Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Kuin hän omantunnon soimausten ja epätoivon vallassa oli hänen jalkainsa juuressa, viimeistä iltaa kotona viettäessään, sai hän tämän sydämmen liikutetuksi, hänen vihansa tukahutetuksi, ylenkatseen karkoitetuksi ja herätti hänessä osanottavaisuutta ja kunnioitustakin häntä, onnetointa, kohtaan, sillä sitä rohkeasti ja kunniallisesti tunnustettu vika aina vaikuttaakin jaloissa ihmissieluissa.
Silloin juuri pappi käski väkeä kirkkoon ja viittasi Niiloa tulemaan mukaan. Vielä kerta kääntyi hänen katseensa tyttöä kohtaan epätoivon tuskaa ilmoittaen, sitten hän meni muiden kanssa kirkkoon. Silloin oli Sylvin mielestä kuin hänen elämänsä valo olin sammunut!
Kun tämä lausui Glycerian nimen, tuntui hänestä, kuin olisivat raivottaret hänen sieluansa ruoskallaan piesseet, hän kannusti ratsuansa, ja rientäen tuulen nopeudella, joutui hän Mesembrion kartanolle. Hymyillen tuli vanhus häntä vastaan oveen asti, ritarin kasvoista huomaamatta raivon, pelon ja epätoivon vaikuttamaa muutosta.
Hänet valtasi ahdistava epätoivon tunne omaa avuttomuuttaan ja turvattomuuttaan. Ei koskaan hän ole ollut sairas eikä tarvinnut toisen tukea.
Hiljaa ... kuiskasi Kaarlo, kun näki, että rosvot lähenivät, ja niitä oli kaksi, kuten majuri oli nähnytkin. Kaarlo kiinitti kättään revolveriin, ja siinä kuolleen asemassa odottivat he hetken toivon ja epätoivon raivoavilla tunteilla. Pian tuli ratkaiseva hetki.
Kaksi vuorokautta hän makasi rinta taukoamatta kohoten ja laskien tukahduttavien hengenvetojen työstä; ja näiden hengenvetojen ääneen yhtyi, yhtä säännöllisesti ja väsymättä, epätoivon kysymys, joka alati kierteli hänen vuodettaan: eikö tuosta loppua tulekkaan, eikö vapauttaja koskaan saavu?
Kahdenkymmenen paikoille nälkiintyneitä ja ryysyisiä haamuja, paleltuneita, uupuneita ja vertavuotavia viimeisen, melkein kaiken yötä kestäneen rynnäkön jälkeen, jonka he epätoivon hurjistuneella rohkeudella olivat torjuneet. Kaikki linnan ruoka- ja halkovarat olivat loppuneet. Viimeinen lehmä oli teurastettu, viimeinen lavitsa, jopa lasten makuusijatkin oli polttopuiksi särjetty.
»Kyllikki!» huusi Olavi, tarttuen kuin hukkuva hänen käteensä. »...ja sinä hetkenä sinä syleiletkin heitä ja suutelet heidän huuliaan!» päätti Kyllikki epätoivon kiihkeydellä, vääntäen kätensä kiivaasti irti ja ratketen itkuun. Olavi istui tyrmistyneenä. Nyt se oli sanottu se, joka hiipi kuin kirous hänen kintereillään ja levisi kuin näkymätön myrkky kaikkialle.
No, nyt se vasta on oikein äänellään! Ei luulisi onnenkaan osaavan laittaa niin lautasiaan myöten menemään. Oikein teki mieli huutamaan paljaasta ilosta. Antin mieli pysyi mustana ja synkkänä kuni syksyinen yö. Ei hän enää monta päivää viihtynyt kotona. Ei koti kodilta tuntunut. Isänmaan liesi kuitenkin häntä lämmitti, valaisi, viihdytti ja rauhoitti. Antti epätoivon vaiheella.
Hetkeäkään viipymättä tunkeuimme tiheikön ja piikkipensastoin läpitse, naarmuista, tölmäyksistä ja alituisista lankeemisista huolimatta, sekä saavuimme vihdoin lakealle tasangolle, joksi vuoren huippu oli muodostunut. Olin surkean uuvuksissa yht'aikaa ruumiillisesta väsymyksestä ynnä alituisista loukkauksista, ja heittäydyin maahan epätoivon tuskassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät