Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ette ymmärrä minua, sanoi Attila, pää kumarassa. Minä teitä ymmärrän, puuttui Sprengtport puheeseen, mutta te olette haaveilija ettekä ymmärrä meitä. Olette nyt vankimme ja lain mukaan kuoleman mies. Mutta minun kauttani ette kaadu. Mitäs kapteeni Löfving sanoo? Löfving katsoi syrjään vastatessaan: Olen jo kerran ottanut hänen henkensä katkerammin kuin tappamalla. Kaatakoon hänet ken tahtoo.
Hän oli aina ollut haaveilija, hänen kauniit silmänsä näyttivät aina etsivän jotakin näköpiirin tuolta puolen, täydellisen onnen salaperäistä maata. Ja nyt kun hän ei enään ollut nuori, lisääntyi hänen levottomuutensa, oli kuin hän salaisuudessa olisi surrut sitä, ett'ei saa kokea tuntematonta, ennenkuin menee hautaan hyödyttömänä ja onnea vailla.
Voittehan arvata, miten tutuksi kaikki tulee, kun lähes kaksikymmentä vuotta on asunut samassa paikassa, kesät, talvet, vuodet umpeen, seuraten luonnon kehitystä.» »Oletteko haaveilija?» Aune heläytti iloisen naurun. »Onko luonnonihailija aina haaveilija?» »Eikö se ainakin ole hyvin tavallista.» »Luuletteko todella? Ajatelkaapa talviamme, miten ne reipastuttavat. Ne vaativat työhön ja toimintaan.
Eivät lapsi kulta. Ne ovat fakkimiehiä. Oletko sinä sellainen? En! Minä olen haaveilija. Ja nyt, niinkauan kuin olen sinun luonasi, onnellinen haaveilija. Minun on niin hyvä olla. Tahtoisin tähän kuolla. Ja kuitenkin tiedän, etten uskaltaisi sitä tehdä. Birger? Mitä? Rakastatko minua? Voisitko sinä rakastaa minua? Ihan täydellisesti tarkoitan. Sano, sano. En tiedä uskallanko. Ja mikset?
Kauneus täyttää hänen sielunsa. Hän toisin sanoin ei ole kauppanero vaan haaveilija. Sentähden taiteilijat jokapäiväisessä elämässä enimmäkseen ovat »epäkäytännöllistä» väkeä. He käyskentelevät ja katselevat taivaan pilviä, ajattelevat »turhia» ja näkevät linnoja ja eläviä olentoja pilvissä, mutta eivät huomaa, että heidän pitäisi tehdä työtä saadakseen ruokaa, asuntoa ja vaatteita.
Ja nyt toisen kerran, kun hänen poikansa, seitsentoistavuotias haaveilija, kieltäytyi kulkemasta uraa, jonka isä hänelle oli tasaiseksi ja helpoksi aukaissut, sen sijaan oikeutenaan vaatiakseen saada käydä omia, itse valitsemiaan polkuja... Kuinka ihmeellistä, että hänen, voimakkaan ja ylpeän miehen, joka koko nuoruutensa ajan oli pakottanut kaikki tahtoonsa taipumaan, viimein täytyi siitä luopua näiden kahden pehmeän, heikon luonteen vuoksi.
Mene tiehesi, tee tehtäväsi äläkä pyytämättäni sekaannu asioihini, virkkoi kenraali katsahtaen poikaansa synkästi silmiin... Haaveilija! lisäsi hän sitten heti lempeämmällä äänellä, aina pysyt sinä vain äitisi poikana! Mitä aiotte tehdä, isäni? Seurata saamiani käskyjä, vastasi kreivi Kustaa Bertelsköld. Keskustelujen alkamisajaksi sovittu hetki läheni. Oli kello kaksitoista päivällä.
Sinä olet haaveilija, joka et koskaan näe asioita niiden oikeassa reaalisessa valossa, sanoi Risto ja pani hiukan pettyneenä Anteron välinpitämättömyydestä pois piippunsa. Enkä tahdokaan nähdä! puhui Antero toisesta päästä tupaa, heitellen vaatteitaan sinne tänne ja niitä sitten taas keräten. Tahdon aina haaveilla, aina nähdä kaunista ja ihanaa, tahdon aina ! Aina minä sen Laurin laudalta lyön!
XIV. Voi, vähimmin tuottelias kaikista kuolevaisista on alakuloinen haaveilija. Vaikkapa myönnämmekin, että hän on vilpitön eikä tahallaan meitä petä, niin mitä hyvää hänessä on? Eikö hän alati esiinny täällä loppumattoman epätoivon opettajana ja hervottoman, sairaloisen kykenemättömyyden perikuvana? Hänen hyveensä on etupäässä semmoista, joka jokaisella lihassyyllä tuntee oman arvonsa!
Päivän Sana
Muut Etsivät