Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Manu koetteli huokailla iltapuhteilla ja lähennellä, mutta puheisiin ei päässyt. Emännätön talo oli kuollut. Kun sitten lopulta alkoi aivan hullusti käydä, lähti Manu rovastin puheille, salaa, kenenkään tietämättä. Vuorelan väkeä ei näkynyt usein pappilan eteisessä, vaikka kyllä kirkossa. Tällä asialla oli syynsä.
Yksi ainoa kaipaus täyttää hänen sielunsa, nimittäin saada jälleen nähdä hänet, tuo rakas, joka juuri on noussut vuoteesta pitkän sairauden jälkeen. Hän kiiruhtaa sinne. »Eteisessä ei näkynyt ketään», kirjoittaa hän. »Se oli outoa entiseen verraten.
Toivo ja pelko taistelivat heidän sydämissään, eivätkä he vielä saattaneet uskoa, mitä hän heille sanoi. Silloin piispa avasi oven, kutsui sisälle vanhan, uskollisen Wolfin, joka sykkivin sydämin seisoi herttuan palvelijoitten kera eteisessä, ja sanoi: »Tässä on mies, joka kertoo teille enemmän asiasta». Wolf astui huoneeseen ja huudahti: »Hän elää varmasti.
Tyttö tuli hyvin myöhään illalla Krokelbyhyn takaisin. Mutta Sakrispa ei laskenutkaan häntä sisään. Ei pitkään aikaan: antoi jyskyttää ovea ... oli itse vaiti kamarissa. Viimein kuului Nelma tiedustelevan eteisessä, oliko Kukkelman kotona. Silloin vasta avasi Sakris oven. Rampa kyyrötti keinutuolissaan salaperäisen näköisenä. Ei virkkanut mitään. Epäluulo ja huoli kaiveli hänen sydäntään.
Kuninkaan henkilääkäri, joka koko päivän turhaan oli odottanut ilmoitusta kreivi Bertelsköldin kuolemasta, ei seuraavana aamuna enää voinut voittaa uteliaisuuttaan vaan meni sairaan luo. Milloin kreivi kuoli? kysyi hän eteisessä hoitajattarelta. Herra tohtori, vastaa matami nyökäyttäen päätään, hän on nukkunut koko yön ja äsken hän pyysi saada kupillisen lihalientä.
Jota Kertulle ei ollut vielä ikinä ennen tapahtunut, ja jommoista hän oli yhden ainoan kerran nähnyt tehtävän, nimittäin kerran vapaaherrattaren luona. Kun kapteeni palasi vierasta saattamasta. Kerttu kohta jo eteisessä kysyi kiihkeästi: Kuka se oli? Ja nähtyään Kertun ihastuksesta punehtuneet kasvot kapteeni sanoi muka välinpitämättömästi: Olipahan vaan tullut töitäni hakemaan.
Tyttö ei tosin tuosta paljoa välittänyt, hän meni milloin ja mihin tahtoi. Vaan silloinkin seurasi häntä salaisesti vakoileva silmä. Sattui joskus, että me tytön kanssa yhdyimme eteisessä, kun meillä molemmilla osui samoihin aikoihin olemaan kaupungille lähtö no, enhän tahdo väittää, ettei tuo olisi joskus sattunut tahallaankin.
Hän istui kokonaan syventyneenä hakemuskirjaan, jonka hän toivoi saavansa valmiiksi vielä tänä iltana, kun kuuli rattaiden kolinaa. He nauroivat ja puhelivat eteisessä, ja sitten Alette hattu ja päällystakki vielä yllään pisti päänsä ovesta: »Tässä nyt olemme, Jakob! Et voi uskoa, miten meillä on ollut hauskaa!»
Mutta kun he kaikki olivat sitten eteisessä ja lapset jo oven ulkopuolelle ehtineet, lankesi Elna äkkiä Antin kaulaan ja purskahti hillittömästi itkemään: Antti! sai hän vain soperretuksi kesken kyyneltensä. Antti! Antti ei vastannut mitään, vaan koetti hellävaroin irroittaa kaulastaan hänen käsivarsiaan. Antti! parahti Elna vielä kerran.
Ja sitten toti, sikarit ja kaasuilma. Ei epäilemistäkään, että elämä sitäpaitsi käy halvemmaksikin... Ja kun tulen kotiin, niin seisoo hän eteisessä, ja hymyilee minulle veitikkamaisesti ja arvelee, että nyt minä taas olen hänen vallassaan. Ovat ne naiset sentään hiton hauskoja.
Päivän Sana
Muut Etsivät