin oli ollut entinenkin, jo kuollut vanhus. Ja hyvä ystävä oli nykyinen ruuna niinkuin olivat olleet kaikki entisetkin hevoset. Ne hirnuivat Iikan nähdessään, ja kesäisin kun haettiin hevonen laitumelta, meni Iikka ja hirnui, ja hevonen tuli, vaikka oli kellonäänen kantamattomissa.
Hän oli hakenut itselleen vaimon vanhasta Tyrvännäisten kylästä sillä vaikka suvut olivatkin ikiriidassa, tapahtui aina vaan vieläkin, että tyrvännäisten tyttöjä haettiin Veneh'ojaan emänniksi. Tämä vaimo oli synnyttänyt hänelle tyttären, mutta itse kuollut synnytykseensä, jota Heikki suuresti suri.
Mutta vanki luonnollisesti tarvitsi hoitajan, vaan siinä tuli vaikeuksia, ei kukaan tahtonut antautua "petturin hoitajaksi". Vihdoin haettiin eräs irtain paikkakunnalla oleksiva vanhempi pahanmaineinen vaimoihminen, "Mieron Saara", joka otti vangin hoitotoimen. Sitte kun huoneet olivat varustetut, kannettiin Jussi sänkynensä kortteeriinsa.
Tohtorin käskystä oli Henrikille annettu korkean kuumeen vuoksi kylmiä puolikylpyjä suuressa kylpyammeessa, jonka rouva Forsberg oli jostakin hankkinut. Fabu haettiin joka kerta nostamaan häntä ammeeseen ja sieltä pois. Fabun rotevissa käsissä näyttikin laihtuneen Henrikin koukistunut ruumis todella pieneltä lapselta.
Mitenkäs kävi Honkalan kellokkaalle toissa syksynä! Emäntä sitä äkäpäissään lypsäessään se on semmoinen kärähkä koko Leena, vaikka on lautamiehen tytär niin, emäntä äkäpäissään kirosi sitä ja äläst' olla, lehmä alkaa piipertää pöheikköön. Sitä etsittiin sitten kotveroinen, mut' mitäs tyhjästä apua. Viimein haettiin minut Honkalaan ja minä päästin Perjakan metsäpeitosta.
Siitä kun Ingrid kotiin haettiin, oli kahdeksan päivää kulunut. Iltapuolella kävi Synnöven mieli entistään raskaammaksi. Niin monta päivää oli kulunut, eikä vieläkään uusia tietoja. Hän jätti työnsä ja istuutui seutua katselemaan, se kun tavallansa kävi puhe-kumppanista, sillä nyt hän ei viihtynyt itsekseen. Siinä istuessaan rupesi häntä uuvuttamaan, hän kallisti päänsä käsivarrelleen ja nukkui samassa; mutta aurinko paahtoi, eikä siinä levollista unta otettu. Hän oli Päiväkummulla vaate- ja makuu-luhdissaan; puutarhan kukkaset tuoksuilivat niin suloisesti, mutta niiden tuoksu tällä kertaa ei ollut entinen tuttu, vaan outo, ikäänkuin kanervista. "Mistähän tuo tulee?" arveli hän ja nojautui ulos avonaisesta akkunasta. Nytpä asia tuli selväksi: Thorbjörn oli puutarhassa ja istutteli kanervia. "Mutta mintähden, ystäväni, tuota teet?" kysyi hän. "Näethän, etteivät kukat ota hyötyäksensä," vastasi Thorbjörn askarrellen kukkatarhassa. Silloin tuli Synnöven kukkia sääli ja hän pyysi Thorbjörn'iä tuomaan ne hänelle takaisin. "Kyllä sen pian teen," vastasi Thorbjörn, keräsi kaikki kokoon ja lähestyi vasu kädessä; mutta ei Synnöve kuitenkaan luhdissa istunutkaan, sillä Thorbjörn läheni suoraa tietä. Samassa äitikin tuli näkyviin. "Mitä näkemäni pitää! Käykö tuo häijy Kuuselan poika sinun luonasi?" huudahti äiti ja asettui Thorbjörn'in tielle. Mutta tämä kumminkin tahtoi sisään, ja nyt syntyi ottelu heidän kesken. "
Miehissä haettiin Yrjöä ja kun löydettiin, niin niskasta vietiin hiekkakasalle, jossa Kalle häntä odotti.
Meiltä kiellettiin usein pienet ilomme ja meidät haettiin pois pihalta kuumaan tupaan lukua ja veisuuta kuuntelemaan. Mutta pääsyy oli kai siinä, että minä kouluun tultuani ja varsinkin ylioppilaaksi päästyäni irtauduin entisestä ja pääsin kiinni uuteen. Uusi oli samaa uskottomuutta ja vapaata ajattelemista, jota se niin usein on. Minusta tuli ensin epäilijä, sitten kieltäjä.
Päivän Sana
Muut Etsivät