United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
SITTAH. Halveksituin turhuus voi halveksinnan kostaa, veljeni. SALADIN. Ikävä totuus! Mut tuo juutalainen, jos oiskin mies se rehti, joksi sulle dervishi hänet ennen kuvaili? SITTAH. Oh niin mik' onkaan silloin hätänä! Vain pelkurin, vain saidan juutalaisen varalle onhan paula viritetty, ei viisaan, rehdin miehen. Pauloittakin hän onhan meidän jo.
"Mikä nyt on hätänä?" huusi hän. "Tuossa on kaupungin karja, herra pormestari", sanoi Krum, "tuossa on meidän vankimme, tuossa on meidän arvoisa yleisömme, ja minä olen tässä viranomainen henkilö. Kaikki on kuin olla pitää". Nyt tuli myös kaupungin polisipalvelija juosten; hänellä oli se paha onni, että aina kuin valkea oli irti Neu-Strelitsissä, oli hän viimeinen, joka huusi: "valkea on irti!"
Mutta mikä on hänellä hätänä? Mutta katsokaa, teidän armonne, katsokaahan. Tämä on kovin hullunkurista! Ja vallaton kamarineitsyt remahti niin makeaan nauruun, ettei kreivitärkään malttanut olla ikkunan luo tulematta. Itsensäkin täytyi hänen hymähtää sille, mitä näki.
Kyllä minä teille annan kultasormuksia, annan kun annankin! Ja Juhani, se petturi, joka saa talosta palkkaa, hänet minä ajan pois talosta. Se heittiö! Kyllä minä hänet opetan kultasormuksia kanniskelemaan!» Ja emäntä torui ja rähisi niin, että koko kylä tuli katsomaan, mikä nyt oli hätänä. Samana iltana tuli myöskin lukkari kotia.
Mikä teidän on hätänä, kun on tuo yksi tytär vaan, ja hän joutuu tietysti pian naimisiin, ettei teidän tarvitse muuta kun käydä kahvilla vaan, mutta meillä kun on kolme poikaa, niin pitää kai yhdellä olla kamari, minne akkansa vie, jos niin pitkälle päästään. Kyllä tuo talojen rakentaminen yhtiöissä on mainio, en minä sitä voi kieltää.
"Mikä on hätänä, rakas isä?" kysyi Leena, joka tuli juosten askareistansa navetasta. "Pane ruokaa pöydälle, vatsani on tyhjä; missä äiti on?" "Odota rahtusen, ruoka on oitis pöydällä!
"Mutta, hyvä ihminen, mikäs sinulla on hätänä?" "August, hyvä August, tulipalo!" Pormestarilla oli juuri teelasi kädessä, mutta semmoisena kuin se teelasi oli, semmoisena se kirposi hänen kädestänsä lattialle, ikäänkuin olisi tahtonut ensimmäisenä soittaa hätäkelloa. Tulipalo? Mitenkä se oli mahdollista?
Taas Nokki ja aina vaan Nokki! Se on tietty, ryskin kyllä! SUSANNA. Mutta sitä ei saa tehdä, kuuletko? Hiljaan täytyy olla. Ahaa! Vai niin! Hyvä, ollaan sitten hiljaan. Mitä minä näen! Siihenkö käyt istumaan? SUSANNA. Kiusan kappale! Ettet häpeä! Ruveta istumaan kun työsi on kesken. No seisonmahan sitte. SUSANNA. Entäs huoneet? NOKKI. Mikäs niillä on hätänä? Eihän nuo karkuunkaan lähde.
Kun häneltä kysyttiin syytä tähän, kertoi hän seuraavan: Muuanna yönä hänen maata pantuansa lammastarhan vieressä olevaan majaansa, herätti hänet kirkas valo ja hänen asuntonsa katolta kuuluva kova kolkutus. Mikä nyt on hätänä? kysyi hän, varsin oudoksuen, ett'eivät koirat olleet häntä varoittaneet.
Olenko minä sievä?... Sepä vasta hauskaa onkin! Mikä nyt on hätänä? Olenko minä sitte niin peloittava? Mene nyt tervehtimään!... äläkä siinä ujostele. Hyvää päivää, Johanna! Hyvää päivää... En olisi tuntenutkaan sinua siitä kuin viimeksi näin... En olisi voinut aavistaa... Eikö olekin Johanna kasvanut ja tullut suureksi?... melkeinpä täysi-ihmiseksi. Kyllä on Johanna muuttunut...