Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Anja puhuu aina Shemeikasta. Häntä odotetaan joka päivä tulevaksi. Ei tiedetä, milloin tulee ja missä on, mutta kaikki on valmiina, tulkoon milloin hyvänsä. Kun on syksytalven Ruijat ja Vienat miehineen kiertänyt nahkain ostossa, on kevättalvella tästä kautta jokavuotinen matkansa etelään. Kauan eivät jouda kotona viipymään, päivän pari, enintään viikon. Silloin on juhlat ja suuret karkelot.
Mahtoi olla ensin miehellä harja pystyssä, kun keksii laivan ja nousee siihen ja luulee saavansa sen pitää ja uskoo koko maailman voittaneensa, ja sitten tuleekin oikeat isännät ... eikä saa sen enempää kuin minkä hyvät herrat tahtovat annossaan antaa, ja ovat jo ehkä antaneetkin, enintään sikarin ja ryypyn.... On se nyt ihmettä ja kummaa, tämä maailman meno.
Ja kun huokailin ajatellessani, että olin enintään herännyt ja mietin näkyni outoutta, heikko, hiljainen ääni kuului ylhäältä lausuen 'Alroy! Minua vävähti, mutta minä en vastannut mitään. Minä luulin tätä mielikuvitukseni luomaksi.
Veripilkuista näin kuitenkin osuneeni. Enintään 10 minuutin kuluttua hiihdin taas koirista ohitse ja pääsin kantomatkalle: minä tähtäsin oikean etulavan taakse ja ammuin karhun juuri mennessä kuusivesakkoon. Koirat sivuuttivat minut ladatessani ja ajoivat nopeasti tiheässä kuusikossa, josta saatoin päättää karhun yhä vielä esteettömästi pakenevan, vaikka siihen jo oli 3 luotia sattunut.
Vaikka ei se kuulu vaihtuvankaan, vaan on aina kaksi markkaa ja penniä ... jos vaihtuu, niin vaihtuu enintään pennillä tai parilla, mutta sehän ei ole mikään asia se.... Niinpä niin, kun tulin ulos.... Minä seisoin ulkona ja odotin.... Hanna seisoi ulkona ja odotti. Jätittekö sitten venheen satamaan purjeet levälleen?
Kun näki, että ne olivatkin »ylioppilaita Helsingistä», niin katui jo käytöstään, sillä »ne ylioppilaat, aina ne hyvästi maksaa». Hän kiirehti ulos, mutta herrat nousivat jo rattaille. Tuota ne onkin nämä herrat ylioppilaita minä luulin teitä vain koulupojiksi tai enintään semmoisiksi seminaristeiksi Miksi te meitä luulitte? kysyi vantterampi herra häntä tuimasti tarkastellen.
Ester Larsson oli enintään neljän- tai viidentoista vanha; hän oli vielä lapsi, niinkuin hänen käytöksensäkin kyllä oli osoittanut, mutta nuoruuden rajalla oleva lapsi; hoikka ja hento hän oli, tukka kiiltävän ruskea, iho vähän päivettynyt kevätauringon paisteesta, kädet liian hienot pikkukaupungin porvaristytön käsiksi.
Ei se tiedä paremmin kuin muutkaan... Enintään jos on, niin on viisikymmentä markkaa! Vai västinkiä! En minä usko, en ollenkaan minä sitä usko! Mutta uskoi sen herra kuitenkin, ja yhä enemmän alkoivat hänen silmänsä pelosta pälyä. Pulkkinen teki lähtöä. Kuules, Pulkkinen, elähän mene ... kuinka suuren sakon sanoi se olevan?
Suupieltään venäyttäen hän vastaa: Veneestä minä ongin. Minä sain onkia ainoastaan maista jaloin omasta rannasta tai enintään kahlata niin pitkälle, kuin pääsin polvia myöten veteen. Pyykkilaiturin päässä olisi ollut hyvä paikka, mutta siihen en saanut mennä, sillä siitä alkoi jyrkkäys, jonka takana oli kuolema ja vaani se Näkki. Veneestäkin olin joskus saanut onkia.
Omaisuutta minulla ei ollut muuta kuin vähäinen pöytä, ilman laatikkoa, tuoli jonka takajalat hölkkivät, rutiseva sänky, 25 pennin mustepullo ja omatekoinen kynänvarsi sekä teriä varastossa enintään puolitusinaa kerrallaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät